Elämäntapana hevoset.

Tämän päivän mieltä ylentävät uutiset

2012-03-06T21:42:00.001+02:00

Pakko linkittää pari tämän päivän uutista tänne, jotka saivat verenpaineeni kiehumaan.

1. uutinen
2. uutinen
3. uutinen
4. uutinen

Tuossapa noita.
Piti tänään myös kirjoitella omia kokemuksiani kuolaimettomista suitsista tai lähinnä side-pulleista. Mutta nukhadan kohta pystyyn, joten kirjoitan sen huomenna. Onpa taas joku (teko)syy vältellä gradua.

Neptunus x2

2012-03-05T21:28:00.006+02:00

Neten tyylinäyte "kuinka syödä mahdollisimman tehokkaasti myös jalka laatikossa"

Tuntuu taas, että viime kirjoituksesta on ikuisuus vaikka taisin eilen noita elefanttihommia tänne kirjoitella, mutta kun se oli jo aamulla!

Kävin eilen iltapäivällä siis moikkaamassa Nettä. Laitoin sille kamppeet niskaan ja kentälle, perusvarustuksemme on tällä hetkellä side-pull suitset ja rungoton freeformin satula. Tarkoitukseni oli eilenkin harjoitella laukannostoja. Kenttä oli kuitenkin siinä kuosissa, että en uskaltanut ilman takakenkiä alkaa harjoitella, koska tiedän sen jo etukäteen että ne harjoitukset tulevat olemaan kaukana hallitusta.

Siispä paljon ravia ja käyntiä. Tehtiin vajaan tunnin harjoitus, josta suurin osa meni ravaillessa. Tein harjoitusta, jossa ratsastetaan pitkän sivun alusta kohti kentän keskustaa ja tehdään vastakkaiseen suuntaan voltti, jonka jälkeen jatketaan kentän keskeltä takaisin pitkälle sivulle/kulmaan. Eli siis vasemmassa kierroksessa voltti keskellä tehtiin oikealle ja toisinpäin. Tämä oli Netelle hyvä harjoitus, koska tässä piti taipua suuntaan ja toiseen koko ajan ja samalla piti pitää huolta eteenpäin pyrkimyksestä.

Ja kyllä tuon reenin jälkeen huomasikin, että se oli jotain tehnyt. Kun raasulla tuli ihan hiki, ihan hyvä että välillä joutuu vähän kunnolla hommiin.
Laitoin Netelle sitten vielä loimen niskaan ja lähdettiin tekemään pieni kävelylenkki. Kävelyn jälkeen laitoin sille vielä hetkeksi back on trackin ja viltin niskaan ja hoidin siinä joitain hommia.
Kun olin saanut hommat tehtyä, niin Netet nakuksi ja yöpuulle.

Ruokaa!

Tänään minulla oli loma, eli yliopistolla on perioditauko. Mitenkä muutenkaan olisin päivän siis viettänyt kuin tallilla?
Kymmenen aikaan olin tallin pihassa ja aurinko paistoi taas niin mahtavasti. Kesä tulee!
Siivosin ensin Neten karsinan, laitoin sinne heinät valmiiksi ja mietin että mitäs seuraavaksi. Nette söi vielä aamuheiniä, joten en viitinyt hakea sitä vielä sisään. Siispä päätin olla tehokas ja pestä varusteita, pesin ja rasvasin kolmet suitset ja joitain muita tilpehöörejä, joita minun koukuissani sattuu roikkumaan.

Sitten pidin teetauon, jonka jälkeen lähdin hakemaan Netteä tarhasta. Nettekin on siis päättänyt, että nyt on kesä. Viime viikolla alkoi jäätävä karvanlähtö, ja nyt alkaa tuo "välimallin" karva olla vaihtunut, nyt on siis hyvä odotella kesää, jotta karvan voi vaihtaa vielä kertaalleen.
Olen nyt viime viikosta lähtien joutunut harjaamaan sitä yli puolituntia, että sen selkään on kehdannut edes laittaa satulaa. Tänään alkoi tuntua siltä, että se karva alkaa olemaan vaihtunut ja ollaan voiton puolella.

"Tää oikeesti toimii!!"

Tänään otin vaihtelun vuoksi satulaksi yhden wintecin, jota ollaan välillä käytetty myös. Puin Netelle myös bootist, mutta riisuin ne heti kentälle päästyäni, kun ne olivat niin liukkaat.
Laitoin meille ravipuomit kentälle ja kanisterit pujottelua varten.
Aurinko paistoi aivan mahtavasti kun menimme kentälle ja Jerekin oli siellä omistajansa kanssa odottamassa hierojaa.
Siispä istuin hetkeksi aidalle ja nautiskelin auringosta Neten ja Jeren kanssa (ne ei istunu aidalla), höpöteltiinn siinä Jeren omistajan kanssa puolisen tuntia. Kun hieroja saapui Jere lähti hierontaan ja me aloteltiin hommia.

"Ohhoh, tonne jäi vielä.."

Ravipuomeja tultiin molemmista suunnista ja meni hienosti ja Nette nosteli hyvin jalkojaan. Myös pujottelut menivät hyvin sekä käynnissä että ravissa.
Netellä tuli taas vähän lämmin siinä touhutessa. Riisuin siltä kamppeet kentällä ja paistateltiin vielä hetkinen auringossa, ennen kuin lähdettiin talliin.

Tallissa kamat pois ja back on track päälle. Tein Neten iltaruoan valmiiksi, hain iltaheinät ja siivosin jäljet jonka jälkeen vein Neten takaisin tarhaan nauttimaan kevätpäivästä. Tallilla hujahti vaan kuusi tuntia tänään, jännsäti siellä aina sitä aikaa tuhraantuu. :)

P.S. Käykää lukemassa tämä
P.P.S Missä sä Viipi oot?! ;D ;D

Norsuista ja vähän muistakin eläimistä

2012-03-04T10:15:00.000+02:00

Eräs anonyymi linkitti minulle linkin blogiin, jossa oli kirjoitus norsuista ja niiden elämästä Thaimaassa.
Olen aikaisemmin kirjoittanut kolmen postauksen verran sirkuseläimistä/eläinten viihdekäytöstä, joka sivuaa jonkin verran tätä aihetta. Myös tästä postauksesta löytyy infoa eläinten viihdekäytöstä.

Tämä on aihe, josta olisi niin paljon kirjoitettavaa, että yksi postaus ei riitä siihen millään, mutta yritän nyt kuitenkin hahmotella omia ajatuksiani. Jos lähdetään sillä ajatuksella liikkeelle, että en missään nimessä hyväksy eläinten käyttöä tuollaisissa tapauksissa. Enkä ylipäänsä voi ymmärtää, kenen mielestä on hienoa kuvauttaa itsensä huumatun tiikerin vieressä? Tai kuka todella nauttii siitä, että "pääsee" ratsastamaan norsulla, kun sen kuskilla on kädessään keppi, jonka päässä on kiinni vähintään yksi piikki. Ja tämä tietysti vain ihmisten turvallisuuden tähden.

Jos joku yrittää oikeuttaa tämän sanomalla, että se on lapsille mahtava kokemus tai argumentoi jollain muulla yhtä pätevällä väitteellä, niin en voi kuin ihmetellä.
Kenen mielestä on lapsille hyväksi nähdä villieläimiä kärsimässä lyhyessä lie'assa? Onko villieläimen paikka hotellin portin pielessä? Onko se normaalia, että villieläimellä ratsastetaan?
Jos kaiki tuo on ok ja normaalia, niin miksi niitä sanotaan villieläimiksi? Mielestäni tässä voitaisiin alkaa miettiä sopivampaa kuvausta noille eläimille, kuten häkkieläin/vangittueläin/pakotettueläin.
Ainiin, mutta silloinhan sillä sanalla itsellään olisi jo negatiivinen kaiku ja tällöin voi ihmisille tulla paha mieli. Ja sehän ei tietenkään käy päinsä.

Mutta palataan nyt noihin norsuihin. Minun käsitykseni mukaan, norsu on hyvin älykäs ja inhimillinen eläin. Se on emotinaalinen eläin, joka kokee vahvasti muun muassa ikävää ja kipua. Minulla on aina ollut norsuista sellainen hyväntahtoinen kuva, että ne ovat lempeitä ja ystävällisiä eläimiä. (Kyllä, olen kastsonut lapsena dumboa)
Tämänkään takia en voi ymmärtää, miksi tuollaiselle lempeälle jättiläiselle tarvitsee tehdä niin paljon pahaa? Miksi täytyy murtaa ne eläimet mentaalisesti kun positiivisella vahvistuksella päästäisiin yhtä hyviin ellei parempiin tuloksiin.

Se mikä minua tässä eniten rassaa on varmaankin taas se välineellistäminen. Nuo norsut pakotetaan väkivalloin toimimaan ihmistä varten, ei edes niiden kanssa. Ne raahaavat perässään painavia kuormia ja tämän lisäksi niitä pahoinpidellään koko ajan. Ne kantavat selässsään turisteja ja saattavat olla pitkiä aikoja syömättä ja juomatta. Ja minkä takia? Sen takia, että ihmiset pääsevät ratsastamaan norsulla, koska se on niin hienoa. Viis veisataan siitä mikä olisi hienoa norsulle itselleen.
Sehän on selvää, että se norsu ei todellakaan nauti tuosta tekemästään työstä, johon se on pakotettu ja jonka takia se on koko loppuelämäksensä traumatisoitunut.

Käykää siis lukemassa tuon blogin teksti, se kertoo paljon oleellista asiaa ja lopusta löytyy myös vetoomus norsujen puolesta. Käykää allekirjoittamassa se, en tiedä auttaako se oikeasti mitään, mutta edes se ajatus.

Perjantai

2012-03-02T19:49:00.001+02:00

Tänään oli taas vuorossa viikoittainen ratsastustunti. Menin kahdeksi tallille ja kuulin, että ensin oli vuorossa hiihtoratsastusta, jonka jälkeen oli tarkoitus lähteä maastoon.
Siinä meni jokusen aikaa, kun hiihtoratsastusvälineitä laiteltiin hevoselle ja ihmisille, mutta lopulta se onnistui.
Hevonen oli aluksi hieman ihmeissään, mutta nopeasti rehti suomenheponen tottui tilanteeseen. Itse en kuitenkaan lähtenyt hiihtämään hevosen perässä. Katsoin ensimmäisen menijän ja sen jälkeen siirryin sisätiloihin katsomaan loppuosan tästä spektaakkelimaisesta showsta.

Tähän kaikkeen hulinaan meni noin tunti, jonka jälkeen lähdettiin maastoon. Ratsunani toimi tänään uljas musta, meistä otettiin jopa muutama kuva. Ehkäpä saan ne vielä myöhemmin itselleni ja voin ne sitten laittaa tännekin näkyville.

Maastoon meitä lähti viisi ratsukkoa, tarkoituksena oli tehdä noin tunnin mittainen rauhallinen maasto. Tästä ei siis sittenkään tule mitään analyysityyppistä postausta, koska sellaista on maastohumputtelusta vaikea saada aikaiseksi.
Joka tapauksessa, uljas musta ratsuni sisälsi tänään enemmän virtaa, kuin kaikki muut hevoset yhteensä. Tämän ei kai toisaalta nykyään olla enää yllätys.

Menimme kiltisti kaikki yhes koos, ja ratsuni ilmoitti välillä (koko ajan) että kovempaa vauhtiakin voitaisiin mennä.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että minulla oli suurimman osan aikaa allani steppaava poni. Muuta nauttivat rennoista hevosista ja heillä oli oikein leppoisa tunnelma, samaa ei hyvällä tahdollakaan voinut sanoa meidän menoista. Ratsuni myös viskoi päätään ylös alas, jotta varmasti ymmärsin mikä oli homman nimi.
Yhdessä ylämäessä sitten laukattiin ja se olikin sen verran jyrkkä mäki, että hevoseni pää osui kypärääni pariinkin kertaan. Sillä on niin pirun pitkä/korkea kaula, että siinä mäessä kun pää meni liikkeen mukaan, niin se osui kypärääni. Hassua.

Tuo musta unelma olisi sellainen, jonka kanssa haluaisin päästä johonkin laukkaamaan ja testaamaan kuinka lujaa se menee ja selvittää samalla loppuisiko siitä koskaan patterit. Epäilen että ei.

Netteä en sitten mennytkään tänään moikkaamaan, venähti taas tuolla toisella tallilla sen verran pitkään.
Sunnuntaina sitten katsomaan, että kuinka neiti hevonen voi.

Näin tänään siellä tallilla myös yhden henkilön, jonka tunnen muutaman vuoden takaa. Tunsin hänet aikoina, kun monet asiat olivat sekavia ja monet ihmiset järjestivät kaikenlaista draamaa ja sekoittivat soppaa aina vaan lisää.
Tänään, kun näin tuon henkilön palasivat muistikuvat elävästi mieleeni ja tulin ajatelleeksi, kuinka paljon negatiivisuutta tähän alaan liittyy.
Se on niin sääli, kun luulisi että tällaisella alalla olisi paljon hyväsydämisiä ihmisiä. Ihmisiä, joilla olisi paljon yhteistä yhteisen harrastuksen kautta ja he voisivat jakaa mielipiteitään, kysellä neuvoja ja jakaa huolia. Mutta liian usein kuulen huonoista ilmapiireistä, selkäänpuukotuksista, paskanpuhumisesta.
Mikä meihin ihmisiin menee, että aina tarvii olla puhumassa muista ihmisistä pahaa? Ei se kateuskaan kaikkea selitä, en vaan ymmärrä tosiaan, että mistä se juontaa juurensa? Onneksi nykyään talleilla joissa käyn on todella hyvä henki ja kaikki ovat keskenään kavereita, eikä kenenkään tarvitse huudella muiden selän takia.
Tämä on asia, josta osaan olla todella kiitollinen, koska olen myös nähnyt/kokenut sen huonomman.

P.S. Päivitin vähän Neten sivua
P.P.S. Olen alkanut haikailemaan lisäopetuksen saamista, ehkä yritän hommata jostain valmentajan Neten tallille

Eilisen ja tämän päivän saldo

2012-03-01T21:45:00.002+02:00

Heissulivei!
Nykyään, kun elän lukujärjestykseni mukaan keskiviikkoisin ei ole tallipäivä. Keskiviikkoisin ollaan töissä, eli tehdään gradua ja sitten mennään illalla pumppiin. Minäpä laitoine eilen ihan ranttaliksi ja lähdin pumpin sijaan tallille. Kyllä oikein itseäkin ihmetyttää, miten kykenin moiseen irroitteluun.
(Osansa saattoi olla myös sillä, että tiistaisen combat+jooga yhdistelmän jäljiltä takareidet huutaa edelleen hoosiannaa. Siis eikö sen joogan pitänyt nimenomaan olla sellainen rentouttava laji. Ja on se aikaisemmin ollutkin, kun sitä joskus vuonna miekka ja kivi harrastin)

No joka tapauksessa, lähdin siis tallille töiden jälkeen moikkaamaan Netteä. Olin suunnitellut harjoittelevani Neten kanssa laukannostoja, ne kun nyt ovat syistä tai toisista jääneet vähän vähemmälle. Ja jäivät taas. Kenttä oli vedetty lumilingolla ja se tuntui hieman liukkaalta, kun ei ole edelleenkään niitä kenkiä takasissa.

Muutos suunnitelmiin, eli työskentelyä enimmäkseen käynnissä. En ollut ratsastanut kauaakaan, kun huomasin saman ongelman, joka ilmeni viime keväänä, kun olin Belgiasta Suomessa käymässä. En heti kiinnittänyt siihen huomiota sen enempää, mutta kun se vaan jatkui ja jatkui niin aloin todella ihmetellä.
Nette nimittäin viskoi päätään todella hassusti, se ei ollut sellaista "normaalia" pään viskomista vaan enemmän sellaista todella nopeaa ja tahattoman oloista. Se kulki koko ajan korvat pystyssä ja vaikutti oikein iloiselta, tuo ihmeellinen pään viskoilu vaan hieman arvelutti. Se teki tosiaan samaa viime keväänä, kun olin Suomessa ja se oli ilmeisesti tehnyt sitä silloinkin jo kauemman aikaa. En tiedä mistä se nyt yht'äkkiä taas tuli. Olen jo käynyt mielessäni läpi headshakingit ja kaikki, mutta kun ei se esimerkiksi viime kesänä tehnyt sitä enää ollenkaan.
Olisiko teillä jotain diagnoosia?

Lopetin ratsastuksen aika lyhyeen ja lähdettiin kävelemään tarhojen ympäri menevä tie. Siinä matkalla sainkin päähäni, että voisimme mennä pyöröön, kun ei siellä ole hetkeen oltu. Juoksutin Neten molempiin suuntiin, ihan vaan kokeilin että vieläkö se osaa käyttäytyä..
Ja osasihan se! Ihanasti kääntyi ja vaihtoi suuntaa hyvin pienellä merkillä, kyllä ollaan niin eri pisteessä kuin silloin kun ensimmäisen kerran sen pyöröön vein.

Eilen ei tehty pyörössä paljonkaan muuta. Vähän väistätin Netteä ja seuratutin sitä.
Sitten vielä tein sille "häntävenytyksiä" ja venytin myös vähän sen etu- ja takajalkoja. Nette antoin hienosti minun viedä sen jalkoja ja pitää niitä, vaikka tämänkin asian kanssa on joskus saatu tapella oikein urakalla. Nyt se antoi venyttää etusiakin oikein kunnolla ja tuntui itsekin nauttivan venytyksestä.
Lopuksi käytiin vielä vaihtamassa riimu päähän ja käytiin tekemässä noin puolen tunnin kävelylenkki yhdessä. Ihmeteltiin lumikasoja ja syötiin kaikkea mahdollista. Nette oli niin ihana, kun se oikein autuudella tutki kaikkea mitä vain löytyi. Ihan niin kuin se ei olisi koskaan ennen käynyt tallipihan ulkopuolella.

Tänään kävin aamulla Taikuroimassa.
Kaikkihan alkoi vallan mainiosti.. Menin hakemaan Taikaa tarhasta ja mitä neiti tekee?- Lähtee karkuun ja luimistelee. Kokeilin muutaman kerran ja aina se lähti pois.
Tein ovelan liikkeen ja ajaututin sen kentän puolelle ja laitoin langat takaisin tarhan ja kentän väliin kiinni. Hain juoksutusraipan ja laitoin Taikan juoksemaan.

Pari kertaa annoin sille mahdollisuuden ja se päätti vielä juosta. Se jopa pari kertaa oli jo loikkaamassa aidan yli takaisin tarhaan, onneksi huutoni sai sen toisiin aikeisiin. Alle kymmenen minuutin juoksutus riitti ja lopulta se antoi kiinni ja oli taas normaali Taika. Ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja että ihan koko ajan olin tulossa.Outo.

Laitoin sille suitset päähän ja kentälle takaisin.
Se oli todella kummallinen ratsastaakin tänään. Koko ajan pysähdyksiä eikä millään liikkeelle. Välillä taas se painoi vaan pään alas ja olisi painanut ravia menemään. Se myös "röhki" aika paljon.
En tiedä mikä sillä oikein oli. Ratsastin noin puolisen tuntia ja lopetin siihen, kun sain sen nätisti liikkumaan pysähdyksestä. Päästin sen suoraan tarhaan takaisin lahjottuani sitä ensin parilla porkkanalla.

Sitten pitikin jo suunnata yliopistolle seminaariin. Huomenna ratsastustunti, jes! Ja ehkä käyn vielä moikkaamassa myös Netteä ennen kuin suhaan käymään kotonakotona.Huomenissa siis ehkä taas syväluotaava analyysi ratsastustunnista..

Kriisiä pukkaa

2012-02-29T13:37:00.001+02:00

Olen jo jonkin aikaa ollut sitä mieltä, että kirjoitusteni taso on laskenut kuin lehmän häntä. En tiedä mistä moinen ajatus on päähäni hiipinyt, mutta nyt en pääse siitä millään eroon.

Ehkä tässä on muutaman kerran tullut sellainen olo, että yritän tehdä tikusta asiaa, kun postausta kirjoitan. Vaikka kirjoitan tätä suurimmaksi osaksi itselleni päiväkirjaksi (jotta tulevaisuudessa tiedän, mitä joskus olen tehnyt), niin silti mielessäni on usein myös se, mitä lukijat postauksiltani odottavat. Tiedän, että kuvat on aina kivoja, eikä kukaan jaksa lukea kovin pitkiä romaanipostauksia. Joihin syyllistyn aika usein, varsinkin pohtiessani asioita tänne ääneen. Mutta sitä mietin, että kun esimerkiksi kirjoitan mitä olen Neten kanssa tänään tehnyt vrt. eilinen postaus, niin kiinnostaako se oikeasti ketään muuta kuin minua?
Ja kaipaisitteko enemmän ehkä tämän kaltaisia kirjoituksia?
Nyt siis arvon lukijat mielipiteitä kehiin, sanavahvistuskin on poistettu käytöstä..winkwink.

Oli minulla kyllä muutakin asiaa, kun on taas tässä aamun/päivän mittaan tullut mietittyä enemmän ja vähemmän tärkeitä asioita tässä gradun äärellä. Jos olisin voinut mitenkään, niin olisin jotenkin koittanut linkittää graduni hevosiin. Ehkä siihen johtajuuden määritelmään, jota niin monet hevosihmiset tykkäävät käyttää. Siitä olisi saanut aivan mielettömän mielenkiintoisen tutkimuksen aikaiseksi! ..Mutta se nyt jäi vain ideaksi, kun tuli tämä toinen suunnitelma.

Josta pääsemme siis aasinsiltaa tämän päivän pohdintaan: Hiljainen tieto hevosten kanssa. Jos joku ei tiedä mitä on hiljainen tieto, niin lyhyt infopaketti. Hiljainen tieto on kaikki se subjektiivinen tieto mitä sinulla itselläsi on ja mitä sinun on vaikea määritellä tai pukea sanoiksi. Esimerkiksi pyörällä/autolla ajo sisältää paljon hiljaista tietoa. Osaat ajaa pyörällä/autolla ja vaihtaa vaihteita, mutta jos joku kysyy miksi juuri jollain tietyllä hetkellä vaihdoit vaihteen tai teit jotain muuta, et osaa vastata siihen. Mitä luultavimmin et myöskään osaa käytännössä selittää, kuinka se pyörällä ajo onnistuu ja miten se pyörä pysyy pystyssä, se vaan pysyy.

Ja miten hiljainen tieto liittyy hevosiin?
-Kaikilla mahdollisilla tavoilla. Vaikka lukisit miljoona erilaista kirjaa hevosista ja kävisit erinäisten "hevoskuiskaajien" opissa, et silti koskaan osaa täydellisesti sitä mitä he tekevät. Miksi?- Koska heillä on niin paljon hiljaista tietoa, jota he eivät osaa tai edes ymmärrä selittää sanoiksi. Ne voivat olla asioita, joite he itse pitävät itsestään selvyytenä, tai asioita joita he eivät itsekään tiedosta osaavansa.

Ja kaikillehan muodostuu erilaista hiljaista tietoa, koska se on kaikille subjektiviista, kokemuksiin liittyvää. Ja kaikkihan tietää, että jokainen ihminen kokee jokaisen asian aivan eri tavalla kuin muut. Kuinka siis tuollaista tietoa voisikaan siirtää toiselle, kun sen ääneen selittäminen on miltei mahdotonta? -Yhtenä vastauksena voisi olla kokemuksellisen oppimisen hyötykäyttäminen. Eli opit tekemällä ja katsomalla ja esittämällä kysymyksiä siinä hetkessä.
Mutta kuten sanottua, näinkään et luultavasti tule täydellisesti koskaan oppimaan jonkun ihmisen muun tapoja.

Kaikki joilla on oma hevonen tai jotka ovat tehneet töitä pitkään jonkun saman hevosen kanssa, tuntevat hevosensa. He toimivat erinäisissä tilanteissa tietyllä tavalla. Jos joku tulisi kysymään miksi teit noin, luultavasti vastaisit että en tiedä, se vain tuntui oikealta. Kuulostaako tutulta?
Tuo on juuri sitä hiljaista tietoa.

Kun hevosen tuntee tarpeeksi hyvin ja se on tuttu, niin teille muodostuu joitain toimintatapoja joita kukaan muu ei ymmärrä. Tai luet hevostasi niin hyvin, että se on jo tiedostamatonta toimintaa. Ja ei kai tarvitse edes sanoa, että hevonen lukee sinua tietysti kuin avointa kirjaa.

Otetaan esimerkki: Menin ensimmäisen kerran tapaamaan Lounaa, jolla oli ongelmia juoksuttamisessa. Kävelytin sitä ympyrällä ja pysäytin sen. Omistaja kysyi ihmeessään, että mitä minä tein? - En osannut vastata. Pyysin hevosta pysähtymään, kun mielestäni aika oli sopiva ja se pysähtyi. Edes siinä hetkessä en osannut selittää miksi hetki tuntui oikealta ja miksi se pysähtyi, niin vain kävi.

Toinen esimerkki tutusta hevosesta: Nette muutti tallissa karsinasta toiseen, joka sijaitsi toisella tallikäytävällä ja samaan aikaan se laitettiin hetkeksi yksin tarhaan hieman sivuun muista hevosista. Ensimmäisinä päivinä se oli hieman levoton ja sen jälkeen se muuttui hieman apaattiseksi. Kerroin sen tallinomistajalle ja hän kysyi, että mistä tiedän? - Vastaukseni kuului jotenkin niin, että yleisilmeestä, sen katseesta, korvista, asennoista, liikkumisesta. En osannut selittää asiaa, mutta tiesin sen olevan 100 prosenttisen varmasti totta.
Kun Nette muutti takaisin laumaansa, niin se muuttui taas "normaaliksi". Kukaan muu ei huomannut siinä eroa kuin minä, enkä minäkään ihan selvästi osannut ilmaista mistä johtopäätökseni tein.

On myös muita ihan yleisiä asioita. Jos teet varsan kanssa töitä ja satuloit sitä ensimmäisiä kertoja, tiedät koska on oikea aika laittaa satula selkään. Tai jonain päivänä toteat vain hevosta katsomalla, että tänään ei ole hyvä päivä treenata kunnolla. Sinä vaan tiedät sen, ilman että osaat välttämättä perustella asiaa millään tavalla.

Nämä ovat asioita, jotka tulevat pitkällä aikavälillä, kokemusten ja taas kokemusten kautta. Vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa saattaa auttaa löytämään välillä punaisen langan jostain ajatuksesta, sitä ei siis kannata unohtaa.
Ylipäänsä kannattaa pitää mielessä, että jokaiselta voi aina oppia jotain uutta. Tai saada kimmokkeen johonkin uuteen ajatukseen, josta taas voi syntyä vielä parempi ajatus. Pitäisi aina pitää mielessä, että koskaan et ole valmis tai täydellinen hevosenomistaja/ratsastaja/hoitaja, aina löytyy uutta opittavaa.

Tässä siis graduaiheeni sovellettuna hevosiin, tulipa siitäkin heti paljon mielenkiintoisempi.

Huomaa jalat <3

Neptunus

2012-02-28T09:18:00.001+02:00

Olin niin innoissani uusista kuvista viikonloppuna, että unohdin ihan täysin laittaa kuvat lauantain maastoretkeltä. Nämä kaksi kuvaa kertovat hyvin pitkälti sen, minkälaisessa säässä sitä tuli tarvottua kaksi ja puoli tuntia..

Neptunuskin on aivan lumessa ripsiä myöten. Satula oli aivan valkoinen kun pääsimme takaisin talliin. Sen päällä oli lunta varmasti yli viisi senttiä, ei ollut siis mikään ihan pikkumyräkkä. Onneksi olemme sellainen taistelupari, että selvisimme tuostakin säästä voittajina talliin, eikä oltu millänsäkään. Mitenkäs sitä muuten lauantaita viettäisikään, kuin lumiukkona ulkona hevosen kanssa?

Tänään näyttäysi olevan taas samanlainen keli, kysyn vaan että missä se kesä oikein luuraa?
Ja eikö tuota lunta ollut jo ihan tarpeeksi?

Onneksi eilen oli sentään ihanan keväinen ja aurinkoinen sää. Jouduin ratsastaessa jopa ottamaan untuvatakin pois päältä, kun tuli niin kuuma. Ja siis itse urheilusuorituksellahan ei ollut osuutta tuohon kuumuuteen, kyllä se oli se aurinko. Jep.

"Mua häikäsee!!"

Eilen ratsastin Neten yläkentällä. Alakenttä oli vedetty lumilingolla ja koska Netellä ei ole takasissa edelleenkään kenkiä, en uskaltanut siinä mennä, koska pohja tuntuu Netelle liukkaalta ja se on kovin varovainen.
Siispä menimme hieman pienemmälle yläkentällä, jossa sitten harjoittelimme.. Mitäs muutakaan kuin siirtymisiä.

Aloitimme harjoittelun pysähdyksistä, ne sujuvat jo välillä ihan hyvin. Mutta ~~usein~~ välillä, Nette on sitä mieltä että pysähtyminen on tyhmintä mitä voi olla. Onneksi pari harjoitusta riittää jo muistuttamaan neiti hevosta siitä, mitä pitikään tehdä kun annetaan pieni vinkki siihen, että vauhtia voisi hidastaa pysähtymiseen asti.

Kun olimme päässyt yhteisymmärrykseen siitä, mitä pysähtyminen tarkoittaa, jatkoimme hetken ravissa. Ratsastin vain kevyttä ravia ja harjoitusravia molempiin suuntiin ja yritin saada ketterääkin ketterämpää hevosta taipumaan.
Kun hevoseni alkoi kulkemaan jokseenkin rennosti, aloitimme päivän harjoituksen. Jossa oli kaksi variaatiota: Pitkät sivut harjoitusravia josta hallittu siirtyminen lyhyen sivun alussa käyntiin, lyhyt sivu käyntiä ja hallittu siirtyminen pitkän sivun alusta raviin. Toinen versio käsitti vielä pysähdyksen lyhyen sivun keskellä.

Tiesin jo aloittaessani tätä harjoitusta, että käynti-ravi siirtyminen tulee olemaan ongelma. Tai ei nyt varsinaisesti ongelma, mutta työstettävä asia. Netellä kun on tapana reagoida vähän hitaasti pohkeeseen, kun sen tarvii usein ensin muutaman kerran kysyä että onko pakko.
Siispä ensimmäiset siirtymiset olivat kaikkea muuta kuin sulavia ja hallittuja. Mutta koska olin päättänyt, että siirtymisiä harjoitellaan, niin niitä sitten harjoiteltiin. Ja kuinka ollakaan, pikku hiljaa (hyvin hitaasti), alkoi Nette vastata apuihin yhä nopemmmin. Lopetin harjoitukset siihen, kun ravi nousi samantien kun sitä pyysin ja kun käyntiin siirtyminenkin tapahtui hienosti.

Lopuksi vielä ravattiin pitkällä ohjalla molempiin suuntiin ja Nette päristeli tyytyväisenä. Se on ihana, kun se aina töiden jälkeen on niin tyytväinen itseensä. :)
Ainiin ja melkein unohdin! Siis me peruutettiin aivan valtavan hienosti eilen ja heti ensimmäsestä pyynnöstä. Kyllä se siis aina välillä jotan oppii ihan oikeasti. Tämä jokseenkin vähäpätöiseltä kuulostava asia on meille aika hieno juttu, koska vielä muutama hetki sitten Netellä ei ollut minkäänlaista ymmärrystä/halua peruuttaa kun minä sitä selästä käsin pyysin.

Loppukäynnit tehtiin tarhojen ympäri ja sitten talliin. Laitoin Netellä hetkeksi back on trackin ja se söi heinää karsinassa sen aikaa, kun minä vein kamppeita pois ja laitoin kaikki valmiiksi. Ja taisi se saada pitkästä aikaa yhden omenankin, kuka lie sen sille antanut..

P.S. Tää gradun kirjoittaminen alkaa olemaan mukavaa hommaa, kun aina voi vähän huijata ja kirjoittaa blogia.
P.P.S. Nyt oikeasti alan kirjoittaa sitä
P.P.S MIKSI nää kuvat ei ikinä mee samalla tavalla tänne blogin puolle, kun ne on tuolla kirjoitusosion puolella? Hermo menee.

Hasteen viimeiset kuvat ja muita kuvia

2012-02-26T18:00:00.000+02:00

Oli se pää välillä myös vähän alempana

"Minua väsyttää"

Tässä nyt siis viimeiset kuvat haasteeseen samalla. Pari sieltä jäi nyt puuttumaan, mutta niihin ei vaan ollut kuvia, joten tämä meni nyt näin.

päivä 29: Uusin kuva minusta

Kuvat on siis otettu toissa lauantaina, kun minulla kerrankin oli kuvaaja kentällä mukana. Hypättiin Neten kanssa maahan kaivettua estettä ja reenailtiin laukkaa ihan muuten vaan.
Suurimmasta osasta kuvia näkee myös minun perisyntini, kädet jotka ovat aivan jossain muualla kuin missä pitäisi, eivätkä nyrkit ole koskaan pystyssä. Ellei joku ole taukoamatta huutamassa siitä minulle.
Meillä oli käytössä side-pullit, joten siitä johtuu löysä ohja. Olen noiden side-pullien kanssa keskittynyt ohjaamaan istunlla, enkä käsillä. Mutta, että tässä näitä nyt sitten on, toivottavasti
tykkäätte..

Kävin eilen aamupäivällä combatissa, jonka jälkeen lähdin tallille. Suunnitelmissa oli maastolenkki Jeren ja sen omistajan kanssa. Siitä sukeutuikin sitten vähän pidempi ja raskaampi lenkki kuin olin suunnitellut. En taas ajatellut yhtään, kuinka paljon sitä lunta onkaan. Aluksi tuli siis hevosille vajaan tunnin hankireeni. Jossain vaiheessa jouduimme itsekin jalkautumaan, kun piti päästä kaatuneiden puiden ylitse.
Maastoon meni aikaa miltei kaksi ja puoli tuntia ja suurimmaksi osaksi kävelimme myös itse. Tulipahan siis lauantaina ainakin liikuttua tarpeeksi.

Tänään kävin aamupäivällä ratsastamassa Taikan. Mentiin kentällä siirtymisiä ja väistöjä. Tein siirtymisharjoituksia ensin ihan vaan uralla ja sen jälkeen tehtiin kahdeksikolla niin, että "suorat" aina ravia ja päät käyntiä.
Taika on kyllä niin mahtava, en uskoisi että se on niin nuori. Se ottaa kaiken niin lunkisti ja se oppii todella nopeasti. Se on edennyt kyllä huimaa vauhtia siitä kun kesällä sen kanssa aloitettiin. Kiitos tästä kuuluu kyllä ihan muille kuin minulle, mutta onneksi pääsen minäkin välillä rentoutumaan Taikan selkään.

Neten taidonnäyte kiukusta, kun ei haluta mennä eteen vaan ylöspäin..

Taikalta lähdin sitten katsomaan Lounaa. Tallin omistaja lupautui lähtemään näyttämään minulle maastoja. Toisin sanoen, tänään oli ensimmäinen kerta kun ratsastin Lounalla.
Ensin piti lähteä ilman satulaa, mutta Louna ei pysynyt hetkeäkään paikallaan, joten oli pakko hakea satula.
Satulan kanssakin se hyöri ja pyöri ja poukkouli mihin sattuu. Pienten taistelujen ja keskustelujen jälkeen pääsin selkään ja lähdettiin matkaan.

päivä 9: Päivän asu

Vähän se oli jäykkä ja kulki pää ylhäällä, mutta ihan hyvin se meni siihen nähden, että viime ratsastuksesta on ilmeisesti aikaa. Sillä ei myöskään ole ilmeisesti olla oltu maastossa kuin kerran, joten senkin puolesta meni hyvin. Pari kertaa se meinasi ottaa ritolat, mutta palasi nopeasti takaisin ruotuun, kun rauhotti äänellä ja pidätti.
Maasto meni siis ihan ok. Jospa nyt saataisiin silläkin tuo kunto-ohjelma kunnolla alkamaan.

P.S. Kuvat Erika Joukainen (Kiitos!)
P.P.S Olen tiedostanut tuon kammottavan tuoli-istunnan, jonka tuo ihanainen satula saa aikaiseksi, pahoitteluni siitä.

päivä 30: Valinnainen kuva. Neptunus on niin ihana, kun se aina seuraa perässä. <3


päivä 22: Tästä olen riippuvainen Vuorovaikutus hevosen kanssa, se keskittyy täysin minuun ja minä keskityn siihen. Nuo ovat niitä hetkiä, jotka saavat jaksamaan myös niinä hetkinä, kun kaikki ei sujukaan kuin oppikirjoissa.

"Lemmikit ovat ongelma"

2012-02-25T23:46:00.001+02:00

Korkeasaaren entinen johtaja kohahdutti tässä taannoin kirjallaan Lemmikkielämää ja kommenteillaan Ajankohtaisen Ykkösen haastattelussa. Hän sanoo lemmikkiharrastuksen olevan ongelma ja että sitä tulisi rajoittaa.

Turusen mielestä monet lemmikkieläimet elävät liian ahtaasti kaupunkiasuinnoissa. Lisäksi suurta huomiota saa lemmikkieläinten ekologinen jalanjälki, joka on kuulemma valtava. Hän myös sanoo, että lemmikkiharrastus on liike-elämän ja markkinoinnin aikaansaama muoti-ilmiö.
Ja mitä kaikkea muuta siellä nyt olikaan.

Ollaan Turusen kanssa joissain asioissa samoilla linjoilla: Isot ja paljon liikuntaa tarvitsevat koirarodut eivät mielestäni kuulu kaupunkeihin ollenkaan. Ellei niille tosissaan pystytä tarjoamaan tarpeeksi liikuntaa ja virikkeitä.
Tulee myös miettiä sitä, kuinka onnellinen se koira oikeasti on viettäessään parhaimmillaan yli kahdeksan tuntia yksin kotona?

Ja nyt tarkoitukseni ei ole kritisoida kenenkään koiran pitoa tai ostoa. Olen itsekin suunnitellut koiran hankintaa itselleni jo pidemmän aikaa ja nyt vain odottelen siihen soveltuvaa hetkeä.
Mutta samaan aikaan kuitenkin olen sitä mieltä, että joissain asioissa emme tee koiralle palvelusta kun sen otamme.

Tämä asia, niin kuin monet muutkin, on kaksiteräinen miekka. Toisaaltahan olisi hienoa ajatella ideaalitilannette, jossa kaikki eläimet saisivat elää omalle lajityypilleen tyypillistä elämää. Kukaan ei kokisi kohtuutonta kärsimystä ja kaikki eläisivät onnellisina elämänsä loppuun asti.
Kaikkihan tietävät, että noin ei tule _koskaan_ tapahtumaan.

Itse siis ajattelen, että kun yritämme parhaamme ja ymmärrämme mikä on lemmikeille parhaaksi, niin ne voivat elää kanssamme onnellista elämää ja samalla meillä on mahdollisuus pitää lemmikkejä.
Nykyään vaan kaikki on jotenkin lähtenyt aivan lapasesta. Jossain välissä niistä lemmikeistäkin tuli jotain välineitä, joille on kiva ostaa vaatteita. Oikeasta koirasta esimerkiksi on tullut aikuisen ihmisen leikkikoira. Sille puetaan takkia sun muuta päälle, omat hoitoaineet löytyy tietysti ja kynsilakoista lähtien kaikkea on saatavilla. Kysyn vaan, että kenen koira oikeasti tarvitsee noita tuotteita ja kuinka moni koira oikeasti muka nauttii noista tavaroista?

Yksi asia mikä on myös täysin utopistista nykyään, ovat eläinten ruoat. Jostain lehdestä luin juuri jutun, missä joku koira oli osallistunut koirien dieettiohjelmaan. Hei oikeesti?
Siis minkä takia koirasta tulee lihava? -Sen takia kun sille syötetään ties mitä mössöjä eikä se pääse liikkumaan kunnolla, kun sen tassut jäätyy eikä tälle päivälle löytyny mitään sopivan väristä kurahaalaria, jonka sille voisi pukea päälle. Anna mun kaikki kestää.
Ja kaikenhuipuksi, tuon jutun huippukohta oli se, että koira kävi sitten jollain laihdutusleirillä ja oli kurssin priimus. Nykyään koira "herkuttelee" kurkun ja porkkananviipaleilla.
Koira on lihansyöjä. Eikä tuohon ole mitään lisättävää.

Nyt eksyin jo taas niin kauas aiheesta, kun sain ykkösvaihteen silmään. Asiaa olisi taas tästäkin niin paljon, että jälleen kerran olisi romaani tulossa. Miksi näin ei koskaan käy, kun yritän kirjoittaa gradua?

Mutta palataan nyt vielä siihen Turuseen.
Mielestäni suhteellisen kaksinaismoralistista kommenttia henkilöltä, joka on toiminut eläintarhan johtajana. Paikan, jossa villieläimet elävät pienissä häkeissä ja niin kaukana oikeista elinolosuhteistaan kuin mahdollista.
Vaikka olen monista asioista samaa mieltä kuin hän, niin jotenkin minua ärsyttää se, että samaan aikaan kun hän valittaa lemmikkieläinten huonosta kohtelusta. Joka on nykypäivänä siis yhä useammin tuota paapomista. Hän kuitenkin on sitä mieltä, että eläintarhat ovat ok.

Perusteluna tälle oli, jos olen ymmärtänyt lukemani oikein, että eläintarhan eläimistä saavat kaikki nauttia ja iloita. Ja eläintarhat ovat myös onnistuneet pelastamaan muutamia lajeja.

No jos minusta kysytään niin, se että kaikki ihmiset saavat iloita noista eläintarhan eläimistä on aivan täyttää kuraa. Kuka tosissaan iloitsee siitä, että katsoo pakkoliikkeistä eläintä jossain pienessä häkissä? Kun tietää, kuinka suurella alueella esimerkiksi tiikeri villinä eläisi ja kuinka suuri sen häkki on. Kuka siitä iloitsee?
Näitä kai yleisesti myös perustellaan sillä, että lasten tarvitsee nähdä näitä eläimiä. No huhhuh, niitä eläimiä voi katsoa vaikka 3D:nä telkkarista tai lukea kirjoja. Tai jos on ihan pakko nähdä villieläimiä, niin sen kun lähtee savannille etsimään niitä perheen kanssa.

Ehkä huomasitte rivien välistä lukea mitä mieltä olen eläintarhoista. Jos se ei vielä aikaisemmin käynyt ilmi.

Olen siis Turusen kanssa samoilla linjoilla joissain asioissa.
Totuus on kuitenkin se, että lemmikkejä on ihmisillä ollut jo iät ja ajat ja tuskin tulee muuttumaan. Sen sijaan, jokainen ihminen voisi miettiä, kuinka niillä lemmikeillekin voisi tarjota mahdollisimman mukavan elämän eläimenä. Ei lapsen korvikkeena, ei leluna vaan eläimenä, jolla on eläimen tarpeet ja lajityypillinen käytös, joka jää meidän ihmisten huolehdittavaksi ja toteutettavaksi kun me eläimen otamme. Sitä voisi kai sanoa mtös vastuun kantamiseksi.

Samaan aikaan kuitenkin nousee karvat pystyyn tuon kaksinaismoralismin kanssa. Koko henkilöltä katoaa uskottavuus, vaikka asiaa puhuukin, kun tietää hänen entisen ammattinsa ja mielipiteensä mm. eläintarhosita.

Eipä tässä nyt lauantai-illan ratoksi muuta. Pääsinpähän taas sanomaan.

Ekat kuvamaistiaiset

2012-02-25T19:15:00.002+02:00

Lopuksi tuli väsy

Nonni, nyt sain viime lauantain kuvatukset itselle, jei!

Kauhee kiire olisi taas jo, mutta lataan nyt muutaman kuvan tänne nyt näytille. Huomenna jos ehtis taas paneutua kunnolla tähän blogiin sitten oikein urakalla.

Tais olla ainoo laukkakuva missä on korvat pystyssä

"Hiiop!"

Kuvista vielä sen verran, että eka kuva on tosiaan otettu lopuksi, kun riisuin kaikki kamat Neteltä pois.

Tokassa kuvassa laukataan oikeeseen kierrokseen, joka on todella vaikeaa Netelle. Olenkin hyvin yllättynyt, että on edes tuon näköinen kuva saatu otettua.

Ja viimeinen kuva: Tämä oli muistaakseni neljäs kerta ikinä, kun Nette hyppää yhtään mitään. Siihen nähden meni hyvin. Vaikka parannettavaa allekirjoittaneen istunnassa olisi romaanin verran ja Neptunuksen jalat roikkuu missä sattuu, niin silti olen siitä TODELLA ylpeä. ihana Nette.

Ratsastustunti

2012-02-24T22:54:00.001+02:00

Oli nyt vielä pakko tulla tekemään syväluotaava analyysi ratsastustunnista tämän päivän puolella, huomiseen mennessä olen kuitenkin unohtanut kaiken.

Uljaalta mustalta puuttui edelleen kenkä ja sillä oli tänään joku vuokraaja, joten se oli poissa laskuista. Pääsinkin kokeilemaan yhtä "helpompaa" ratsua. Kyseessä on vanhempi puoliverinen tamma, joka on aika konkari noissa ratsastustuntihommissa.
Nyt siis pystyinkin myös käytännön tasolla toteamaan viime viikkoisen analyysin itsestäni todenpitäväksi.

Tunti meni hyvin, kävimme tekemässä ensin noin puolen tunnn käyntilenkin maastossa. Jonka jälkeen työskentelimme kentällä noin 45 minuuttia.
Tehtiin kevyessä ravissa ensin vain harjoitusta, jonka pääidea oli siinä, että piti pysyä uran sisäpuolella ja tehdä isoja voltteja ja kaarevia uria, tämä tehtiin pitkällä ohjalla.
Kun tätä oli jonkin aikaa tehty vaihdettiin harjoitus sellaiseen, jossa edelleen piti pysyä poissa uralta. Tämän lisäksi pitkällä sivulla piti aina käydä keskihalkaisijalla, tehdä voltti vastakkaiseen suuntaan jonka jälkeen taas jatkaa takaisin uraa kohti ja sama uudelleen toisella reunalla.

No, minulla oli heponen alla joka meni juuri sinne minne halusin ja juuri niin kuin halusin. Parantamista on aina, tempo olisi omasta mielestäni saanut olla reippaampi ja olisihan se heppa voinut vähän enemmän astua niillä takasilla alleen. Mutta kaiken kaikkiaan tunti meni hyvin.

Nyt päästäänkin siihen kysymykseen: Olinko tunnin jälkeen tyytyväinen?
Tunti meni hyvin ja hevonen toimi, joten ok. Mutta kuten viime viikolla totesin, ei tuollaisella hevoella ratsastaminen herättänyt minussa mitään tunteita.
Vähän jopa jotenkin turhauduin tunnin aikana, koska mielestäni ratsuni eteni liian tahmeasti eteenpäin, kun opettajan mielestä ravi oli hyvä.

Mitä tästä opimme? Ei ne kai sitten tosissaan sovi minulle ne puoliautomaatti hevoset. Jotenkin oma keskittyminenkin herpaantui, kun ei tarvinnut koko ajan olla miettimässä että mitä teen. Tai varmaan koko ajan pitäisi miettiä, mutta jotenkin tuosta ei vaan tullut mitään.
Opettaja sanoi minulle jossain vaiheessa tuntia, että "sinähän Suvi pääset tänään helpolla", myötäilin siinä kun en muutakaan voinut. Mutta ei tullut tuosta hevosesta uutta lempparia, eikä minun välttämättä tarvitse sillä toista kertaa edes ratsastaa.
Jotenkin saan tunneista enemmän irti, kun ratsastan niillä moottoroiduilla ja haastellisemmilla hevosilla.

Vaikka samaan aikaan tiedän, että taitojeni puolesta varmasti nuo helpommat olisivat minulle parempia, niin en vaan pääse niiden kanssa siihen fiilikseen. Vaikka juuri niiden takia alunperin tunneille menin, niin nyt viimeistään todistettiin se, että en minä jaksa käydä tunneilla jos tuo on se mitä tarjotaan.
Onneksi tuolla on tarjolla niitä erilaisia ja minulle sopivampia heppoja, jotka ovat käytössä melkein aina.

Eipä tästä nyt kuitenkaan mitenkään kovin analysoiva teksti tullut, alkaa olemaan näihin aikoihin jo pää jäässä, kun nukkumaanmenoaika meni ajat sitten..
Huomenna menen katsomaan Netteä ja ehkä myös otan itseäni niskasta kiinni ja kirjoitan parista asiasta, jotka jäivät tänään mieltäni painamaan. Siispä huomiseen!

P.S. Olen vieläkin ihan fiilareissa siitä, että sain sen sanavahvistuksen poistettua! :D

Kauan se kesti..

2012-02-24T10:20:00.003+02:00

Nyt on sanavahvistukset poistettu!

Täytyy sanoa, että se oli pitkällisten tutkimusten tulos, että ylipäänsä löysin sitä paikkaa missä tämä onnistuu.
Lopulta tekniikanihmelapsena vaihdoion bloggerin hallintapaneelin vanhaksi ja tätä kautta pystyin sen positamaan. Uudessa paneelissa sitä ei ole ollenkaan, kummallista.

Mutta hei, nyt voi kommentoida niin helposti, että kaikki vaan kommentteja laittamaan!

Palaan illalla sitten kunnon postausten kanssa asiaan. Olisi taas niin paljon kaikkea kritisoitavaa, että en oikein tiedä mistä edes illalla kirjoitan.

..Ainakin jotain tämän päivän ratsastustunnista. Palataan siis asiaan illalla.

Teurashevoskuljetuksista

2012-02-22T21:46:00.000+02:00

Lähes vuosi sitten kirjoitin teurashevoskuljetuksista blogiini, ja ajattelin että voisin taas nostaa asiaa hieman esille.
Vaikka World Horse Welfare on yrittänyt saada MEP:ejä viemään asiaa eteenpäin ei muutosta ole edelleenkään tapahtunut. Ja jos oikein muistan, niin olisiko vielä viime syksynä peräti ollut sellainen uutinen jossain, että komissio päätti että teuraskuljetuksille ei vaadita enimmäispituutta tai mitään muutakaan rajoitteita. Toisin sanoen sama ralli jatkuu päivästä ja vuodesta toiseen.

Noin 80 000 hevosta vuodessa pakataan tuolle viimeiselle reissulle. Matka itsessään on jo stressaava, koska se on monien päivien mittainen. Mutta se ei riitä, vaikka matka on pitkä ei lepotaukoja pidetä ollenkaan. Hevoset eivät saa matkan aikana ruokaa eivätkä vettä. Ne joutuvat olemaan hyvin pienessä tilassa ja usein niiden päät on sidottu kiinni niin, että liikkuminen on miltei mahdotonta saati lepääminen.
Hevoset myös kuljetetaan epäergonomisessa asennossa eli 90 asteen kulmassa tiehen nähden. Kaikki liikkeet tuntuvat siis moninkertaisina, eikä hevosilla ole tilaa korjata asentoaan.

Miksi nostan asian taas esiin?
Minua henkilökohtaisesti etoo tämä koko asia, en vaan voi käsittää miten tälle asialle ei kyetä tekemään mitään vaikka kaikki resurssit olisi käytössä.

Esimerkiksi, nämä teurashevoskuljetukset menevät kymmenien ellei jopa satojen teurastamojen ohi, jotka ottavat vastaan hevosia. Miksi niitä ei voi jättää sinne? Miksi ne on vietävä sinne Italiaan asti?
Kuka Einstein on keksinyt, että se italialainen hevosenliha on jotenkin hienompaaa ja parempaa kuin muun maalainen. Varsinkin, kun se hevonen ei juuri koskaan ole edes Italiasta kotoisin.

Ja jos ne hevoset on vietävä sinne Italiaan asti, niin miksi ne eivät saa lepotaukoja, kun tilat on valmiina teiden varsilla? Miksi niitä hevosia ei voi juottaa ja ruokkia?
Onko se liikaan vaadittu, että nämä luultavasti koko elämänsä huonosti kohdellut hevoset edes viimeisellä matkallaan kokisivat jotain inhimillistä?
Miksi niiden tarvitsee kärsiä stressistä, kivuista, nälästä ja janosta elämänsä loppuun saakka? En ymmärrä miten kukaan ihminen hyväksyy sen, että tuollaista tapahtuu?

Enkä varsinkaan ymmärrä sitä, että miksi se helvetin (anteeksi voimasana) EU ei voi tehdä asialle mitään, vaikka se ei vaatisi muuta kuin pari nimeä paperiin!?

Ja vielä selvennykseksi. Minä en vastusta hevosten teurastusta, mielestäni se on kaikista järkevin ja inhimillisin tapa lopettaa hevonen.
Mutta, älkää hyvät lukijat ostako/syökö italialaista hevosenlihaa. Tai ostakaa vaan suomalaista hevosenlihaa. Tällä pienellä teolla saataisiin ehkä kysynnän takia hevosten teurashintoja korotettua ja ihmiset veisivät useammin turhat hevosensa teuraaksi.
Ja jos näette ravintolan listalla hevosenlihaa, niin kysykää mistä se on. Vaikka ette tilaisi sitä, niin kysykää ja jos se on muualta kuin Suomesta niin antakaa palautetta. Sillä se on kysynnän ja tarjonnan laki joka tässäkin määrää.

Hevosesittelyä ja Lounan muutto

2012-02-21T18:01:00.000+02:00

Louna keskittyy olennaiseen uudessa kodissa

Lupauduin pitämään hevosesittelyä Neten tallille tänän aamuna.
Sinne tuli koululaisryhmä laskiaisenviettoon, ohjelmassa oli muun muassa hevosten esittelyä ja talutusratsastusta.

Menin siis aamulla puunaamaan hevosia, jotta ne olisivat edustavassa kunnossa esittelyyn mennessä. Yhtä valkoista tammaa piti vähän pestä, eikä ne keltaiset jäljet siitä hävinneet minnekään.
Onneksi muut esiteltävät olivat helpon värisiä ja niille riitti normaali harjaus.
Hain vielä talutusratsastukseen tulevalle hevoselle kamat valmiiksi ja kypäriä saaviin, jonka otin sitten mukaan kentälle.

Ensin oli vuorossa valkoinen tamma, lähistöllä olevat oriit alkoivat heti huudella kun toin tamman rakennuksen lähelle ja kylläpä se tammakin katseli kovin kaihoisasti oreja, eikä meinannut millään pysyä housuissaan. Voi siis todellakin sanoa, että kevät on tulossa!
Toisena oli vuorossa yksi kolmevuotiaaksi kääntynyt ori, jonka kanssa tultiinkin tallista aika vauhdikkaasti ja joudutiin käymään pieni keskustelu siitä että kumpi meistä päättikään sen tahdin.
Näitä ilolintuja eivät lapset voineet silitellä, kun ne tuntuovat ottavan tämän esittelyn vähän turhan vakavasti. Sitä oltiin taas niin arabia että.
Onneksi viimeisenä oli neiti rauhallisuuden huipentuma aka Neptunus esittelyssä. Sitä saivat lapset silitellä ja paijailla, Nette vaan meni koko ajan lähemmäs huutavaa lapsilaumaa ja katseli niitä hyvin kiinnostuneen näköisenä. Tähän on tosiaan tultu, että se on näköjään myös lapsien seassa

"kaverit hei, mä oon ihan kiltti pikkuheppa!"

luottoheppa. Aina se vaan yllättää.

Esittelyjen jälkeen kävin hakemassa talutusratsastukseen erään vanhan herran tallista ja sitten pyörittiinkin kentällä hyvä tovi lapsien kanssa. Onneksi on vanha konkari noissa hommissa, niin ei loppunut hevoselta kärsivällisyys, vaikka ei ne kaikki selkään kipuamiset ja sieltä pois tulemiset olleet ihan suoraan oppikirjoista.

Kun tästä kaikesta hässäkästä oli selvitty ja kaikki laitettu kuntoon niin lähdinkin sitten muuttamaan Lounaa.
Käytiin ensin hakemassa kaikki kamat autolla ja vietiin ne uudelle tallille. Sitten lähdettiin kävellen hakemaan heppaa (matkaa oli tosiaan maksimissaan kaksi kilometriä). Oltiin päästy noin 100 metriä tietä eteenpäin, kun uuden tallin pitäjä soitti ja kysyi että halutaanko kyyti. No mikäs siinä, päästiin sitten autolla hakemaan heponen ja taas säästettiin ainakin 15 minuuttia, tehokasta.

Otettiin Louna tarhasta ja lähdettiin tarpomaan kohti uutta kotia. Se oli yllättävän rauhallinen, vähän steppasi aluksi ja oli koko ajan menossa kovin kovaa vauhtia mutta nätisti edettiin kaikki yhes koos. Muutaman sadan metrin päässä se rauhoittui jo silminnähden.
Uskaltaisin väittää, että tuo hötkyily on peruja raviajoilta, siellä kun ollaan totuttu siihen että kun tallista lähdetään, niin ollaan jo menossa kovaa vauhtia.

Kännykänkamera! :D

Saatiin Louna turvallisesti uuteen kotiin ja laitettiin se uusien kavereiden vieressä olevaan tarhaan syömään heiniä ja tutustumaan. Parit kiljumiset kuultiin, mutta muuten oli hyvin rauhallista ja Louna alkoi heti syömään, mikä oli ihan hyvä merkki.
Ei se näyttänyt sillä hetkellä ainakaan ottavan pahakseen paikanvaihdosta ja hyvä niin. Viikonloppuna olisi tarkoitus mennä katsomaan kuinka se voi. Ja ehkä jopa lähteä selästä käsin katsomaan maastoja, jospa sen selänkin saisi parempaan kuntoon liikunnalla.

Mikä noissa haasteissa kiehtoo?

2012-02-20T20:47:00.001+02:00

Lähdin luennon jälkeen ajelemaan kohti tallia, jossa Senni asustaa. Käteni oli vielä hiukkasen kohmeessa sen torstaisen ilmalennon jäljiltä, joten oli tarkoituksena ottaa tänään ihan rennosti Sennin kanssa.

Onnekseni Senni oli kutakuinkin samaa mieltä ja selvisimme ilman sen suurempia sieppejä tänään. Kävelytin Senniä ensin hetkisen ja vähän katsoin, että miten sillä hermot kestää. Olemme omistajan kanssa tulleet siihen tulokseen, että kun poni jää noin kahden metrin päähän ihmisestä, niin sille tulee turvaton olo ja se ratkaisee asian lähtemällä maata kiertävälle.

Tänään sain Sennin jo kuitenkin kävelemään ympyrällä liinassa rentona ja pää alhaalla, se myös päristeli koko ajan joten se ei ollut enää jännittynyt poniini jollainen se vielä reilu kuukausi sitten oli.
Nyt minusta taas myös tuntui, että se todella oppii asioita nopeasti, koska viime kerralla se ei vielä suostunut kävelemään edes yhtä ympyrää. Tai sitten sillä oli vaan tänään hyvä päivä

Heittelin vielä narua sen selän yli molemmin puolin ja läpsyttelin satulaa molemmin puolin ja reaktiot olivat suhteellisen pieniä.
Kipusin selkään muutaman kerran ja Senni seisoi todella nätisti paikallaan. Tänään ei edes yritetty liikkua, kun halusin suojella käsiparkaani. Senni malttoi hienosti seistä paikallaan ja ehkä oli ihan hyvä saada sillekin tähän väliin tällainen "helpompi" kerta. Nyt se saakin kahden viikon mietintätauon.

Menin vielä Sennin jälkeen katsomaan Neten vointia ja lähdin sen kanssa pellolle ilman satulaa side-pullien kanssa. Ja voin kertoa että oli jonkin verran varmempijalkaisempi meininki kuin Taikan kanssa pellolla. Nette menee eteenpäin kuin juna, korvat pystyssä se vaan paahtaa menemään. Kauan en viitsinyt pellolla pyöriä, kun lunta on jo reilusti yli polven. Oltiin varmaan noi 15 minuuttia ja siinä ajassa alkoi jo selkeästi Neten selkälihakset tekemään töitä.
Niinpä lähdimme tarpomaan pellolta pois ja mentiin vielä hetkeksi tekemään ravityöskentelyä kentälle. Se meni todella hyvin. Saatiin kaverikin kentälle ja sen jälkeen Netellä menikin mielenkiinto töihin kokonaan. Se on kovin utelias kaikkia hevosia kohtaan, mutta samaan aikaan se on hyvin kiukkuinen kaikille kollegoille, jotka tulevat sen kanssa kentälle, se on ihan hassu.

Mutta eipä siis noiden hevosten kanssa tänään oikein mitään kovin villiä tapahtunut. Se saikin minut miettimään enemmän tuota, että miksi ylipäänsä tykkään enemmän noista villimmistä yksilöistä, miksi en vaan voi tykätä sellaisista normaaleista ja rauhallisista yksilöistä?

Ensinnäkin selväähän on se, että kun vaikean yksilön kanssa onnistuu niin se onnistumisen tunne on potenssiin sata. Jos vertaa sitä tunnetta siihen kun se onnistumisen olisi saavuttanut helpon hevosen kanssa.
Mutta välillä mietin, että onko se tosiaan sen arvoista?

Mietitään vaikka noita ratsastustunteja jotka aloitin syksyllä. Alunperin ajatukseni oli, että haluan ratsastustunneille, jotta saan alleni helppoja ja osaavia hevosia, jotka voivat opettaa minulle paljon asioita. Ja miten siinä kävi? Kaikki, jotka ovat lukeneet blogiani syksystä asti tietävät kuinka nappisuoritus ensimmäinen tuntini olikaan. Ja kuinka osaavan ja toimivan ratsun tunnille sain..

Lopputulos oli se, että ratsastan niitä ratsastuskoulun "vaativampia" hevosia enkä niitä "helppoja" ja jopa haluan noita vaikeita!
Eihän tää mennyt nyt taas yhtään niin kuin strömsössä.

Ehkä siis vaan tyydyn kohtalooni ja olen edelleen tekemisissä näiden vähän haastavampien hevoisten kanssa ja olen tyytyväinen. Ehkä en jopa uskalla kokeilla mitään pomminvarmaa ja puoliautomaattia hevosta, koska silloin mieleni saattaisi muuttua.
..Tai sitten se olisi vaan mielestäni äärimmäisen tylsää, koskaan ei voi tietää kun ei kokeile.

Yksi pienen pieni ristiriita löytyy kuitenkin tästäkin tilanteesta. Miksi kuitenkin nautin Netellä ratsastamisesta nyt enemmän kuin koskaan? Miksi se nyt toimivana ja luotettavana on minusta maailman parasta hevosteluseuraa?

Nythän se periaatteessa (huom. periaatteessa) on olevinaan sellainen tylsä hevonen, jonka kanssa ei ole vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tämäkin tosin on suhteellista, toim. huom.
Ja silti se on hyvä tai paras, jos asian näin vaatimattomasti voi ilmaista.

Ehkä se siis onkin niin, että oikeasti tykkään niistä luotettavista ja rauhallisista hevosista, mutta minun pitää vaan itse päästä hevosen kanssa siihen pisteeseen. Täytyy siis käydä se matka läpi, jotta päämäärä on jonkun arvoinen.. Voisiko se olla noin?

Ja voisiko tätä enää monimutkaisemmin miettiä tai koittaa selittää?- En usko.

HankiTaika

2012-02-19T21:18:00.001+02:00

Tämän päivän suunnitelmat hieman muuttuivat ja Taikailu siirtyikin iltapäivälle. Tein aamupäivällä pari typerääkin typerämpää esseetä ja sitten iltapäivällä lähdin tuiskua uhmaten.

Koska käteni oli edelleen hieman kipeä torstaisen ilmalennon jäljiltä, ajattelin ottaa rennosti ja mennä tekemään Taikan kanssa taas hankitreeniä.
Me saatiinkin kaveriksi kaksi muutakin suokkia, jotka tulivat kanssamme tallustamaan hankeen.

Meidän alkutohinamme oli kuin suoraan jostain oppikirjasta, hevoset pyörivät karsinoissa minkä ehtivät ja elämöinti oli muutenkin aika mielenkiintoista. Suitsien laittamiseen vierähti pieni tovi ja taisi kaverilla hävitä kavio käsistä kesken kavionpuhdistuksen.
Lopulta oli kaikilla seurueen jäsenillä tarvittavat varusteet päällä ja eikun hankeen.

Lunta alkaa olla pelloilla jo aika sopivasti, Taikaakin oli yli polven. Se ei kyllä ole hangessa tarpoessa mikään maailman varmajalkaisin hevonen. Koko ajan sain vähän pelätä, että koska ollaan naamallaan hangessa, kun tuntui että etuset menivät mihin sattuu. Hyvin se kuitenkin malttoi pysyä käynnissä koko ajan ja tehdä töitä.

Tarvottiin kavereiden kanssa siellä ehkä puolisen tuntia ja Taika alkoi olla jo ihan väskä. Lopeteltiin siinä vaiheessa, kun minusta tutnui että aloin näyttämään lumiukolta. Lunta tuli koko ajan vaan lisää ja lisää. Kesä tuu jo!!

Päästettiin Taika ja Tikari suoraan takaisin tarhaan ja Tomu olisi lähtenyt vielä uusintakierrokselle. Pienen keskustelun jälkeen sekin luovutti ja meni tarhaan pyörimään.
Siinä meni tallilla vielä pieni tovi ~~juoruillessa~~ parantamassa maailmaa. Sovittiin, että torstaina voisi olla seuraava Taikapäivä, kun Sennin kanssa tulee tosiaan nyt muutaman viikon tauko.

Huomenna sitten taas Senniä ja Nette, kun iltapäivän/illan luento on peruttu, JES! Ehkä saan myös ne kuvatukset.. :)

Kiirettä pitelee

2012-02-18T20:33:00.001+02:00

♥ ihanuus

Tarkoitukseni oli aloittaa päiväni body combatilla, totesin kuitenkin aamulla että torstainen ilmalento ilmeisesti aiheutti kuitenkin jonkinlaisia vammoja, vaikka ei silloin sattunutkaan mihinkään.
Oikea polveni on täysin mustelmilla, vaikka siihen ei edelleenkään satu. Äsken huomasin, että vasemmassa reidessä on myös kaksi mustelmaa.
Näiden lisäksi oikea olkapääni ja ojentaja varmaan jotenkin venähti, kun oli sellaisia hassuja tuntemuksia tuossa kädessä, että sen sitten sen takia uskaltanut lähteä tunnille, jonka pääidea on nyrkkeily. Alla vielä muutama hyvin edustava kuvia mustelmista. Näin käy kun ratsastaa villiponilla..:D

Siispä odottelin kotona jonkun aikaa lähdin sitten Netteä katsomaan tallille. Meillä oli tänään kuvaaja mukana kentällä. Ihan luksusta.
Väsäsin Netelle myös yhden pikkuruisen esteen pitkästä aikaa, olin taas itsetuhoisella päällä koska ajattelin kokeilla hypätä side-pullien kanssa.

Neten kanssa rakennettiin tosiaan ensin este ja sitten kävin vielä laittamassa yhden portin kiinni. Nette jäi esteen taakse odottamaan, se ilmeisesti ajatteli että tässä on portti eikä tästä pääse mihinkään. Huvittava tapaus.

Nette oli alusta asti hyvin eteenpäin pyrkivä, se on onneksi jo jättänyt taakse ne paikallaan pomppimiset. Ravitkin nousee jo miltei joka kerta, ilman että korvat käy niskassa kääntymässä. Nyt juoksennellaan ympäri kenttää korvat pystyssä ja välillä vähän koitetaan josko mentäisiin vielä vähän vauhdikkaammin.

Mentiin meidän "estettä" ihan vaan ravissa ensin alkuun. Nette meni siitä kyllä yli, mutta vähän tuntui siltä että se oli vähän sinne päin.
Suurin osa hypyistä oli hyvin mielenkiintoisia loikkia ja niissä oli vaikeaa yrittää olla edes jollain tasolla oikeaoppisesti kyydissä.

Mutta laitan tänne sitten kuvamateriaalia, kunhan sitä saan. Ne kuvat kertovat varmasti enemmän, kuin nämä minun selitykseni.
Nostettiin meidän estettä parilla reiällä ja tultiin sitä vielä molemmista suunnista ja tällä kertaa laukalla. Tuli sieltä ehkä yksi ihan hyväntuntuinen hyppy. Mutta eikös niin ole että lahjattomat reenaa?

Laukan kanssa meillä onkin vielä aika lailla tekemistä. En ole varma haluanko edes nähdä miltä se näyttää sivusta katsottuna koska selkään se on aika pomppuista menoa.
Nette nostaa pään ylös ja laukka on todella paljon ylöspäin. Tuntuu melkein siltä, kuin pomppisimme vain paikallaan.
Meillä on siis kentällä laukkaamisen kanssa paljon töitä tehtävänä. Tänään kyllä kun vielä sitten lopuksi vaan laukkuutin sitä ympäri kenttää, niin kyllä sitä vauhtiakin alkoi enemmän löytyä.

Nette odottelee "aidan" takana, että palaan takaisin

Positiivista on kuitenkin se, että kumpikaan pää yksinään ei noussut ylös. Kerran jo luulin, että pääsen pitkästä aikaa maistamaan Neten pystyynhyppäämistä mutta sain sen ajettua eteenpäin ja se jäi vaan suunnitelmaksi.
Sitä, että kuolaimia ei ollut en huomannut ollenkaan. Taidan kyllä jättää Neten kanssa nuo kuolaimet nyt kokonaan pois, tuntuu noilla side-pulleilla olevan tyytyväisempi ja ohjailtavuus on ihan samaa luokkaa kuin kuolainten kanssa.

Otin siltä lopuksi vielä kaikki kamppeet pois päältä ja käveltiin sen kanssa irtona ympäri kenttää ja väistätin sitä vähän ja rapsuttelin sitä. Se oli oikein tyytyväisen oloinen oloonsa taas.

Kun lähdin tallilta hain vielä Lounan omistajan kyytiin ja käytiin katsomassa sille uutta tallipaikkaa. Louna tosiaan muutti muutama viikko sitten, koska edellisen tallin pitäjä lopetti, tässä tallissa oli tarkoitus olla laidunkauteen asti, mutta muutama päivä sitten tallinpitäjä ilmoitti, että he muuttavat ja laittavat kaikki hevoset pois. Taas piti siis etsiä Lounalle uusi koti.
Onneksi se paikka mitä tänään käytiin katsomassa on muutaman kilometrin päässä tuosta nykyisestä ja se vaikutti oikein kivalta paikalta.
Muutetaan siis Louna tiistaina uuteen kotiin. Toivotaan että nyt sitten ei tallinpitäjä lopeta ja Louna saa olla laidunkauteen asti tuossa tallissa. Se kun ottaa vähän stressiä noista muutoista.

Käytiin vielä katsomassa miten Louna voi ja siellä se mutusteli tyytyväisen näköisenä heiniä tarhassa kavereiden kanssa. Oli jo sen verran myöhä, että oli ihan pimeää ja kauhea tuuli, joten emme edes ottaneet Lounaa tarhasta. Käytiin vaan tarkastamassa, että kaikki on ok.

Huomenna sitten olisi tarkoitus heti aamusta mennä Taikailemaan ja iltapäivällä menenkin kaverin malliksi kuvauksiin, jännää!

Ratsastustunti

2012-02-17T17:04:00.000+02:00

Sain tänään valita tunnille hevosen kahdesta vaihtoehdosta: uljas musta tai sitten sellainen iso ruuna, joka on joskus menneisyydessään ratsastettu niin kovaksi suusta että se tuntuu käteen siltä, että siellä ei ole mitään.
Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon vaihtelun vuoksi.

Se olikin muuttunut jo paljon parempaan suuntaan viime ratsastuksestani, se ei ollut enää yhtään niin kovan tuntuinen.
Tänään tunnin teemana oli oikean istunnan löytyminen ja palikoiden yhteen kasaaminen. Minä olen pitänyt suurimpina ongelminani vähän liian edessä olevaa päätä, katsetta hevosen niskassa ja nyrkkejä, jotka eivät millään pysy pystyssä jos en koko ajan keskity niihin.

Ja nämä samat ongelmat nosti myös opettaja esiin, en siis ole ollut ihan hakoteilla. Välillä ongelmaksi muodostui myös pieni notko alaselässä, josta haluan päästä eroon mahdollisimman nopeasti.

Tunnin aluksi venyteltiin hartioita ja haettiin sitä oikeaa asentoa. Ensin pää, sitten hartiat, sitten selkäranka ja lopulta alaselkä ja lantio.
Kokeiltiin myös miten käy hevosen ohjailtavuuden jos keskivartalo on löysänä verrattuna siihen jos keskivartalo on hyvin hallussa. Oli muuten aika huikaiseva ero. Samoin kuin sillä, että jos keskivartalo on liian löysänä, niin on mahdotonta pitää hartiat rentoina.
Noilla tunneilla minulle tulee usein sellaisia ahaa-elämyksiä että olen ihan fiiliksissä monta päivää sen jälkeen. Asiat ovat niin itsestään selviä, mutta ei niitä tule koskaan ajatelleeksi.

Kun saatiin istunta kohdilleen alettiin keskiympyrällä koota käyntiä ja pienentää ja suurentaa ympyrää. Kaikki muu sujui ihan hyvin, mutta oikeassa kierroksessa ei pienentäminen meinannut onnistua millään ja menetin taas kaiken uskoni taitoihini. Tein mitä vaan, niin aina hevonen tunki vain vasemmalle. Oikea kierros on muutenkin minulle se heikompi puoli. Lopulta sorrun aina yliyrittämiseen ja kaikkihan tietää, että se ei koskaan pääty hyvin.

Tämän harjoituksen jälkeen harjoiteltiin vielä ravissa samaa hommaa ja sitä mitä tapahtuu, kun sisäohjalla myötää oikein kunnolla.

Lopputuntia kohden alkoi hevosellani olla sen verran virtaa, että se tuntui muuttuvan taas aika raskaaksi,mutta lopetimme onnistuneeseen pysähdykseen ja harjoitukseen.
Heppanen vaikutti rennolta ja tyytyväiseltä ratsastuksen jälkeen ja se päristeli ja haukotteli monta kertaa. Tästä herrasta taisikin tulla toinen lempiratsuistani tuolla tallissa.

Vaikka taas oli tunnin jälkeen sellainen olo, että en osaa yhtään mitään ja yksin ratsastaessa on tullut sellaisia maneereja joista on todella vaikea päästä eroon, niin silti siellä on aina yhtä kiva käydä.
Myös ratsastuksenopettajan kuvaus siitä kuinka minulla on ideaali ratsastajan vartalo lämmitti mieltäni kovasti. Kyllä tällä piristyksellä ollaan taas käynnissä monta päivää!

P.S. Tämä oli kolmas postaus tänään, alkaako lähteä vähän lapasista?
P.P.S. Murehdin vähän edellisen postauksen anonyymin kommenttia, toivottavasti kukaan muu ei ole saanut minusta samanlaista käsitystä kuin hän.

Pitäisiköhän vielä vähän selventää?

2012-02-17T10:27:00.001+02:00

Olen tässä lähiaikoina kirjoittanut varmaankin teidän mielestänne hyvin ristiriitaisia postauksia, osassa valitan Netestä ja osassa taas hehkutan jotain ja niin edelleen.
Ensinnäkin omaksi puolustuksekseni tarvitsee sanoa, että olen hyvin paljon ja nopeasti ajatteleva ihminen ja tämä blogi on ainoa paikka, johon tosissani puran sitä miltä minusta tuntuu.
Tämän takia kirjoitukset voivat olla hyvin erilaisia riippuen päivästä ja siitä kuinka epätoivoisin mielin olen.
Pari päivää sitten oli todella huono hetki, mutta nyt ollaan taas menossa ylöspäin. :)

Ja niin, siis tuosta ostamisesta/myynnistä vielä.
Alunperinhän kun Nette talliin tuli, niin ilmeisesti on ollut tarkoitus että sitä ei saa myydä eteenpäin. Kuitenkin jossain vaiheessa, siitä alkoi omistajan kanssa olla puhetta että minä sen ostaisin jossain vaiheessa.
Se on ollut jossain mieleni perukoilla se ajatus siis jo melko kauan. Kun sitten asiasta alettiin tosissaan puhua, niin huomasin että olemme täysin eri sivulla sen kanssa, että mikä sen hevosen arvo on.

Meidän niin sanottu kaupankäyntimme ei ole ehkä ihan sieltä normaalimmasta päästä. Koska käyn tallilla kuitenkin koko ajan, ja silti emme myymisestä ole omistajan kanssa kasvokkain puhuneet kuin muutaman kerran. Suurin osa keskusteluista on käyty viestien välityksellä. En omistajaa edes kovin usein näe, jonka takia emme kovin usein asiasta keskustele.
Tämän lisäksi on tässä vielä se muuttuja, että en hevosta kuitenkaan ole ostamassa ennen kesää. Siksi tämä ns. kaupankäyntikin on ollut tällaista vähän sinne päin olevaa.

Ja kun yksi oma ehtoni Neten ostamiselle on ollut se, että kaviot näyttäisivät edes jonkinlaista edistymsitä vahvistumisen tai kasvun suhteen. Syksyllä annoin sille aikaa jouluun, jouluna annoin sille aikaa tammikuun loppuun. Nyt ollaan helmikuussa eikä mitään edistystä ole tapahtunut.
Nyt pitäisi siis vielä antaa aikaa kesän alkuun.
Samaan aikaan olen ihan puhki kaiken maailman stressistä mikä alkaa olemaan vakiomääre elämässäni ja sitten yritän vielä koko ajan miettiä jotain takaporttia, millä ne kaviot saisi kasvamaan ja kovettumaan.

Kaikkihan nyt kuitenkin sen ymmärtää, että kavioton hevonen ei ole toimiva. Ja kaikenhan saa kuntoon, mutta sitten aletaan puhumaan kengityksissä kolminumeroisesta summasta joka alkaa vitosella.
Ja tällä hetkellä minulla ei todellakaan ole varaa moiseen. Varsinkin, kun se olisi koko loppuelämän sitä samaa. Jos/kun kaviot eivät tuosta mene parempaan kuntoon, niin se ei yksinkertaisesti kestä käyttöä. Minkäälaista käyttöä.
Varsinkaan, koska minulla ei ole resursseja siihen, että voisin aina ratsastaa sitä nurmella tai muulla pehmeällä materiaalilla.

Ja siis tiivistettynä: Vaikka en mitään muuta tällä hetkellä niin kovin halua kuin Neten omaksi, niin oma järkeni on sen verran vielä näissä touhuissa mukana, että en halua hevosta jolla ei voi tehdä mitään.
Tämän lisäksi on tietysti nuo pienimuotoiset ongelmat niistä näkemyseroista. Ja noiden syiden takia ja monien muiden käyn kai sitten edelleen kesään asti Neptunusta katsomassa ja ratsastamassa.
Vaikka olen jo monen montaa kertaa päättänyt että en enää mene.

Minussa on sellainen ärsyttävä piirre, että niin kauan kuin mielestäni on olemassa edes pieni toivon kipinä, niin minä en voi luovuttaa.
Siksi varmaan annan aina aikaa lisää ja sen takia aina välillä vaivun epätoivoon, kun mitään ei silti tapahdu vaikka niin kovin koitan toivoa ja uskoa että niin käy.
Joo, sisälläni asuu varmaan toisin sanoen ikuisesti lapsi, koska en suostu uskomaan tosiasioita.
Toisaalta, minä tiedän myös mitä tapahtuu kun toivo loppuu. Minulla on siitä merkki ihossani Ibin muistoksi loppuelämäni. Mutta tässä tilanteessa on tuohon toivon loppumiseen vielä melko pitkä matka.

Pahoittelen siis välillä ilmaantuvia negatiivissävytteisiä postauksia. Ne ovat niitä epätoivon hetkiä, joista yleensä olen muutaman päivän jälkeen taas noussut ja lähtenyt uuteen taistoon.

Enkä nyt tiedä selvittikö tämä kirjoitus yhtään mitään, mutta tulipahan taas avauduttua. Tällä kertaa tosin positiivisessa hengessä, tai se oli ainakin tarkoitus.
Nyt kirjoittelen vähän gradua, eli odottelen tässä koneen ääressä, että pääsen ratsastustunnille tuohon tuiskuun. Raportoin illalla, mitä tänään taas opin siellä itsetunnon murenemisen mekassa. :D

Ihana uni

2012-02-17T09:01:00.003+02:00

Näin unta, jossa ratsastin Netellä ilman varusteita kentällä ja me tehtiin kaikki maailman koulukiemurat ihan täydellisesti!

Mahtava uni ja tuntuikin niin todelta. Hmm, ehkä se olikin totta? :)

Ainiin, oli muutakin asiaa. (Vaikka tuossa oli kyllä jo aika paljon informaatiota)
Tietääkö kukaan, mistä pystyn poistamaan tuolta kommenttilaatikosta sen varmennusosion? Eli siis haluaisin edelleen lukea kommentit ennen julkaisua, mutta että teidän ei tarvitsisi miettiä niitä ihme kirjainyhdistelmiä..
Nimim. Tekniikan ihmelapsi vauhdissa

Neten kenkäystä ja Hallittu jalkautuminen ponin selästä

2012-02-16T19:56:00.000+02:00

Onpa taas ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita tässä päivässä.
Aamu alkoi kuuden maissa, kun heräsin ja lähdin seitsemän jälkeen tallille. Oli vuorossa niin sanottu totuuden hetki, kun Neten kenkäys oli edessä.

Ja mikä oli tuomio: Kengittäjä oli sitä mieltä, että ei tule käyttöhevosta.
Takaset ollut ilman kenkiä kesästä asti ja mitään muutosta ei ole tapahtunut, etusissa ollut kengät koko ajan ja nyt saatiin kengitysvälikin 10 viikkoon ja silti nekään eivät olleet kasvaneet ollenkaan.

Antura on edelleen pehmeä jokaisessa kaviossa. Kengittäjä oli sitä mieltä, että mustelmia tulee todella helposti ja jos kenkä lähtee irti vaikka soratiellä, niin kavio ehtii takaisin kävelymatkalla kulua niin paljon, että siihen ei saa uutta kenkää takaisin kiinni. Jolloin ollaan taas alkupisteessä.
Kerrassaan mahtavia uutisia siis.

Mutta, päätin että lopetan nyt stressaamisen koko asiasta.
Minulla on kesään aikaa tässä katsella ja miettiä, käyn katsomassa Netteä sen verran kuin ehdin ja jos ihme tapahtuu ja kaviot kasvaa/voimistuu niin katsotaan sitä ostamishommaa uudestaan. Höntsyilen siis ja vietän laatuaikaa sen ainoan ns. toimivan hevosen kanssa joka riveistä tällä hetkellä löytyy (Taikaa ei lasketa)

Neten kenkäyksen jälkeen lähdin graduseminaariin ja sieltä sitten Senniläistä katsomaan. Laitoin sille ensimmäistä kertaa kamppeet niskaan karsinassa niin että se oli irti, good progress.
Sitten Senni liinan päähän ja kentälle.

Molempiin suuntiin mentiin taas ja nyt koitin saada sitä etenemään käynnissä, se kun tuntuu olevan sille todella vaikeaa. Enemmän se meni kyllä ravia, mutta myös käyntiä saatiin jo jonkun verran.
Posittivista oli myös se, että se alkoi nyt myös huomata ympäristönsä. Aikaisemmin se on ollut niin "paniikissa" että ei ole pystynyt oikein keskittymään mihinkään. Nyt se tutki kaikkea ja oli oikein rennon ja rauhallisen oloinen.

Huomattavaa edistystä on tapahtunut myös muissa toimenpiteissä. Ollaan saatu Senni tajuamaan paikoillaan pelästymisen merkitys.
Eikä se välitä enää siitä, että heittelen jalustimia, pompin sen sivuilla, roikun jalustimessa tai taputtelen satulaa. Aivan mahtavaa, kun huomaa että se edistyy. :)

Ja sitten kipusin selkään, monta kertaa eikä mitään. Ja lähdettiin liikkelle nyt meidän tahdosta, vähän se steppasi, mutta rauhouttui. Sitten uudestaan, tällä kertaa se veti siepit ja teki sen oman bravuurinsa, jota en osaa kuvailla; se sisältää jonkin sortin poukkoilua ja rynnimistä. Minulla ei ollut jalustimia jalassa, joten lensin selästä. Itse kutsuisin sitä mieluummiin hallituksi jalkautumiseksi..

Tämän jälkeen vielä uudestaan samat hommat ja lopetettiin kun poni oli rauhallinen ja seisoi nätisti.
Olin taas niin ylpeä siitä, pakko myöntää että en vielä joulukuussa olisi uskonut että oltaisiin näinkin pitkällä. Tuntuu, että ollaan edetty ihan harppauksin tässä lähiaikoina.
Nyt sille tuleekin taas hyvään saumaan muutaman viikon miettimistauko, kun omistaja lähtee ulkomaille. Maanantaina käydään vielä reenaamassa ja sitten alkaa Sennin loma.

Huomenna olisi pitkästä aikaa ratsastustunti, en malta odottaa. Ja lauantaina saadaan yksi tyttö kuvaamaan minun ja Neten työskentelyä kentällä, jihuu!

P.S. Tulee aina suru puseroon, kun joku lukija lähtee. Älkää kaikki jättäkö!! :D
..Vaan antakaa rakentavaa palautetta siitä, mitä voisin tehdä toisin. Nöyrimmin pyytää hän.

Mikä minä olen?

2012-02-15T10:54:00.002+02:00

Mikä olisikaan parempi tapa pakoilla gradun kirjoittamista, kuin kirjoittaa sen sijaan blogia. Tänne sitä tekstiä tuntuisi tulevan, vaikka ei olisi asiaakaan. Miten siis yhden tutkimuksen tekeminen voi olla niin vaikeaa?

Olen taas lähipäivinä miettinyt paljon erilaisia asioita, maailman menoa, eläimiä, suhtautumistani erinäisiin asioihin sekä periaatteitani ja toimintatapojani. Ja nyt siis jaan murto-osan tuosta pohdinnastani tänne.

Olen tämän viikon aikana kyseenalaistanut itseni monesti ja miettinyt pääni puhki. Eniten ajatuksiani on vienyt Nette ja tämä tilanne sen kanssa.
Fakta on siis se, että yhetistyömme saattaa loppua nopeammin kuin luulenkaan. Huomenna on se hetki, kun lähetän viimeisen ehdotukseni sen myynnistä omistajalle ja jos saan kieltävän vastauksen, aion lauantaina mennä tallille ja pakata kimpsuni ja kampsuni ja lähteä, taakseni katsomatta.

Mutta tässä on muutama ongelma ja nämä ongelmat ovat aiheuttaneet päänvaivaa. Jos niin käy, että edelleenkään emme pääse yhteisymmärrykseen ja minä teen tuon mistä edellä kirjoitin, niin mistä ihmeestä minä kerään voimat siihen, että oikeasti sen teen?
Katsokaas kun minulla on periaatteita, jotkut väittävät että jopa liikaa, ja yksi periaatteistani on tämä; yksikään eläin joka minulla on ei lähde kiertoon tai jää heitteille ja ilman huomiota. Ja tässä onkin tämän asian perustavanlaatuisin ristiriita, eihän Nette ole minun.

En tiedä kuinka tämän selittäisin, minun päässäni se on minun. Olen tehnyt sen kanssa niin paljon töitä, olen viettänyt sen kanssa lukemattomia tunteja. Tehnyt töitä sen eteen, että se olisi yhteiskuntakelpoinen ja toimiva hevonen ja vihdoinkin kun meillä alkaa tosissaan sujua, niin minun pitäisi jättää se.
Jättää se tietäen, että sille ei jää ketään omaa ihmistä. Jättää se ja viskata romukoppaan kaikki se mitä me olemme saaneet aikaiseksi.
Se on yhden ihmisen hevonen ja mielessäni se on minun hevoseni, ei sillä edes ole ketään muuta.

Siispä pääsemme uudestaan kysymykseen, mistä kerään ne voimat siihen että menen sinne ja pakkaan tavarani ja lähden?
Voin sanoa, että olisi miljoona kertaa helpompaa jos olisi kyseessä tilanne, että se pitää lopettaa. Näin ollen tietäisin kuinka sille käy, tietäisin että se pääsee johonkin parempaan paikkaan. Nyt jää vaan epävarmuus.

Ja se epävarmuus syö minua sisältä.
Se epävarmuus iskee päälle kuin yleinen syyttäjä.

Ja samaan aikaan itsensä syyllistäminen.
Miksi jätän sen? Koska en jaksa enää taistella tuulimyllyjä vastaan, minulla ei vain ole siihen energiaa enää, takkini on tyhjä.
Mutta eihän se hevosen vika, että tilanne on mikä on. Ei se hevonen tule ja sano minulle, että se ymmärtää miksi teen niin kuin teen.
Tämä on sen näkökulmasta anteeksiantamaton tilanne.

Ja minä tiedän, että ei se ajattele tätä asiaa näin. Eihän se tajua, että minä lähdin.
Eikä se välttämättä ymmärrä, että kukaan ei enää tule. Mutta se muuttuu, sen käytös muuttuu. Ei ole enää ihmistä joka hakee sen kesken päivän tarhasta tehdäkseen sen kanssa jotain. On vain joku joka hakee tarhasta illalla ja vie sinne taas aamulla. Tuolle yltiöpäisen ihmisrakkaalle eläimelle ei kukaan enää anna ylimääräistä huomiota.

Ja miksi minun pitää lopettaa nyt?
Se on aina vain vaikeampaa mitä enemmän aikaa kuluu, jos odotan kesään teenkö sitä koskaan? Miksi kiusaan itseäni käymällä siellä jos tiedän, että se tilanne tulee muuttumaan muutaman kuukauden sisään. Ja miksi vielä totuttaa Netteä enemmän ihmisten kanssa tekemään jos se loppuu joka tapauksessa?

Sietämätön tilanne.

Ihanaa ystävänpäivää! ♥

2012-02-14T12:37:00.001+02:00

"Se oli aivan tavallinen kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta minä tein siitä ystäväni, ja nyt se on ainutlaatuinen maailmassa."

Netteilyä ja hieman pohdintaa

2012-02-13T19:57:00.000+02:00

Tuulessa ja tuiskussa

Olipa taas tehomaanantai, tämä taitaa olla aino päivä joka on mennyt juuri lukujärjestyksen mukaan jos aikaa mietitään siihen hetkeen kun sen tein. Kaikkina muina päivinä on joutunut vähän säveltämään, mutta maanantai ei ole vielä pettänyt.
Maanantain päiväjärjestys on seuraava --> yliopistolle-tallille (Nette)-yliopistolle-kotiin-nukkumaan.

Toinen vielä ettei pääse totuus unohtumaan

Käytiin tänään taas tekemässä Neten kanssa vähän hankireeniä, käveltiin (siis Nette käveli) tuulessa ja tuiskussa eteenpäin ja minä kiikuin selässä ja yritin olla tulematta lumisokeaksi katsomalla johonkin horisontin suuntaan. Ostin Netelle tuollaset todella hienot korvahuput, jotka näkyvätkin noissa ylettömän laadukkaissa kahdessa kuvassa, jotka on otettu meidän tämän päiväiseltä reissulta.. Nyt ei haittaa vaikka kuinka tuulee tai sataa, korvat saavat olla rauhassa huppujen alla :) ..Ja Nette on ihan ylisuloinen niiden kanssa.

Myös muutama hyvin laadukas kuva yhteiseltä aterialta tuli ikuistettua tänään, kyllä tuo kännykän kamera on vaan kätevä! Kuka sellaista järkkäriä muka tarvitsee? -Ei kukaan, joka lievästi katkerana yrittää uskotella itselleen, että se on turha hankinta..

Luin tänään yhden uutisen, johon en ollut yhtään tyytyväinen. En ylipäätään ymmärrä kuinka tuollaista voi tapahtua?
Ja sitten tähän blogiin, jonka linkitin tänne viimeksi pari postausta sitten. Kyseessä siis blogi, jossa kerrotaan kaikenlaisista koiriin kohdistuneista väkivallanteoista.

Ja mitä yhteistä näillä asioilla on? No ainakin se, että ne jotka tekevät eläimille noin saavat elää keskuudessamme ilman minkäänlaista tuomiota. Minusta se on todella väärin ja todella sivistymätöntä toimintaa.

Yksi asia on kuitenkin missä en ole samaa mieltä tuon blogin kanssa, tai no en ole varma onko se blogin kirjoittajan varsinainen näkemys asiaan, mutta kuitenkin. Minusta suurin osa noista koirista, jotka ovat kokeneet noita kauheuksia ansaitsisivat sen, että ne lopetetaan ja niiden kärsimyksen ei anneta jatkua.
Se ei auta niitä koiria eikä ihmisiä, että ne pysyvät elossa.

Kun koiralla tai millä tahansa eläimellä on noin suuret vammat ja elämä tulee olemaan todella traumaattista tuon kokemuksen jälkeen, en ymmärrä miksi nuo koirat tarvitsee "pelastaa"? Eikö niiden suurin pelastus olisi se, että ne pääsevät juoksentelemaan paremmille maille?

Minulla on ihan sama mentaliteetti myös hevosten kanssa, en ymmärrä miksi pikkuvikaista tai vähän suurempi vikaistakaan tarvitsee laittaa kiertoon tai pitää väkisin elossa. Miksi eläintä ei voi päästää pois, kun sillä vielä on hyvä olo?
Tai miksi jatkaa jonkun eläimen kärsimystä, kun tiedetään että sen elämä ei enää koskaan tule olemaan hyvää ja rauhallista ja kivusta vapaata.

Valitettavan usein minusta tuntuu, että nuo eläinten pelastukset menevät liian pitkälle. Minä arvostan heidän työtään, jotka sitä tekevät, arvostan todella. Mutta joissan määrin meidän ajatuksemme eivät kohtaa.
Jotenkin vielä ajattelen, että minulla on tässä se terveempi suhtautuminen asiaan. Ihminen pääsee noissakin tilanteissa leikkimään sitä jumalaa, joka se ei ole.
Tuntuu varmasti hienolta pelastaa eläin/eläimiä mutta kannattaa myös miettiä, onko juuri sen eläimen pelastaminen todella sen eläimen pelastamista vai sen kivuliaiden kokemusten jatkamista pitkittämällä sen elämää.

Tulipa taas hyvin sekavaa mietiskelyä, pahoittelen. Mitä mieltä te olette asiasta?

P.S. Käykää allekirjoittamassa eläintenpitokieltorekisteri adressi (joo, ei varmaan tule ikinä toimimaan käytännössä, mutta ajatus on hyvä)
P.P.S Pahoittelen blogin ehkä hieman kummallista värimaailmaa ja vaikeasti luettavia tekstejä. Koitan vaihtaa värimaailmaa ja se on nyt vielä vähän vaiheessa että miten tämän järjestän. Älkää siis hermostuko, vaikka linkit olisivatkin hetkellisesti vaikka vaaleanpunaisia :)

Edit
Nyt korjasin ulkoasua, toivottavasti tykkäätte uudesta lookista!

Netteilyä ja Taikurointia

2012-02-12T18:55:00.002+02:00

Nette riehuu

Tulipa taas vahingossa pidettyä kolme päivää hiljaiseloa.. Tässä tauon aikana on 80 lukijaa tullut täyteen! Mainiota. :)
Tänään oli pitkästä aikaa Taikurointipäivä. Kävin kuitenkin ensin aamusta katsomassa miten Neptunuksella sujuu.

Hain Neten tarhasta ja laitoin sille back on trackin hetkeksi päälle ja lähdin hakemaan kamppeita ja tein jotain muita askareita. Netellä on nyt siis takapään lihakset ihan jumissa ja nyt huomasin eilen, että myös sen yläkaulan lihakset ovat aivan kivikovat. Luulen, että se on reagoinut näihin kylmiin ja tuulisiin keleihin, vielä kun sitä ei loimiteta ollenkaan ulos.

"lääh, mää tuun!"
toim. huom. Zingaro näyttää tynnyriltä

Yritin vähän hieroa sitä ja laitoin sille kamppeet niskaan ja eikun menoksi.
Tänään oli varusteina normisatula (olen jo pidemmän aikaa käyttänyt vain rungotonta) ja side-pullit. Ratsastin eilen kuolaimilla ja totesin että se toimii paremmin ilman kuolamia. Tosin sillä on varmaan suussa aikamoiset piikitkin varmaan, en tiedä koska se on viimeksi raspattu. Se on alusta asti ollut vähän hankala suunsa kanssa, joten menen siis ennemmin ilman kuolaimia, kun se kerran niidenkin kanssa toimii.

Tänään otin asiakseni hieman väistätellä Netteä ja se meni hyvin. Väistö oikealle oli kyllä pienen työn ja tuskan takana, siitäkin huomasi kuinka jumissa sen lavatkin ovat. Kaiken kaikkiaan se kuitenkin väisti hyvin ja eteenpäin pyrkimystäkin oli enemmän kuin eilen.

Eilen tosiaan menin kentälle ja Nette oli todella hidas pohkeelle ja muutenkin se meni sellaista ihme mummoravia. Ajattelin, että satula hankaa ja otin sen pois ja jatkoin ilman satulaa. Mutta sama jatkui, täytyy kyllä myöntää että tuossa ravissa oli harvinaisen kiva istua ilman satulaa. En tiedä mikä eilen oli sitten se lopullinen ongelma, se kuitenkin meni ihan korvat pystyssä eteenpäin. Joko se oli oikeastikin niin jumissa tai sitten se ei tykännyt niistä kuolaimista, who knows..

No joka tapauksessa, tänään oli uusi päivä ja tänään Nette etenikin taas jo ihan omalla moottorilla, edelleen se on todella jäykkä. Mutta nyt se menee jo suurimman osan ajasta rennosti eteenpäin eikä huitele pää taivaissa. Käytiin ratsastuksen lopuksi vielä vähän hangessa kävelemässä, hankireeni on parasta reeniä on mottoni tällä hetkellä.

Neptunus pääsi vielä tarhaan takaisin, kunhan se oli ensin taas ollut hetkisen back on trackin alla. Koitan nyt kaikkia mahdollisia keinoja, että saan sen takapään kuntoon.

Kävin kotona syömässä ja lähdin toiselle tallille katsomaan Taikaa. En edes muista koska olisin viimeksi sitä käynyt katsomassa ja minulla on sen takia ollutkin todella huono omatunto. Aina niinä päivinä, kun on ollut tarkoitus mennä Taikailemaan on tullut jotain esteitä. En vaan tykkää, kun omistajan kanssa on sovittu, että käyn suhteellisen säännöllisesti sitä liikuttamassa, mutta nyt en tosiaan ole päässyt sinne ollenkaan. :/
No tänään otin vähän vahinkoa takaisin ja kävin moikkaamassa Taikuria. Se tekikin minulle taas kivan pikku jekun kun hain sitä tarhasta, olin juuri saanut sille riimun päähän kun se ihan arvaamatta otti hatkat. Jäin siihen hieman pöllähtäneenä katsomaan, että mihin se lähti. Kävelin sen luokse ja se oli kuin ei mitään. Minä en kyllä ihan aina ota selvää siitä, mitä sen neidin päässä liikkuu.. :)

P.S. Olen miettinyt Neten sivun päivittämistä tässä lähiaikoina, ehkä odotan vielä viikon jos joudun päivittämään koko blogia jonkun verran. Samalla voisin päivittää hevosystävät ja ehkä piilottaa Ibin sivun, mitä mieltä olette?
P.P.S Kuvat: Erika Joukainen

Senni ja Nette

2012-02-09T22:07:00.000+02:00

Lähdin tänään töiden jälkeen ajelemaan kohti tallia jossa Senni asuu. Pakkasta oli vähän vajaa 20 astetta ja aurinkon paistoi.
Tallille päästyäni otin hevoset sisään, eli käytännössä avasin karsinoiden ovet ja hevosille portin, ne siis juoskevat vapaana tarhasta talliin. Hyvin käytännöllistä, jos minulta kysytään.

Harjasin Sennin ensin karsinassa, se seisoi kiltisti ilman riimua koko suorituksen ajan. Se on kyllä niin muuttunut tapaus!
Hain satulan valmiiksi ja otin Sennin käytävälle seisomaan, jotta sain sille satulan selkään. Ihan niin pitkällä ei vielä olla, että sen karsinassa vapaana laittaisin, enkä ole sitä vielä uskaltanut edes kokeilla. Suitset vielä päähän ja liina kiinni. Omistajakin ilmaantui juuri parahiksi paikalle, lähdettiin kentälle katsomaan millä mielellä villiponi tänään on.

Se juoksi alusta asti rentona ja pää alhaalla, ei ottanut kertaakaan sellaisia spurtteja kuin vielä viimeksi. Otettiin vaan nopeat ravipätkät molempiin suuntiin ja sitten itse asiaan. Heittelin ensin jalustimia molemmilta puolilta, yllättäen vasen olikin tänään ongelma mutta siltikään ei saatu kuin yksi pyrähdys. Muuten se seisoi hienosti paikallaa ilman reaktiota, joka oli juuri se haluamani vastaus.
Jalustinten heiluttelun jälkeen hypin taas ponin molemmin puolin ja varasin painoa jalustimelle.

Sitten otin nousuharjoituksia ja nekin menivät hienosti. Senni seisoi lunkisti paikallaan ja vähän vaan lkuunteli, että mitä siellä selässä oikein tapahtuu. Kerran se tässäkin lähti karkuun, kun tein hyppyharjoituksia, mutta se oli vain yksi kerta ja sen jälkeen se onnistui taas hienosti.

Menin sitten vielä ihan selkään asti muutaman kerran ja alas. Kerran Senni lähti steppailemaan eteenpäin ja eteni muutaman hyvin pienen kierroksen. Se oli hermostunut, mutta ei yrittänytkään singota mihinkään suuntaan, se ei vaan tainnut ymmärtää että minulle riitti että se seisoi paikallaan. Aikaisemmin on kuulemma aina heti lähdetty liikkeelle, minä taas kannatan sitä että hevonen opettelee myös seisomaan paikallaan ja siitä sitten lähdetään tekemään.
Senni yllätti siis taas tänään positiivisesti, nyt vaan toivon että tämä myötätuuli sen kanssa jatkuu..

Lähdin Sennilästä sitten vielä Netteä katsomaan. Kun pääsin tallin pihaan näytti auton mittari jo 25 astetta pakkkasta, huh.
Hain Neten sisään ja laitoin sille fleecen päälle ja lähdettiin kentällä.

Kipusin korokkeelta selkään ja riisuin siltä riimun. Käveleskeltiin muutaman kerran kenttä ympäri ja sitten tulin alas. Tein taas parit väistätysharjoitukset ja rapsuttelin sitä.
Sitten vähän juostiin, Nette juoksi hienosti vapaana perässä muutaman askeleen jäljessä samaan tahtiin kanssani. Välillä oli pakko hengähtää, kun meikäläisellä loppui kunto kesken..
Nette tuli aina ihan lähelle ja tunki turpansa naamani kiinni näitten taukojen aikana.

Käveltiin sitten vielä talliin yhdessä; Nette vapaana vieressäni.
On se vaan maailman paras heppa!♥

Netteilyä ja haastekuvia

2012-02-08T21:31:00.003+02:00

Tässä taas pari kuvaa liitten saamaani haasteeseen, kohta ne päivät loppuu jes!

päivä 10: Tämä kuva tekee minut iloiseksi
Tuike Ekroos, www.tuiketta.com

Nette, tätä ei tarvinne sen enempää avata tätä kuvaa. Nette tekee minut aina iloiseksi, kuten tänäänkin.

Minulla ei ollut suunnitelmissa että menisin tänään tallille, vaan minun oli tarkoitus kirjoittaa gradua koko päivä ja mennä illalla jumppaan, jos/kun olo sen sallii. On ollut tässä sellasta orastavaa flunssa jo monta viikkoa.

No, istuin koko päivän koneen ääressä ja jälleen kerran tuijottelin tyhjää word-dokumenttia silmieni edessä. Monta kertaa oiken päätin, että nyt jatkaan taas artikkelin lukemista, ja otin sen käteeni luin lauseen ja siihen se jäi. Lopulta viiden aikaan olin valmis hakkaamaan päätäni seinään.
Koko ajan on takaraivossa, että pitäisi tehdä sitä ja tätä ja mitään en saa aikaiseksi, turhaudun itseeni ihan totaalisesti.
Minun piti tosiaan lähteä jumppailemaan, mutta totesin että lähden ennemmin tallille.

Pakkanen alkoikin taas kiristyä ja kun pääsin tallin pihaan oli melkein 20 astetta pakkasta, hain Neten tarhasta ja harjasin sen, laitoin sille side-pullit päälle ja sitten mentiin.
Kentällä kipusin taas ketteränä tuulihousujen kanssa selkään ja tehtiin ihan perusjuttuja. Nette kääntyi todella hyvin ja myös pysähtyi hienosti. Tuon pysähtymisen kanssa ollaankin tehty hommia ihan kiitettävästi ja vihdoin se alkaa tuotaa tulosta. Tehtii vielä lopuksi muutamat peruutusharjoitukset, jotka myös menivät hyvin.

Tulin alas selästä ja riisuin Neten nakuksi. Vein side-pullit kentän laidalle ja Nette tuli perässä. Tehtiin vähän takapään väistätysharjoituksi, jotka menivät todella hyvin. Etupääkin väisti hienosti, vaikka sitä ei olla edes harjoiteltu. Ja peruutuskin oli ihan tuttua kauraa.

Nette oli taas niin ihana, onneksi lähdin tallille se tosiaan pelasti päiväni!
Se on niin läsnä koko ajan. Vaikka tänäänkin tehtiin iltatallia samaan aikaan, kun me oltiin kentällä, eli kaikki hevoset haettiin sisään, niin se keskittyi vain ja ainoastaan minuun. Jos se hetken katselikin jotain muuta, niin heti kun liikuin niin se tuli perässä.
Jotenkin sen läsnäolo ja keskittyminen oikein korostui, kun muistelin eilistä Lounapäivää.

Se on niin rentona kanssani ja se on halukas tekemään kaikkea. Ja se tykkää vaan hengailla ja välillä vähän pussailla ja heitellä pipoani. :)
Sydäntäni riistää, kun mietin että joudun sen jättämään sinne. Ilman omaa ihmistä, sitten se ei tee muuta kuin menee väliä talli-tarha-talli ja sen ainoa ihmiskontakti on tuon matkan aikana.
Se on niin väärin!

Ennen kuin mentiin takaisin talliin juostiin vielä yhdessä kenttää ympäri ja tehtiin pieniä ympyröitä. Se juoksi hienosti perässä teki kaiken minun kanssani samaan aikaan.
Yksi mitä tänään myös huomasin, oli että kävellessään se asettaa askeleensa minun kanssa samoin, vasen-oikea-vasen.. samaan tahtiin jalat nousee maasta ja laskeutuu maahan, ihana. ♥

Minulla on tällä hetkellä vakiona sellainen ahdistus; ahdistus gradusta (todella suuri), ahdistus Netestä (ensi viikko voi olla jo viimeinen), ahdistus kun aika loppuu ja ahdistus kun en saa mitään aikaiseksi. Olisi hienoa kun olisi yksi päivä ilman huolia, yksi päivä ilman tuota takaraivossa alati jyskyttävää ajatusta gradusta ja huolta Netestä.
Anteeksi avautuminen, koittakaa kestää. :)

Loppuun vielä muutama haasteen kuva

päivä 12: kuva Arkeni

Tässäpä se.

päivä 23: kuva Kesäkuva

Voi Louna Louna

2012-02-07T18:23:00.001+02:00

Jos toi hevonen jotain osaa, niin poseeraamisen

Tänään olikin sitten Lounapäivä.
Hain kyytiin mukaan Lounan omistajan ja lähdettiin sitten kohti tallia. Louna muutti viime viikolla, enkä vielä ole ehtinyt käymään sen uudessa kodissa.
Se sai nyt ystäväksensä kaksi suomenhevosta, mikä on hyvä asia koska vanhassa tallissa se joutui tarhaamaan yksin.

Louna on nyt muuttanut pariin otteeseen ja se ottaa siitä vähän stressiä. Sillä on myös erinäisiä ongelmia ihmisen oman tilan kunnioittamisen kanssa ja sen ensivaikutelma kaikkeen on sellainen perusnegatiivinen. Sitä ei myöskään juurikaan kiinnosta ottaa kontaktia ihmiseen, jos on vähäänkään erilaisempi/jännempi paikka. Meillä on siis aivan mahtavat lähtökohdat.

Louna ei ollut KOSKAAN nähnyt hevosta joka menee ohi..

Pakko tähän väliin huomauttaa, kun noissa kysymyksissä oli puhetta siitä minkälaisista hevosista tykkään. Ja tässä nähdään miten ne eroavat toisistaan; Louna, herkkä ja kuuma ja kaikki on vähän vaikeaa. Se kuitenkin omaa aika itsepäisen luonteen ja antaa palautetta asioista samantien, useimmiten aluksi negatiivista. Senni, herkkä ja kuuma sekin, mutta erilainen. Senni on kuuma ja sanoisin ennemmin arka. Se kunnioittaa ihmistä välillä minusta tuntuu että jopa liiaksi. Molempia voidaan siis kuvata miltei samalla tavalla, mutta hevosina ne ovat kuin yö ja päivä.

Palataan takaisin Lounaan. Oli tarkoitus, että olisin tänään ratsastanut sillä, mutta se aristi selkäänsä taas sen verran että en uskaltanut sinne satulaa laittaa. Kun edes koskin siihen, niin se luimi ja nosteli jalkojaan siihen malliin, että nyt sattuu.
Lähdettiin siis jalkaisin matkaan, tarkoitus oli lähteä sellaiselle metsäpolulle, jolla Louna omistajineen oli käynyt aikaisemmin. Sillä reissulla hevosella oli taas ollut joitain pienimuotoisia ongelmia sen ihmisen oman tilan kanssa.

No, me pääsimme tielle joka meidän piti ylittää päästäksemme polulle. Jo tiellä Lounasta näki, kuinka paljon se otti kierroksia. Kaiken kruunasi hevonen joka kärrytteli meitä vastaan, siinä vaiheessa Louna oli sitä mieltä että se ei koskaan ole edes hevosta nähnyt. Kuiten se oli myös lähdössä sen perään samantien. Onneksi se sentään kunnioittaa sen verraan narua, että kun se otti kiinni niin vauhti pysähtyi.

"määki haluun tonne, sä oot ihan tylsä"

Se kyllä ilmoitti halunsa mennä omintakeisella ja hienostuneella tyylillä. Eli sinkoilemalla joka suuntaan ja kuopimalla ja yrittämällä juosta ylitseni.
Kuten arvata saattaa emme lähteneet metsäpolulle. Halusin vaan saada Lounan rauhalliseksi ja kuulolle, jotta voisimme edetä johonkin suuntaan. Siinä pyörittiin ja hyörittiin hetki. Pyysin siltä sen huomiota ja edellytin myös että se ei tule minun tilaani.

Aika nopeasti se rauhottui ja tein siinä joitain pieniä harjoituksia. Kun se oli rento, niin kävelimme takaisin tallille päin. Askel-seis-askel-seis- Lounan peruutus-askel-seis- askel- Lounan peruutus- askel..Tuolla kaavalla liikuttiin eteenpäin, se tuli hyvin usein liian lähelle, joten jouduin peruututtamaaan sitä. Oli ihan niskassa kiinni, enkä oikein tykännyt siitä ja kerroin sen myös Lounalle.
Sen huomio ei muutenkaan ollut minussa vaan se katseli kaikkea muuta. Kyllä se huomioi, koska minä liikun ja koska pysähdyn mutta se teki sen vain puolella korvalla. Jonkin verran ehkä vaatii siis vielä työstämistä.

Mentiin sen kanssa vielä yhteen tarhoista, joka on noin koulukentän kokoinen ja päätettiin juoksuttaa sitä irti. Tallinpitäjäkin tuli vielä juoksutusavuksi ja saimmekin sen juoksemaan jonkin verran. Sitten vähän pienennettiin kenttää ja juoksutin Lounaa yksin, se meni ensin ihan hyvin. Mutta sitten se teki saman minkä se on tehnyt omistajalleen. Se pysähtyi ja kääntyi kohti ja haastoi minut. Se oli hyvin selkeästi ilmoitettu haaste, tilanne ei kestänyt kauan ja se meni ohi kun otin ehkä askeleen taakse ja lopetin katsekontaktin. Sen jälkeen se vielä juoksi käskystäni ihan normaalisti.
Tuo oli sinänsä hankala tilanne, että Louna seisoi ihan kohtisuorassa minuun, siinä puolenmetrin hangessa en siis todellakaan päässyt siirtämään itseäni niin että katseeni ja paine olisi oikeassa paikassa. Jonka takia laukaisin tilanteen katsomalla pois, ettei se tunne oloaan enempää haastetuksi.

Se miten tuohon tilanteeseen päädyttiin onkin hyvä kysymys. Joko Louna ärsyyntyi pyynnöistäni saada se liikkumaan ja se osoitti ärtymyksensä tuolla tavalla. Tai sitten asetin paineen vahingossa väärään paikkaan. Olen huomannut, että sen kanssa saa katseenkin kanssa olla todella varovainen, kun sitä katsoo silmiin niin se on heti puolustuskannalla.
Oli se laukaisija mikä hyvänsä, se oli varmasti oma vikani. Joka tapauksessa tilanne meni nopeasti ohi ja sen jälkeen kaikki sujui taas hyvin. En siis koe, että mitään suuria epäonnistumisia olisi koettu.

Se antoi myös hyvin kiinni ja oli todella rentona lopuksi.
Laitettiin sille takki niskaan, kun raukalla tuli 10 minuutin hangessa juoksusta hiki..

Mitä tänään opimme: Sen kanssa aloitetaan nollasta (melkein). Ja se vie aikaa. Ja se vaatii hyvin, hyvin, paljon kärsivällisyyttä.
Ihanaa, tulee ihan ne alkuajat Neten kanssa mieleen.
Johan tässä menikin kaikkien muiden projektien kanssa liian hyvin :)

P.S. Todella hyvä blogiteksti vaikka onkin jo vuoden vanha, käykää lukemassa

Ihanainen Neptunus

2012-02-06T20:17:00.001+02:00

Ette usko miten onnellinen olin tänään, kun lämpömittari näytti vaan -8 astetta ja aurinko paistoi!

Menin ensin aamusta luennolle ja sitten suuntasin tallille. Siivosin Neten karsinan ja hain sen sisälle ja heitin sille heinää, jonka jälkeen pidin itse "lounastauon".
tämän jälkeen Neptunukselle kamat päälle ja menoksi.

Olin ilmeisesti varautunut hippasen kylmempään keliin. Note to self; älä pue kolmia housuja ja kahta paitaa ja untuvatakkia näillä keleillä.
Oli meinaan hieman kuumahkot olot, kun olin ratsastanut noin 15 minuuttia.

Mentiin paljon perus ravityöskentelyä ja paljon voltteja. Nette on edelleen kuin rautakanki, johtuen varmasti ei-säännöllisestä liikutuksesta ja kaikista muista ongelmista. Lopulta se taipui ihan hyvin molempiin kierroksiin ja ravasikin lopulta rennosti.

Aluksi se oli lähinnä vaan huvittava, kun se juoksi pää taivaissa ja keskittyi kaikkeen muuhun paitsi olennaiseen. Niin ja heinäkärryt ja tallityöntekijä olivat hevosensyöjiä, pitkästä aikaa otettiin poistuminen takavasemmalle salamannopeasti. Positiivinen huomio oli, että en liikahtanutkaan satulassa. Ehkä noista ratsastustunneista on tosiaan ollut jotain hyötyä ja olen todella oppinut istumaan syvemmällä satulassa ja käyttämään enemmän keskivartaloa. Ehkä.

Lopuksi otin Neteltä suitset pois päästä (teen sen nykyään aina heti ratsastuksen jälkeen) ja vietettiin laatuaikaa kentällä.
Hieroin vähän sen kaulaa ja rapsuttelin sitä. Se seisoi siinä silmät puoliummessa ja nautti silminnähden olostaan. Lisäksi sain kasvohieronnan, jonka johdosta naamani oli ihan hevosen kuolassa ja myös kypräni sai hoidon.
Siellä me pusuteltiin varmaan joku 15 minuuttia. :)

Minulla on kyllä ollut niin kevättä rinnassa tänään, keli oli NIIN mahtava ja Nette oli ihana ja autokin olisi kovasti halunnut mennä kamalan lujaa moottoritiellä.

Hiukkasen tätä päivää nyt vain illan tullen varjostaa tämä blogi, jonka löysin yhden uuden(?) lukijan kautta, kiitos sinulle ja tervetuloa!
Kamalaa luettavaa ja karmivia kuvia, näyttää toteen sen kuinka sairas ihmismieli voi olla. Käykää katsomassa tämä jos suinkaan kykenette. :/

Haasteeseen kuvia..

2012-02-06T19:53:00.001+02:00

Tässä taas haasteeseen liittyviä kuvia.
Nämä ei lopu koskaan, vaikka kuinka yritän..:D

päivä 2: Suosikkitavara
kuva: hööks

Ratsastushousut on paljon käytössä oleva ja käytännöllinen tavara. Ja minä oikeasti tykkään käyttää niitä, ne on mukavat. Toim. huom. kirjoittaja ei omista yllä olevia housuja.

päivä 6: kuva "Vihreä"

No voiko tätä nyt selittää, siinä on nurmikkoa ja se on vihreää, right?

päivä 8: kuva Suosikkikuva

Tämä kuva onkin myös tuossa blogini sivupalkissa ja taisi se löytyä vanhasta banneristakin.
En tiedä mikä tässä niin iskee, mutta tykkään tästä kuvasta kovasti!

päivä 24: kuva Tämä tekee minut surulliseksi
kuva:google

Koiratappelut.
Kammottavaa jälkeä. Kukaan vähänkään inhimillinen henkilö ei voi tuota harrastaa tai pitää viihteenä. Sarjassamme: Ihmisvihani lietsojat.

päivä 26: Tämä naurattaa aina

Hihi, Siiri ja pesupallo. Ne oli sen lempileluja.

päivä 27: Teema kaksi

Nette ja Neten boyfriend kaukosuhteen muututtua takaisin "lähisuhteeksi"

Miksi kirjoitan blogia

2012-02-05T18:41:00.001+02:00

Tässä on tullut nyt viikonlopun aikana tehtyä aika monta postausta, osa tosin pelkkiä kuvia.
Koska blogini 1-vuotissyntymäpäivä on kohta täällä, niin olen tässä vähän pohdiskellut miksi kirjoitan blogia.

Ensinnäkin, kun päätin alkaa kirjoittaa blogia oli minulla ajatuksissani idea siitä, että halusin vaihtaa mielipiteitä monista asioista.
Lähinpänä sydäntäni ovat kaikki eläinrääkkäyksiin liittyvät asiat ja niistä on sivuiltani vuoden aikana saanutkin lukea moneen otteeseen. Huomasin kuitenkin hyvin nopeasti, että blogi olisi todella masentava ja tuskin kukaan jaksaisi sitä lukea, jos joka kerta tarvitsisi lopettaa lukeminen siksi että inhotus kasvaa liian suureksi. Joten otin mukaan blogiin tarinoinnit myös hevosista ja välillä aiheeni ovat kaikkea muuta kuin blogin "luonteeseen" soveltuvia.

Ehkä noilla valinnoilla, koitin saada blogista kevyemmän ja samalla näyttää lukijoille että vaikka kirjoitan paljon ikävistä asioista ja selvitän paljon asioita, elän myös normaalia elämää enkä ole joka hetki vetämässä ranteita auki.
Siksi osa postauksista ei ole aina niin vakavia, tai ainakin ne koittavat olla välillä vähän hauskoja. Tosin itselläni on sen verran kieroutunut huumorintaju, että ehkä nauran jutuilleni vain yksin..

Aloittaessani en myöskään ollut ajatellut miten saisin lukijoita ja lukisiko tätä kukaan. Halusin itselleni kanavan, jonka kautta pääsen purkamaan ajatuksia joita eläinten kaltoin kohtelut minussa herättävät. Ja tietenkin myös jakamaan mielipiteitä ihan normaalista elämästä.
En olisi ikipäivänä vuosi sitten uskonut, että minulla olisi blogissani 75 virallista lukijaa ja päivittäisiä käyntejä on reilu sata.
Näistä kaikista lukijoista olen vielä senkin takia onnellinen, että en ole käyttänyt mitään vippakonsteja niiden hankkimiseen. Oletettavasti (korjatkaa jos olen väärässä) blogiani lukevat ne, joita oikeasti kiinnostaa juttujani lukea.
Täällä ei ole draamaa eikä täällä ole arvontoja joka kuukausi, jotka tuntuvat vaikuttavan blogien lukijamääriin kasvattavana määreenä. Elän siis siinä uskossa, että lukijani lukevat blogiani sen kiinnostavuuden takia ja sellaisia lukijoita minä juuri arvostan. Kiitos siis kaikille teille!

Nyttemmin olen huomannut itse, että blogini postaukset ovat menneet enemmän siihen suuntaan, että kerron omista projekteistani jonkin verran. Pääosan on vienyt Nette, mutta sivuosiakin on jaettu kiitettävä määrä.
Vaikka oikeita eläinrääkkäysjuttuja ei olekaan tullut aikoihin, en ole niitä unohtanut. Nyt on vain ollut niiden suhteen vähän hiljaiseloa, joka päivähän sitä aina jotain löytyy, mutta jotenkin ei ole ollut mitään sellaista mihin voisin enemmän takertua. Jos siis teitä lukijoita kiinnostaa erityisesti joku asia,
niin saa antaa vinkkejä ihan koska vaan.
Jonkin verran olen myös ottanut kantaa hevosten koulutukseen liittyviin asioihin kuten johtajuuteen ja makupaloihin, nämä ovat asioita jotka ovat tulleet osaksi blogiani jäädäkseen. Tämä johtuu siitä, että enenemässä määrin noita projekteja on tullut lisää ja kaikenlaiset koulutusprosessit todella kiinnostavat minua.

Ei tässä kirjoituksessa nyt ollut oikein päätä eikä häntää. Pitipä taas vaan tulla jotain kirjoittelemaan, kun en muutakaan keksinyt.
Huomenna pääsen taas tallille, tai menen vaikka väkisin ennen kuin tulee ruumiita. Ja sitten voisi taas olla jotain "normaaliakin" kerrottavaa.

P.S. Käykää katsomassa tämä
P.P.S. Näistä jälkikirjoituksista alkaa tulla tavaramerkkini

Haastekuvia..

2012-02-05T12:37:00.001+02:00

Laitetaas taas tänäänkin haasteeseen liittyviä kuvia.

päivä 7: kuva Jota en koskaan julkaissut

Kuva on otettu Frazer Islandilla Australiassa, siellä oli paljon dingoja

päivä 11: kuva Hullua

Kuva otettu Senegalissa Afrikassa. Vaaleanpunainen järvi, jos minulta kysytään niin tuo on aika hullua?

päivä 14: kuva Talvikuva

Kuva otettu Ylläkseltä eräältä hiihtomajalta

päivä 15: kuva Rakkaus

päivä 16: kuva Mustavalkoinen omakuva

Alkaa tuntua, että mun oma naama on liian usein nykyään esillä täällä blogissa..

päivä 17: kuva Hetki

Ihanainen Siiri juuri kotiin tulleena ja tutkii laturia. Siiri oli maailman täydellisin koira ♥

päivä 18: kuva Tunteet

Tunne: kaksi niin erilaista on kuin yksi.

päivä 19: kuva Täällä minä asuin

Taas otin oikeudeuden soveltaa sääntöä ja kuva on vanhan kotini terassilta.

päivä 25: kuva Kaikessa kiireessä

Kaikessa kiireessä Senni näyttää miten otetaan rennosti ja pidetään vinku mukana..

P.S. Olenko ainoa joka hyppii seinille näiden pakkasten takia?
Viikkoon en ole käynyt tallilla ja voin kertoa, että kohta vyöryn eteenpäin koska en tee mitään muuta kuin syön, kun on niin tylsää.

Vastauksia

2012-02-04T16:15:00.000+02:00

Kyllä alkaa huomaamaan, että ei ole tallille päässyt kohta viikkoon.
Hypin täällä kotona seinille ja odotan että tuo pahuksen pakkanen nyt lauhtuisi edes sen 10 astetta.
Tästä johtuen, tänään tuli näköjään ainakin kaksi postausta. Toivottavasti joku edes jaksaa lukea nämä :)

Tässä siis vastaukset esittämiinne kysymyksiin, lisää saa laittaa jos jotain mieleen tulee..

1. Mikä on hurjinta mitä oot kokenu Neten kanssa?
- Hmm, piti oikein alkaa miettiä, eikä nyt tule mitään kovin hurjaa edes mieleen. Mieleen on ehkä jäänyt ensimmäiset ratsastuskerrat, kun se hyppi pystyyn. Nyt jälkikäteen ajateltuna se ei kyllä edes ollut niin hurjaa, miltä se silloin tuntui. Myös toinen kerta (olen siis kaksi kertaa tippunut Neteltä), kun jalkauduin oli aika mielenkiintoinen, lähdin ilman satulaa maastoon ja Nette päätti tallin kulmalla, että jotain hyvin pelottavaa on edessä, se nousi kynttiläksi ja 180 astetta ympäri, siinä liikkeessä ei enää roikuttu mukana, mutta jaloilleni tulin alas.
Muuten hurjia ovat ehkä ne lukuisat kerrat pyörössä, kun Nette tulee päälle korvat luimussa. Hyppii pystyyn ja kauhoo etusilla naaman edessä tai takapää edellä ja viskelee jalkojaan kohti.

Ei siis ole kyllä mitään kovin hurjaa meille kuitenkaan tapahtunut, itse kuitenkin yritän aina pitää sen järjen päässä ja välttelen sellaisia oikeasti vaarallisia tilanteita.

2. Onko sulle ikinä tapahtunu hevosten kanssa mitään suurempaa onnettomuutta?   - Koskaan ei ole mitään murtunut tai mennyt poikki, edes aivotärähdystä en muista saaneeni. Eli siis vastaus on ei, jotenkin yleensä aina apinoin siellä selässä niin että en tipu *koputtaa puuta*, jonka takia ehkä myös suuremmilta onnettomuuksilta on vältytty.
Ja myös ehkä sen takia, että vaikka tykkäänkin noista haastavista hevosista, niin en minä koskaa ole hengelläni halunnut leikkiä.Terve(?) järki on aina kuitenkin touhuissa mukana.

3. Jos et Netteä osta, niin minkälaanen tuleva oma hevonen tuloo olemaan?
- Jos/kun tuo Neten omaksi saaminen jää haaveeksi, niin sitten kriteerit tulevalle hevoselle ovat, että se on tamma (tämä on ehdoton) ja lämminverinen. Perustelen hieman myös, vaikka sitä ei kysytty :D tamma ehdottomasti sen takia, että minä vaan olen läpeensä "tammaihminen", jotenkin siinä on käynyt niin, että kaikki vähänkin pidempään elämässäni vaikuttaneet hevoset ovat olleet tammoja. Rakasta niiden tempperamenttia ja luonnetta sekä myös sitä, että kun tamman kanssa pääsee ystäväksi se kestää yleensä hamaan tappiin asti. En tarkoita etteikö samaa tapahtuisi orien ja ruunien kanssa. Mutta omista kokemuksistani olen huomannut, että tamman kanssa saa tehdä rutkasti enemmän töitä. Ja kun lopulta päästään samalla aaltopituudelle, hevonen on aina opettanut sinulle paljon uutta ja onnistumisen tunne on käsittämättömän mahtava. En tiedä osaanko nyt pukea tätä sanoiksi, mutta toivottavasti ymmärrätte mitä ajan takaa.

Ja miksi lämminverinen? Koska minussa asuu sisällä edelleen ravi-ihminen ja koska olen todennut, taas omien kokemuksieni kautta, että se on vain sellainen rotu jota tunnun ymmärtävän parhaiten. Lämminveriset ovat usein luonteikkaita ja kuumia hevosia, mutta samaan aikaan nöyriä. Kun tällaisen luonteikkaan ja kuuman hevosen saakin olemaan rauhallinen ja rentoutunut, voi tosissaan sanoa onnistuneensa hevosen kanssa.
Ja taas, en väitä etteikö samanlaisia hevosia löytyisi muista roduista, mutta joten tämä rotu on vain minulle SE rotu.
Kirsikkana kakun päällä (ehkä yksi maailman typerimmistä sanoinnoista, koska niin harvat edes tykkää kirsikoista) on tämän rodun monipuolisuus. En etsi kisaratsua joka osaa heittää voltteja ja hyppiä kerrostalojen yli. Vaan haluan pelin, jonka kanssa voin maastoilla ja joskus mennä kentällä jos sellainen sattuu maittamaan ja jonka voi koska vaan laittaa myös kärryjen eteen ja lähteä ajelemaan.

Tulipa tästä nyt pitkä vastaus, hups.

4. Mikä sulle on hevosen tärkein piirre?
   - Tämä saattoi jo tulla edellisesssä.. Mutta kuten sanottua, se luonne ratkaisee. Saa olla vaikea ehkä jopa vähän mahdoton. Näiden kanssa kun onnistuu ja mahdottomasta tuleekin salonkikelpoinen tietää tehneensä jotain oikein. Usein myös tämän "matkan" aikana oppii enemmän kuin mitä koskaan voit oppia lukemalla kirjoja.
Jotenkin näissä asioissa en koskaan halua mennä sieltä missä aita on matalin. Olen itsekin ihmisenä aika vaikea ja ihmisillä kestää kauan ennen kuin he todella tuntevat minut ja näkevät sen minkälainen oikeasti olen. Ehkä jotenkin tiedostamattani olen hakeutunut tämänkaltaisten hevosten seuraan. Menipä filosofiseksi..

5. Mitä kouluja soot käyny?
    - Peruskoulun niin kuin kai kaikki suomalaiset. Tämän jälkeen lukio, jonka jälkeen vuosien elämänkoulu/itsensä etsiminen. Jonka lopputuloksena opiskelen yliopistossa hallintotieteiden maisteriksi, jotta minulla tulee olemaan varaa kustantaa tämä jokseenkin kallis elämäntapa.. Ja elämänkoulu taitaa jatkua hamaan tappiin saakka.

6. Mikä susta tulee nyt sitte isona, mihin tahtoosit töihin?
- Edellisessä kysymyksessä kai se ns. virallinen vastaus siihen mikä minusta tulee. Epävirallinen kuuluu kai näin: Tällä hetkellä näyttää siltä, että minusta voisi tulla henkilöstöpäällikkö/-johtaja, kunhan saan opiskelut saatettua loppuun.
MUTTA elän toivossa, että haaveeni toteutuvat hieman nopeammalla aikataululla, voitan lotossa ja pääsen tekemään sitä mitä oikeasti haluan, eli käymään kaikkia mahdollisia ja mahdottomia hevoskursseja ja tekemään töitä monien monien erilaisten hevosten kanssa. Ratkomaan niiden (tai siis ihmisten) ongelmia niiden kanssa ja auttamaan ihmisiä ja hevosia elämään yhteisymmärryksessä keskenään, niin että molemmat osapuolet nauttivat elämästään.

7. Omistatko miehen?
    - En omista miestä (eikä kukaan omista minua, vaikka jonoahan tuohon hommaan on tietenkin hyvin pitkästi :P), eikä sellaisen metsästäminen kuulu lähitulevaisuuden suunnitelmiin :D
Oliko tämä nyt poliittisesti korrekti vastaus?

8. Pidätkö samantyyppisistä hevosista vai onko suosikeissasi hyvin erityyppisiäkin hevosia?
    - Vaikka tykkään haastavista hevosista, on niissä kuitenkin hyvin erityyppisiä hevosia joukossa. Kaikkihan ne ovat erilaisia persoonia. Kuten edellä mainitsin ovat luonteikkaat tammat ehdottomia suosikkejani. Näistäkin löytyy niin paljon erilaisia variaatioita, että en sen kummemmin osaa sanoa mikä olisi ehdoton suosikkini. Vertailukohteina vaikka Ibi (vanha hevoseni) ja Nette (jonka kanssa olen nyt eniten tehnyt töitä). Ibi oli luonteikas ja oman arvonsa tunteva neiti, se oli sellainen todellinen Ms. sunshine.. ei juurikaan arvostanut sellaista lääppimistä ja muuta vastaavaa, karsinastakin harvemmin näytti kovin iloista ilmettä. Kuitenkin kun sen kanssa teki lähempää tuttavuutta oli se todella sympaattinen ja ihana hevonen, ja rapsutuksiakin se otti vastaan kunhan sen kanssa pääsi ensin sinuiksi.
Nette taasen rakastaa ihmisiä yltiöpäisesti, se on aina iloinen (paitsi ~~usein~~ joskus ratsastaessa kun se ei halua tehdä jotain tehtävää). Nette ei vaadi ihmisiltä sitä tutustumista välttämättä että se antaa koskea etc.
Molemmat tammat omaavat/omasivat kuitenkin vahvan luonteen, ne näyttävät mielipiteensä asioihin ja näyttävät kyllä jos omasta mielestään tulevat väärin kohdelluiksi.

Tästä siis aasinsiltana siihen, että suosikkini ovat samaan aikaan hyvin erilaisia ja samanlaisia.

9. Hevonen vai poni?
- Hevonen.
Johtuen luultavasti siitä, että pidemmän aikaa olen ollut tekemissä oikeastaan vaan hevosten kanssa. Katsotaan saako Senni tilannetta muuttumaan.
Ja asuuhan minussa myös aina pieniponityttö, alkoihan hevosurani ponien kanssa ja monta vuotta vietinkin raviponin kanssa. Shetlanninponit on lähellä sydäntäni ja tulevat aina olemaan.

10. Kuinka pitkä olet?
- Olen 168cm pitkä, vai pitäisikö sanoa lyhyt.

11. Milloin tarkoituksesi on valmistua?
- Mielessäni siintää vuoden 2013 joulu, siihen tähdätään ja jos vielä silloin kirjoitan blogia ja valitan opiskelusta niin olkaa hyvä ja läpsäyttäkää naamaan.

12. Voitko kertoa muutamal sanal tuosta tallista jossa käyt tunneil?
- Voin.
Se on ratsastuskoulu tässä Tampereen seudulla ja tallinomistaja on perehtynyt klassiseen ratsastukseen. Tämä ko. omistaja pitää siis tunnit itse.
Eksyin tallille vahingossa, kun netistä etsin paikkaa, johon voisin mennä omaa itsetuntoani ratsastuksen suhteen laskemaan.
Valintani onnistui täydellisesti ja nyt jokaisen tunnin jälkeen minulla on sellainen olo, että en osaa yhtään mitään. Siis ei silloin kun kävin tunneilla (joojoo siitä on hyyyvin kauan) tarvinnut tunneilla miettiä koko ajan.
Nyt kun käyn tunneilla, en kykene tekemään puoliakaan tehtävistä koska ilmeisen rajoittunut aivokapasiteettini ei välitä kaikkea saamaani informaatiota lihaksiini.
Mutta hiljaa hyvä tulee <-- tuosta on tullut mottoni, jota hoen itselleni mantrana ennen ja jälkeen tuntien. Aivan mahtava paikka, olen iloinen että tuon tallin löysin.

Ja sitten itse vastaus: Tallilla on hevosia ja poneja joku 15 (villi arvaus), kaikki tuntikäytössä. Hevoset on koulutettu klassisten periaatteiden mukaan eli ne toimivat painoavuilla.
Istunta on se, jonka pitäisi tehdä kaikki työ. Jalat ovat olemassa vain sitä varten, että jotain roikkuu hevosen ympärillä.
Hevoset eivät ole automaattisia kehäraakkeja, tai ainakaan sellaisia ei ole minulle annettu. Opettaja on pätevä ja tykkään hänen tavastaan opettaa. Suoraa palautetta ja oivaltavia kommentteja.
Hmm, olisiko vielä jotain muuta?

Tulipa niitä kuitenkin aika monta!
Pahoittelen pitkiä vastauksia (aloin oikein pohtia) ja kuvatonta postausta.

Jos joku asia jäi vaivaamaan tai haluat jostakin asiasta kuulla enemmän, niin rohkeasti kommentttia vaan tulemaan! :)

Kuvia liittyen haasteeseen

2012-02-04T11:25:00.002+02:00

Otan nyt oikeuden omiin käsiini ja sovellan haasteen sääntöjä ja laitan monta kuvaa samana päivänä. Muuten tässä käy niin, että unohdan laitella näitä jossakin vaiheessa.

Joten tässä seuraavat kuvatukset:

päivä 3: kuva perheenjäsen

Yksi meidän koirista. Vaikka en kotonakotona enää asukaan, niin silti koiramme ovat perheenjäseniä minulle.

päivä 4: kuva harrastus

Harrastus: Tähän olisi kai voinut laittaa minkä tahansa hevosiin liittyvän kuvan. Tämä on vuodelta 2009, ollaan lähdössä tekemään sitä mitä Ibi rakasti.

päivä 5: kuva vanha kuva

En edes tiedä mikä on vuosi. Laatu ei ole kovin hyvä, koska otin kuvan kuvasta. Nämä olivat jääravit jossain päin Suomea, en kuollaksenikaan muista missä..

päivä 21: kuva kun olin pieni

Ensimmäinen hoitoponini meidän kodin pihassa. Tuolta reissulta muistuu mieleen se, kunkaverini kanssa työnsimme kärryjä takaa ylämäessä, jotta poni jaksoi. Se saattoi olla tosin pientä ylireagointia :D

P.S. Vielä ehtii esittää kysymyksiä!

Haastetta oikein urakalla

2012-02-03T21:46:00.003+02:00

Sain Haasteen Viipiltä, kiitosta vaan! :) Haasteen ideana on kuukauden ajan joka päivä laittaa joku yksi uusi kuva tänne, joka valitaan alla olevasta listasta (tästä tulee hyvin haastavaa). Kuvasta voi kertoa muutamalla sanalla jos sille tuntee tarvetta..

Haastan tähän mukaan kaikki kynnelle kykenevät! :)

Ja tähän väliin, huomenna tulee vastaukset esittämiinne kysymyksiin, vielä siis ehditte kysyä!!! Olen odottavin mielin!

Aloitan myös haasteen tekemisen samantien, ensimmäinen kuva olkoon omakuva.

Talvinen Suvi lähdössä ulos

~~Päivä 1: Omakuva~~

~~Päivä 2: Suosikkitavara~~

~~Päivä 3: Perheenjäsen~~

~~Päivä 4: Harrastus~~

~~Päivä 5: Vanha kuva~~

~~Päivä 6: Teema "vihreä"~~

~~Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut~~

~~Päivä 8: Suosikki kuva~~

~~Päivä 9: Päivän asu~~

~~Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi~~

~~Päivä 11: Hullua~~

~~Päivä 12: Arkeni~~

Päivä 13: Teema "valo"

~~Päivä 14: Talvikuva~~

~~Päivä 15: Rakkaus~~

~~Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva~~

~~Päivä 17: Hetki~~

~~Päivä 18: Tunteet~~

~~Päivä 19: Täällä minä asun~~

Päivä 20: Teema "erilaiset"

~~Päivä 21: Kun olin pieni~~

~~Päivä 22: Tästä olen riippuvainen~~

~~Päivä 23: Kesäkuva~~

~~Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi~~

~~Päivä 25: Kaikessa kiireessä~~

~~Päivä 26: Tämä naurattaa aina~~

~~Päivä 27: Teema "kaksi"~~

Päivä 28: Sää

~~Päivä 29: Uusin kuva minusta~~

~~Päivä 30: Valinnainen kuva~~

Esittäkää kysymyksiä!

2012-02-03T09:25:00.000+02:00

Laittakaas kysymyksiä tulemaan.
Hevostelut on jäissä pakkasten takia, joten nyt on aikaa pohdiskella teidän kinkkisiä kysymyksiä (ks. myös edellinen postaus). Kysy kommentoimalla tähän tai tuohon edellä mainittuun.
..Ja muistakaa, tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassakaan.. :)

Faktatietoa Netestä ja kysymyspostaus

2012-02-01T17:35:00.000+02:00

Täällä on nyt niin paljon pakkasta, että autoni on sitä mieltä että sen ei kuulu liikkua mihinkään.
Talleilut jäävät siis hyvin vähälle tällä viikolla, onneksi ensi viikolle on taas luvattu lauhempaa keliä.

Olin tosiaan lauantaina peltoilemassa Neten kanssa ja sain kuin sainkin kuvaajan sinne kanssani. Näitä kuvia näette sitten, kunhan ensin saadaan pidettyä vielä toinen "kuvaussessio" kentällä. Odottelen siis kelien muuttuvan mahdollisimman nopeasti sellaisiksi, että voitaisiin pari maahan kaivettua estettäkin kentällä hypätä..

Koska jälleen kerran minulla ei ole mitään oikeaa päivitettävää, niin kerron teille vaikka vähän Netestä ja ehkä hieman samalla itsestänikin.

Ja nyt on vielä vähän auki loppuviikon tallisuunnitelmat, jos kelit sallii on perjantaina ratsastustunti ja launtaina/sunnuntaina Nette- & Sennipäivät. Jos tämä suunnitelma ei kuitenkaan toteudu, niin voisinkin järjestää kysymyspostauksen!
Nyt siis kaikki rakkaat lukijat, niin viralliset kuin anonyymitkin kysymään mitä mieleenne juolahtaa!

..Mutta nyt siis niihin faktoihin..

Niin kuin olen kertonut, Nette on hyvin kovaääninen hevoinen. Se hörisee usein (tai pikemminkin mörisee), hirnahtelee ja päästelee hassuja mylväyksiä ratsastaessa
Ehkä Nette yrittää kovasti vaan opetella puhumaan, koska minä puhun sille aina ja/tai se yrittää vaan näyttää että meillä on olemassa hyvin selkeä kielimuuri. Usein kyllä epäilen, että sillä on vaan valikoiva kuulo, mutta minkäs teet
Neten täytyy maistaa _kaikkea_ tämä käsittää niin rautaiset tynnyrit, tallityöntekijän kahvikupin (ja leivät) sekä minun piponi ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat puut ja kasvit metsässä
Nette on hyvin hyvin ihmisrakas. Tai ainakin se tuntuu tykkäävän minusta :) Se haluaa osallistua kaikkeen ja tekee mieluusti kaikkia hommia. Oli kyse sitten heinäsaavin täytöstä tai esteiden kantamisesta
Ja kyllä se taitaa tykätä ratsastamisestakin: se ei koskaan näytä negatiivsita naamaa kun se näkee satulan tai suitset. Niiden laittaminen on myös hyvin helppoa, useimmiten se on vaan lähdössä samantien kun kamat on päällä. Nette ei voi ymmärtää, mikä minulla vielä sen jälkeen maksaa
Nette on muuttunut todella paljon siitä, mitä se oli kun sen kanssa aloin työskennellä. Välillä täytyy itselle oikein muistuttaa että mistä on lähdetty liikkeelle, varsinkin silloin jos meinaa epätoivo iskeä
Neptunus on ehdottomasti nopein koskaan näkemäni hevonen. Odotan edelleen mielenkiinnolla sitä, että pääsisin sen kanssa johonkin kokeilemaan miltä se vauhti selästä käsin tuntuu. Se on kuitenkin näyttänyt toteen sen, että englantilainen täysiverinen on todellakin maailman nopein rotu (pidemmällä matkalla)
Nette rakastaa korvahierontaa
Tai ylipäänsä kaikkea hierontaa
Myös harjan harjaus on sen mielestä kivaa, se lopetttaa usein heinien syömisenkin siksi aikaa kun harjaan sen harjaa ja se laittaa silmät kiinni ja nauttii :)
Neten mielestä kamera rakastaa sen turpakarvoja ja se haluaa aina, että siitä otetaan lähikuvia. Allekirjoittanut ei aina ole asiasta ihan samaa mieltä..

Tässäpä näitä, kesäinen Nette kiittää ja kuittaa

P.S. Laittakaahan paljon niitä kysymyksiä!
P.P.S. Huomaan aina välillä kävijäpiikin blogissani ja yleensä tie johtaa silloin ht.nettiin. Kiva että te lukijat tykkäätte blogistani ja mainostatte sitä. Pyydän mitä kauniimmin kuitenkin että linkittelette valikoiden blogiani sinne. Se sivusto ei kuulu henkilökohtaisiin suosikkeihini, enkä ole kovin innostunut kyseenalaisesta kunniasta, jota monet sen sivuston kautta ovat saaneet.
P.P.S Kysymyksiä! :D
P.P.P.S Ylin kuva: Erika Joukainen

Pakkaspäivän kävelyretki

2012-01-30T19:58:00.000+02:00

Uljas musta maastossa

2012-01-28T17:18:00.001+02:00

kaunis

Eilisellä tunnilla käytiinkin sitten maastossa.
Tehtiin sellainen joku puolentunnin lenkki, kun koko metsä olikin laitettu maan tasalle ja meillä loppuikin sitten reitit vähän kesken.
Käytiin erään pellon laidalla vielä ottamassa muutamat laukka pätkät ja uljas musta ratsuni (sain sen taas!), kuumeni ihan hippasen ja meinasi ihan melkein käsistä lähteä.

Mentiin sitten vielä hetkeksi kentälle pyörimään ja koitin saada ratsuani hieman rauhoittumaan. En niin kovin hyvin tuloksin.
Tehtiin siirtymisharjoituksia ja ihan pysähtymisharjoituksiakin. Se hevonen on vaan niin herkkä, huh kun oli oikein tekemistä. Tuntui, että tein koko ajan liikaa vaikka yritin tehdä mahdollisimman vähän.

Tänään menin aamusta tekemään Neten kanssa hankireenin, siitä tulee kuvamateriaalia myöhemmin. Kerrankin sain kuvaajan mukaan, jei!
Pidin vielä kaksi tuntia tänään ja pääsin äsken kotiin ja olisi taas jo kiire muualle. Nyt siis vaan tällainen tynkäpostaus.
Ehkä parempi, että näitäkin tulee edes joskus.. :)

Paola ja Justiina

Ai miten niin kännykän kamera ei ole hyvä?

Villiponista valioyksilöksi

2012-01-26T19:14:00.000+02:00

Tämä päivä ei alkanut kovin lupaavasti, mutta lähdin silti tallille siinä toivossa ja uskossa että Nette ja Senni pelastavat päivän.
Ja niin ne todella tekivät.

Kokeilin tänään Neptunukselle niitä Hööksissä myytäviä kuolaimettomia, joissa menee se leukahihna ristiin siellä leuan alla. Yksi kaverinini oli ostanut sellaiset omalle hevosellleen ja halusin kokeilla, olisivatko ne meilläkin toimiva ratkaisu.

Neptunus peilaa

Nette meni niillä hyvin ja rennosti suurimmaksi osaksi, rennommin kuin kuolaimilla. Mutta ne eivät jotenkin sopineet sen pään muotoon. Poskihihnat olivat melkein silmissä kiinni ja jos otti vähänkään enemmän tuntumaa ne tuntuivat nousevan entisestään.
Taidamme jatkaa harjoituksia siis side-pullien kanssa, ne soveltuvat paremmin Neten päähän. Haluaisin kyllä kokeilla vielä niitä, joita myydään Vainikan aitan sivuilla, mutta en sellaisia lähde nyt ostamaan koska tilanne Neten kanssa on mikä on.

Olenkin nyt päättänyt, että käyn sitä tosiaan siihen asti hoitamassa ja ratsastamassa että ostan oman hevosen. En kuitenkaan jaksa sen enempää enää sitä "kouluttaa" vaan ratsastan omaksi ja sen iloksi. Suurimmaksi osaksi siis maastoilllaan ja nyt talvella tehdään vaikka vähän hankitreeniä.

Tänään oltiin kentällä, kun halusin testata nämä kuolaimettomat. Nette meni tosiaan hyvin, mutta se on todella jäykkä oikeaan kierrokseen, se ei meinaa millään taipua edes todella suurella ympyrällä. Tiedänpä siis mitä seuraavaksi aloitetaan venyttää.
Laukatkin nousi hyvin molempiin suuntiin, vaikka ilme olikin taas sellainen, että "laukkaa yksinäs!", vasemmassa kierroksessa se jopa vähän rentoutui ja meni lopulta korvat hörössä eteenpäin. Taisi se yrittää kerran jopa lähteä litomaan.
Olin sen kanssa kyllä taas niin onnellinen tänään, se niin mielellään tuntuu tekevän kaikkea. Tulee tarhassa heti luokse ja jää siihen ja karsinassakin on niin tyytyväisen oloinen. Ja töiden jälkeen se vasta tyytyväinen onkin. Vielä minulla on pieni toivonkipinä, että Neten omakseni saan, ennen kuin tuolla tallilla käymisen lopetan.

Neten jälkeen lähdinkin sitten katsomaan Senniä, jota en ole nähnyt joulun jälkeen, kun aina on pitänyt perua kiireiden tai muiden aikatauluongelmien takia. Menin tallille hieman ristiriitaisin tuntein, koska en osannut yhtään arvata, odottaako minua täysin villiintynyt poniini vai mikä.
Tiesin, että omistaja oli tehnyt sen kanssa paljon harjoituksia, joten pienesti uskalsin toivoa että ei ihan kamalasti olla voitu taantua.

Päästettiin hevoset sisään ja menin sitten tervehtimään Senniä karsinaan. Se seisoi siellä takareunalla niin kuin aina, mutta sain mennä heti sen luokse ja silitellä ja rapsutella sitä ja se oli ihan rauhallinen. Huomasin siinä heti eron edellisiin kertoihin ja kysyinkin omistajalta, että onko meillä väärä poni?!

Otettiin Senni käytävälle, harjasin sen ja laitoin satulan selkään ja suitset päähän. Senni seisoi nätisti ja rauhallisena, vaikka en ole sille vielä kertaakaan satulaa edes laittanut.
Liinan kanssa mentiin kentälle ja talutin sitä kierroksen ja sitten pyysin ravaamaan. Alkuun otettiin vähän spurttia, mutta se rentotui jo muutaman kierroksen jälkeen ja meni oikein rentoa ja nättiä ravia. Toiseen suuntaan tehtiin sama homma ja sitten laskin jalustimet alas, jotta saatiin vähän enemmän toimintaa sinne kylkien kohdalle.

Jalustimistakaan neiti ei sanonut mitään ja se laukkasikin hienosti molempiin suuntiin ja rauhoittui aina heti kun pysähtyi ja antoi minun tulla luokse. En voinut uskoa silmiäni! Mihin se villiponi oikein on viety?
Epäilen edelleen vahvasti, että joku on salaa käynyt vaihtamassa poneja.

Lopuksi vielä heittelin jalustimia ja hypin satulan molemmilla puolilla. Aluksi Senni otti tästä vähän kierroksia, mutta vaan kerran se lähti oikeasti pois. Muuten se vaan säpsyi paikallaan ja lopulta ei reagoinut ollenkaan, aivan mahtavaa.
Omistaja tuli vielä pitämään kiinni ja laitoin jalan jalustimeen ja varasin sille painoa. Ei reaktiota. Nousin jalustimen varaan ja seisoin sillä hetken, ei reaktiota.
Eikä tätä ole tehty _koskaan_ ennen. Selkään on aina menty penkiltä tai puntattu.
Voi vitsi, kun olin niin fiiliksissä tästä, tämä päivä antoi ihan uutta toivoa Sennin kanssa. Se oli kuin mikä tahansa normaaliponi. Katsotaan onko ensi viikolla vielä sama ääni kellossa. Jos on, niin sitten kipuan selkään ja oikeasti ratsastan sillä ensimmäisen kerran. Jännittää jo että miten käy! :)

Pohdintaa ruoasta palkkiona

2012-01-25T19:15:00.000+02:00

Sain jo ennen joulua Sennin omistajalta lainaan Monty Robertsin Hevoskuiskaajan käsikirjan (tai joku sellainen sen nimi kai oli?) ja olen sen nyt vihdoista viimein lueskkellut melkein loppuun asti.
Kirjassa on paljon hyvää, mutta myös paljon sellaista jota en itse allekirjoita. Kaikki kunnioitus Montylle, kyllä hän varmasti tietää kokemuksellaan mistä puhuu, mutta silti otan oikeudekseni olla joistain asioista vahvasti eri mieltä.

Koska juuri vähän aikaa sitten kirjoitin tänne johtajuudesta, en viitsi siitä alkaa taas paasaamaan, vaikka siitäkin meillä Montyn (otin oikeudekseni myös sinutella) kanssa on hieman eriäviä mielipiteitä..
Nyt päätinkin ottaa esiin asian, jota olen muutenkin tässä lähiaikoina pohtinut aika paljonkin, eli makupalat hevoselle kiitoksena tai muuten vaan kädestä annettuna.

Monet "koulukunnat" ovat vahvasti sitä mieltä, että kädestä ruoan antaminen on se viimeinen virhe. Itse en tuohon ajatuksenjuoksuun pääse ollenkaan mukaan.

Hyvä on, tiedän monia hevosia, jotka näykkivät tai purevat. Tiedän myös hevosia jotka kerjäävät jotain koko ajan ja tiedän jopa myös hevosia, jotka pitävät ihmsitä pelkkänä ruoka-automaattina. Ja noissa tilanteissa, varsinkin viimeisessä ollaan päästetty tilanne aivan liian pitkälle.
Nyt siis kun puhun näiden makupalojen antamisesta, mikä näin sivulauseessa sanottuna on mielestäni todella typerä sana, en puhu näistä ongelmatapauksista vaan omista kokemuksistani, jotka ovat suurimmilta osin positiivisia.

Jostain syystä en vain näe näiden makupalojen antamista tai ruoalla palkitsemista ollenkaan pahana asiana. Varsinkaan jos tämä ei ole tapa, jota hevonen osaa jo odottaa.

Otan taas esimerkiksi Neten; kun aloin sen kanssa työskennellä, oli sen kanssa samaan karsinaan meno miltei mahdotonta, koska se ei tehnyt mitään muuta kuin hyöri ja pyöri ympäri karsinan. Tai sitten se hyppi pystyyn ja pukitteli, eikä silloin tullut pieneen mieleenkään mennä sen kanssa hengailemaan pieneen karsinaan.
Tein karsinaharjoittelua monin tavoin, pidin sen "kiinni", eli riimunnaru oli minulla kädessä, jolloin kykenin hallitsemaan sitä mihin se liikkui ja millä vauhdilla. Kiitin aina kun se osasi olla paikallaan. Välillä olimme niin, että riimu oli päässä, mutta hevonen oli karsinassa vapaana, ilman narua. Ja sitten otin välillä karsinaan heiniä, jota Nette sai syödä minun harjatessa sitä tai tehdessäni jotain muita hommia.

Koska aika kultaa muistot, enkä vielä silloin kirjannut asioita ylös en muista kuinka Nette tarkalleen käyttäytyi, mutta sen muistan että kauan se kesti, että päästiin tähän pisteeseen jossa ollaan nyt. Eli minulla on karsinan ovi koko ajan auki ja Nette seisoo ilman riimua karsinassa kiltisti. Välillä se saattaa tulla vähän ulos karsinasta ja tutkia ympäristöä, mutta se ei mene mihinkään.
Ja nykyäänkin otan sille aina heinää karsinaan, vaikka se varmasti olisi siellä ilmankin. Minusta siitä pienestä määrästä heinää ei ole mitään haittaa ja se pitää minut ja hevosen tyytyväisenä.

Minusta siis heinän syöttäminen tuollaisessa tilanteessa, tai kengityksessä tai missä vaan on ok. Kengityksessä esimerkiksi niin, että heinä on koko ajan saatavilla kun jalan kanssa operoidaan ja kun on tauko, niin heinätkin on pois. Tosin itse kyllä pidän Netellä ne heinät koko ajan naaman edessä, eikä siitäkään ole mitään haittaa ollut.

Ja mitä tulee näihin suoraan kädestä annettaviin palkintoihin tai muihin herkkuihin. Minä annan niitäkin, useimmiten en edes palkintona vaan muuten vaan.
Eikä Nette pure, se ei kerjää eikä näyki tai harjoita mitään muutakaan negatiivista tuon takia. Kun annan sille jotain, niin se saa sen vaan kääntämällä päänsä pois. Se ei saa mitään niin kauan, kun se hamuaa sitä kädestäni ja se tietää sen kyllä.

En itse asiassa taida käyttää kädestä annettavia palkintoja koskaan kun asiaa tarkemmin ajattelen. Vaan useimmiten se saa minulta jotain kädestä muuten vaan. Eikä se siltikään näyki eivätkä nämä herkut ole vaikuttaneet sen olemukseen mitenkään negatiivisesti.

Pointtinani taitaa siis olla se, että en ymmärrä miksi tästä kädestä ruokkimisesta on noussut niin suuri kohu. JOS asia hoidetaan oikein, niin siitä ei mielestäni muodostu minkäänlaista ongelmaa vaan se on palkitsemiskeino tai rentouttamiskeino siinä missä joku muukin.
Mutta samaan aikaan ymmärrän, että tästä voidaan myös saada ongelma. Ja olen näitä ongelmia myös läheltä itse nähnyt.

Se, miksi joillekin tästä tulee ongelma on aika ongelmallista. Luulisi, että kukaan ei halua hevosta joka näykkii tai kerjää koko ajan. Keinot tämän välttämiseen ovat niin helpot, miksi niitä näykkiviä hevosia on kuitenkin silti paljon? Olisikohan taas peiliin katsomisen paikka?
Mitä mieltä te lukijat olette ruoasta palkkiona?

P.S. Muokkasin kirjoittaja sivua, käykää katsomassa jos huvittaa :)

Kuumetta ja hankireeniä

2012-01-24T18:26:00.003+02:00

Kävin eilen luentojen välissä pikapikaa tallilla tervehtimässä Netteä.
Lähdettiin tekemään pikaiset reenit pellolle, laitoin Netelle taas side-pullit päähän ja rungottoman satulan, mitä ollaan nyt käytetty. Siitä tykkää sekä hevonen, että minä enemmän.

Pellolla olikin jo ihan hyvin lunta, johonkin polviin asti. Ei ollut siis liian rankkaa, mutta vähän joutui Neptunuskin jo nostelemaan jalkojaan. Se meni iloisesti korvat hörössä eteenpäin.
Taaplattiin siellä noin 15 minuuttia, pitää aina aloittaa hankireenit rauhallisesti ja tehtiin vielä pikku käyntilenkki lopuksi.

Oli aikamoinen pikavisiitti vaan tallilla ja lähdinkin sitten takaisin yliopistolle luennolle.
Luennon aikana alkoi olla vähän heikko happi ja kotiin päästyäni mittasin kuumeen ja jeps vaan, oli sitten kuumetta. Ei mulla oo koskaan kuumetta!!

Tän päivän suunnitelmat meni siis ihan uusiksi, en mennyt töihin enkä mihinkään muuallekaan. Olen ollut kotona ja kävin lääkärissä hakemassa lisää droppeja tohon selkäänkin. Mahtava ja tehokas päivä takana siis.

Huomenna sitten taas uusin voimin loppuviikkoa kohti!
Lauantaina ja sunnuntaina olisi klassisen ratsastuksen kurssi, mille saatan osallistua jos aikataulut menee yksiin. Se olisi kyllä aika mahtavaa, jos se onnistuu, sitä odotellessa siis..

Maailman tuehin postaus, mutta oli pakko tulla päivittämään tilannetta :)

Voin pahoin

2012-01-22T20:33:00.004+02:00

Joku ystävällinen sielu lähetti minulle linkin tällaiseen videoon.

Nyt olen aika sanaton ja tekee todella pahaa.

Me ollaan hieno laji me ihmiset.

Teholauantai

2012-01-21T19:09:00.001+02:00

Voin kai hyvällä omalla tunnolla sanoa, että on ollut tehokas päivä:

Seiskalta oli aamulla herätys ja suuntasin kohti tallia, jossa Louna asustaa. Oli tarkoitus, että olisin tänään hypännyt sen selkään, mutta sillä oli niin jumissa selkä, että ei siitä olisi mitään tullut.
Nyt pyysinkin yhtä kaveria, joka on hevoshieroja, että josko hän ehtisi tulla vilkaisemaan sitä ja antamaan tuomion. Näin amatöörin arvauksella hevosen, joka luimii ja tarjoaa hampaita ja takasia kun selkään koskee, selkä voisi kipeä?

Joten siis, otin Lounan vaan liinan päähän ja menimme yhteen tarhoista tekemään pieniä harjoitteita. Ongelmahan oli ollut se, että neiti oli alkanut hyppiä pystyyn ja tulla päälle.
Louna esittelikin jo pieniä hyppyjä ennen tarhaa, kun se ei saanutkaan mennä ennen minua. Tilanne meni kuitenkin nopeasti ohi ja menimme lopulta peräkanaa tarhan puolelle, minä ensimmäisenä.

Tarhassa liikutin sen molempiin suuntiiin ja se meni ihan hyvin. Oikeaa kierrokseen se ei olisi millään halunnut liikkua ja se myös näytti sen hyvin selvästi pomppimalla, vähän luimimalla ja ryysäämällä väkisin vasempaan kierrokseen.
Kävimme pari tahtojen taistoa ja lopetin, kun sain jokseenkin oknlaisen kierroksen oikeaan.

Tämän jälkeen otin sen lyhyemmälle narulle ja käänsin sitä hyvin pienellä ympyrällä. Tässä on ideana saada hevonen kunnolla "mutkalle" niin että etujalat astuu eteenpäin ja sivulle ja takajalat väistää samalla myös sivulle. Tämä liike avaa selän lihaksia ja auttaa vetreyttämään hevosta. Tätä tehtiin siis molempiin kierroksiin myös muutaman kerran, ja tässä yllättäen vasen olikin ehkä se vaikeampi. Tai ainakin luimimista oli havaittavissa enemmän.
Mutta olen muillakin hevosilla huomannut saman, vaikka toinen kierros olisi helpompi, niin tässä harjoituksessa se vaikeampi onkin yht'äkkiä helpompi.. (ehkä selkein koskaan kirjoittamani lause)

Tämän jälkeen vielä vähän pyörittelin Lounaa ja peruuttelin sitä ja rapsuttelin ja hengailin. Viimeisenä juttuna, annoin sen odotuttaa heinille pääsyä. Ajoin sen myös muutaman kerran heiniltä pois, ihan vaan nhdäkseni onko se niin sanottu kunnioitus oikeasti kateissa. Hyvin se väisti ja lähti heiniltä, vaikka ei se kovin iloiselta näyttänyt kyräillessään minua sieltä muutamien metrien päästä..
Jätettiin Louna syömään ja suuntasin seuraavalle tallille.

Nette sisään tarhasta, kamat niskaan ja kentälle. Olen nyt mennyt muutaman kerran ilman bootseja, kun lunta on tullut jo sen verran, että pohjat ovat pehmeät. Laitoin sille taas side-pullit päähän ja kentälle.
Meillä oli puolentunnin pikaurheilu, käveltiin ihan pikkasen vaan ja sitten siirryttiin raviin.
Halusin saada sen taas vaan etenemään omaehtoisesti eteenpäin. Ja se menikin tosi nätisti, ei tarvinnut näyttää kiukkusta naamaa ollenkaan.
Paitsi sitten kun pyysin vähän reippaampaa ravia, niin johan alkoi taas neitiä kiukuttaa. Lopulta kiukutti kai sen verran, että se siirtyi laukkaamaan. En kyllä ollut suunnitellut laukkaamista, mutta mentiin sitten sitä kun se kerran tarjosi.
Se oli vaan niin hassu, kun se laukkais korvat luimussa ja kauhea röhkintä taas vaan kuului. Huvittavaa tässä oli se, että tosiaan päätti itse laukata ja ylläpitää sen ja kuitenkin se halusi kiukuta siitä minulle.
Ihme epeli. :)

Nette oli kuitenkin hyvin tyytyväisen oloinen taas kun lopettettiin ja vein sen talliin, jossa se sai kuivatella hetken ja syödä heiniä ja vähän omenaa.
Se myös välttämättä halusi maistaa marjarahkaa, jota minulla oli. Haha, olisitte nähneet ja kuulleet sen kun sen turpa osui siihen rahkaan ja se haju meni sen nenään.
Se vispasi päätään edestakaisin ja lopulta alkoi pöristellä kamalasti, ei tainnut olla siis kovin hyvää. Siitä huolimatta se olisi ollut valmis vielä uuteen kokeiluun. Totesin kuitenkin, että ehkä se kuiva ruisleipä olisi parempi. Siinä sitten mutustettiin; minä rahkaa ja nNette leipää, meillä oli oma eväshetki.

Vein Neten vielä takaisin ulos ja sitten alkoikin kolmen tunnin ratsastustuntien pito.
Teemana olivat siirtymiset ja otin mukaan samoja harjoituksia, mitä olin itse edellisenä päivänä tehnyt.
En viitsi noista pitämistäni tunneista enää sen enempä selostaa, kun alkaa taas olla postauksella mittaa..
Ehkä palaan huomenna asiaan.

P.S. Mitenkä on sellainen olo, että sanat sitten, siinä, se ja sitä olivat tämän kirjoituksen pääosassa.

Uljas musta ja loppukevennys

2012-01-20T20:49:00.000+02:00

Olin tänään siellä tunnilla, ja sain sen hevosen jota olin toivonutkin. Uljas musta odotti minua karsinassa, kun menin talliin, wuhuu!!

Kuulin, että olimme menossa ratsastamaan pellolle, jossa tuntilaiset olivat olleet aikaisemminkin viikolla ja minun musta ratsuni oli löytänyt itsestään sisäisen villihevosen. Ja siis arvatkaa mitä? Olin jotenkin ihan paniikissa, kun menimme ensin kentälle jossa kipusimme selkään ja kävelimme hetken. Siitä sitten siirryimme pellolle ja pikkuhiljaa alkoi jännitykseni mennä ohi. En tiedä mistä tuo taas tuli, yleensä rentoudun hevosen selässä samantien. Minulla on ollut liikaa ei-luotettavia heposia alla, kun niin jännitti.

Se meni kuitenkin ohi hyvin nopeasti.
Pellolle päästyämme totesin, että minulla oli tunnin vauhdikkain ratsu, kun olimme hetkessä ohittaneet kaikki muut. Kävelimme siellä vielä hetken ja sitten aloitettiin ravityöskentely.
Tunnin teemana olivat hallitut siirtymiset käynnistä raviin, ravista laukkaan ja takaisin raviin, niin että käynnistä aloitettiin hieman suurentamaan ympyrää, jonka jälkeen ravissa sitä piti vähän pienentää ja suurentaa jälleen ja siirtyä laukkaan menemällä hetki pienempää ympyrää, sitten isommalle ympyrälle ja siirto takaisin raviin. Huh, tulipa pitkä lause.
Ja tuo kaikki oli siis tarkoitus tehdä pelkällä parin sentin keskivartalon liikkeellä ja puolipidätteillä.
Tarvitseeko edes sanoa, että minun täynnä virtaa oleva hevoseni ei ollut koko ajan niin hallitussa ravissa ja laukassa kuin piti?

Mutta hevonen toimi hienosti, se todella kääntyy pienestä ja vaikka se kuumenee, niin se antaa silti kiinni eikä karkaa alta. Lisäksi se rentoutuu heti, kun sille antaa pitkät ohjat. Ei siis tarvitse lepohetkien aikana pelätä, että se vaan säntää kohti ääretöntä.

Minun osaltani täm kyllä meni ihan höntsäilyksi. Tuntui olevan taas ihan hakusessa kaikki hommat. Kroppa oli missä sattuu ja pidätteetkään ei mennyt ihan niin kuin oppikirjoissa.
Vaikka olin taas ihan fiiliksissä tunnin jälkeen, niin kuin aina. Niin soimasin itseäni rankalla kädellä, kun oli taas sellainen olo että en osaa yhtään mitään. Okei, nyt on takana viiden viikon tauko tunneista, mutta silti, ei kai siinä ajassa nyt kaikkea voi taas unohtaa?!

Mutta se hevonen! Se on unelma, jos voitan lotossa (mikä on hyvin todennäköistä), niin se on kyllä listalla kärkipäässä ostettavien listalla.
Se on hyvän kokoinen, täysin musta (lukuunottamatta ohutta läsiä päässä), se on todella herkkä ja kuuma, mutta luottaa ihmiseen. Aivan mahtava. Olen ratsastanut sillä nyt kaksi kertaa ja olen ihan myyty. Toivon salaa, että saan sen kaikille tunneille tästä eteenpäin.

Ainiin, kuvitelkaa tällainen hypoteettinen tilanne: Henkilö x, joka on ratsastanut noin 15 vuotta, on lähdössä ratsastustunnille ja laittaa kotona chapsit jalkaan, jotka on laitettu lukemattomia kertoja, ja tallustelee niiden kanssa vielä hetkisen ympäri asuntoa.
Ja yht'äkkiä alkaa ihmetellä, kun chapsien napit eivät pysy kiinni? Tuntuu myös kummallista hankausta. Henkilö lähtee kuitenkin iloisena rappukäytävään ja kohti ja autoa. Kunnes ensimmäisen kerroksen jälkeen tajuaa, että nyt ei ole kaikki kohdallaan ja katsoo jalkoihinsa. Ja voi kyllä!! Chapsit ovat väärissä jaloissa, siis vetoketjut ja napit jalan sisäpuolella, ihme ettei pysynyt napit kiinni.
Tällä kyseisellä henkilöllä on vaan ilmeisesti sen verran pitkät piuhat, että informaatio tästä meni aivoihin asti vasta rappukäytävässä.
Oli muuten ihan ammattilaisolo siinä kun sitten vaihdoin chapsien paikkaa. Tai siis tämähän oli täysin hypoteettinen tilanne, ei kukaan OIKEASTI tee tuollaisia virheitä, eihän?

Säätä uhmaten

2012-01-19T16:34:00.000+02:00

Tänään piti olla Sennipäivä, koska lukujärjestykseni mukaan torstai on omistettu Sennille ja Netelle.
Koska täällä Tampereen seudulla on kuitenkin (taas) joku myrsky, niin en uskaltanut lähteä tuolla lainakiesilläni katsomaan Senniä, kun sinne on sen verran matkaa.

Laina-autossa on alla maailman huonoimmat kitkarenkaat ja se on etuvetoinen, joten en tunne oloani yhtään kotoisaksi sen kanssa. Lisäksi se painaa ehkä jonkun kilon, niin tuulihan olisi vienyt koko auton mennessään!
Tuulestä ja lumisateesta johtuen, luulen että Sennikään ei olisi ollut kovin vastaanottavaisella tuulella, joten ehkä oli ihan hyvä että se jäi tänään välistä.

En kuitenkaan voinut koko päivää istua kotonakaan ja kirjoittaa gradua, vaan päätin että voisin kuitenkin käydä katsomassa mitä Netelle kuuluu. Sinne tallille pääsee vähän pienempiä teitä, mihin ei tuuli niin pääse ja jossa tiet eivät ehkä olleet ihan niin peilijäätä, kuin moottoritiellä.

Tallille päästyäni totesin kuitenkin, että aika lyhyeksi jää varmaan meidän urheilut tältä päivältä. Lunta tuli vaakatasossa niin paljon, että ei eteen nähnyt.

Hain lumimöhkäleen tarhasta, laitoin sille viltin niskaan ja side-pullit päähän ja menoksi. Kentältä korokkeen päältä selkään meno oli muuten hyvin mielenkiintoista tuulihousut jalassa. Olin todella ketterä, jep.

Pyörittiin kentällä hetki ja sitten teimme sellaisen hyvin, hyvin, pienen kävelyretken tallialueen ympäri. Taisimme olla matkalla maksimissaan puoli tuntia.
Tärkeintä kuitenkin oli se, että minä olen edelleen hengissä vaikka ensi kuulemalta yhdistelmä: Nette+ei satulaa+ei kuolaimia+lumimyrsky+minä tuulihousuissa kuulostaa suhteellisen vaaralliselta yhdistelmältä.

Talliin päästyämme, selvitin kunnolla sen harjan ja hännän ja me vietettiin hieman laatuaikaa. Suomeksi; Nette sai korvahieronnan ja selkähieronnan.
Sitten ponille loimi niskaan ja takaisin tarhaan.

Eipä ollut mikään kovin tapahtumarikas tallipäivä. Ja vähän vielä mielessä painavat nuo eilisen tapahtumat, mutta kyllä tämä tästä taas lähtee uuteen nousuun.

P.S. Huomenna on varmaa ratsastustunti liian monen viikon tauon jälkeen, olen taantunut takaisin johonkin ala-astelaisen tasolle kun sormet ristissä toivon jotain tiettyä hevosta tunnille. Juuri sitä mustaa unelmaa.

Kunpa kaikki menisi niin kuin elokuvissa

2012-01-18T15:03:00.001+02:00

kuva: Tuike Ekroos, www.tuiketta.com

Tänään selvisi, että minun ja Neten yhteinen taival tulee näillä näkymin loppumaan keväällä/kesällä.
Kuten te varmaan muistattekin, olen tänne kirjoittanut jossakin vaiheessa, että suunnitelmissani oli ostaa se kesällä omaksi, kun olosuhteet muuttuvat sen verran että minulla olisi mahdollisuus uusi oma hevonen ottaa.

Jos siis kävisi niin kuin elokuvissa, saisin kesällä haluamani hevosen omaksi. Sen hevosen, jonka kanssa olen puolitoista vuotta tehnyt töitä. Jonka takia olen viettänyt monta unetonta yötä. Jonka takia olen kyseenalaistanut oman osaamiseni niin monta kertaa, että en enää edes muista. Josta kaikkien näiden alkuvaikeuksien jälkeen on tullut minulle ystävä, se luotettavin hevonen. Ja jonka takia ylipäänsä jatkoin hevosharrastusta sen jälkeen, kun jouduin edellisestä hevosestani luopumaan.

Mutta tosi elämässä menee eri tavalla.
Oikeassa elämässä on liikaa muuttujia, liikaa asioita joista ei päästä yhteisymmärrykseen. Ja liikaa rationaalista ajattelua. Oikeassa elämässä ei nallekarkkeja koskaan jaeta tasan.

Ja kyllähän tämä piti jo etukäteen tietää, ei pidä kiintyä liikaa sellaiseen joka ei ole oma.
Kaikesta tulee niin henkilökohtaista sen jälkeen kun jostain tulee liian merkityksellistä

Sinne se taas meni

2012-01-17T16:27:00.000+02:00

Hei hei auto!
En enää edes muista monesko kerta tänä vuonna, kun se haetaan noin. Niisk.

Mutta, nyt on lainakiesi alla!
Se tarkoittaa käytännössä sitä, että loppuviikon hevostelut onnistunevat. Raportoin siis hevosista lisää viimeistään torstai-iltana.

Itse kyllä odottelen kamalasti lauantaita. Silloin on ensin aamulla Lounan katsastus ja sitten menen pitämään kolme ratsastustuntia, viime kerrasta onkin jo aikaa..

Tämä onnea on

2012-01-16T20:49:00.000+02:00

Se siitä talleilusta sitten.
Olin tänään aamulla lähdössä yliopistolle autolla ja kuinkas kävikään. Heti auton käynnistttyäni, syttyi kummallinen punainen valo näyttöön akun kuvan ja varoitustekstin kanssa.
Autoni tapoihin kuuluu säännöllisin väliajoin vain hajota, ilman mitään ennakkovaroituksia, mahtavuutta.

Soitin sitten isälleni ja ilmoitin tästä pikkuruisesta ongelmasta. Mitään sille ei nyt voitu tehdä, kun ei ole minkäänlaista aavistusta siitä mikä siinä tällä kertaa on vialla.
Onneksi saan huomenna toisen auton käyttöön ja tuo todella huonon karman omaava kiesi menee korjaukseen. Toivottavasti selviää nopeasti mikä siinä on vialla, jos saisin sen vaikka jo viikonloppuna takaisin, kun menen käymään kotona.

Ja koska jokaiselle tallille jolla käyn, on Tampereelta sellainen 30 kilometriä jäi hevostelut tekemättä. Voitte kuvitella kuinka iloisena sitten meninkään yliopistolle ja hengailin siellä koko päivän ja yritin kirjoittaa gradua ei-niin-hyvällä menestyksellä.

Tää ei ollut mun päivä.

Ja koska ei nyt taaskaan ole hevosasiaa, niin linkitän pari juttua tähän mitä tänään lueskelin. Kun siis olin kirjoittamassa sitä surullisen kuuluisaa gradua..

Ensin tämä, jotenkin en vaan ymmärrä kuinka noin voi läydä vahingossa? Vahingossa sattumalta ammut juuri sen johtajanaaraan. Vaikea uskoa, että ampuja ei tiennyt mitä se ampui, varsinkin kun oli tiedossa että se susi, jolle oli annettu kaatolupa oli haavoitettu jo aikaisemmin päivällä. Eiköhän sen olisi tästä sudesta nähnyt, jos se olisi ollut haavoittunut.
Että se minun mielipiteeni vahingosta.
En muutenkaan ymmärrä tätä susivihaa mikä tuntuu tässä maassa vallitsevan.
Minusta sudet kuuluvat Suomen luontoon ja niitä siellä pitäisi myös tulevaisuudessa olla.

Ja sitten toinen asia mitä tänään tutkiskelin. Suomen eläinsuojelulainsäädäntö, johon ollaan tekemässä muutoksia.
Käykäähän laittelemassa omia mielipiteitänne asiasta tänne.
Hienoa, että lakia uudistetaan, toivon vaan että se todella uudistuu kunnolla. Pelkkä sanahelinä ja rakenteelliset muutokset eivät auta ollenkaan, laki tarvitsisi kunnon uudistuksen, jossa kaikki ei toimivat periaatteet heitetään romukoppaan ja muodostetaan toimiva, joustava ja ennen kaikkea kaikkia, eritoten eläimiä, hyödyttävä lainsäädäntö.

Ehkä tilanne eläinten kannalta vielä muuttuu, toivossa on ainakin hyvä elää.

Ja sitten vielä pakko laittaa yksi; tämä jos mikä saa verenpaineeni kohoamaan. Miten kukaan ihminen joka joitain tiettyjä hyvin sairaita koirarotuja jalostaa, voi väittää hyvällä omalla tunnolla, että tekee sen koiria varten?
Ihmisten "kauneuskäsitykset" joidenkin koirien kohdalla ovat lähteneet aivan lapasesta. Ei ajatella enää ollenkaan sitä, miten koirat voivat.
Tämä on niin sairas ajattelutapa; mitä hienoa on koirassa joka ei voi hengittää kunnolla, joka kärsii aina iho-ja silmätulehduksista, jonka aivot eivät enää mahdu kallon sisään tai joka ei pääse kunnolla liikkumaan lonkka- ja nivelkipujen vuoksi.
Ketä se palvelee, että tällaista tehdään?

tästä on tullut jo tapa

2012-01-15T19:45:00.000+02:00

Minulla oli vähän huono omatunto, kun olin mielestäni pitänyt liian pitkän tauon kirjoittamisessa. Mutta kun tulin tänne, niin huomasin että eihän siitä viime postauksesta ole kuin kolme päivää. Tähän on jo niin tottunut tähän kirjoitteluun, että kolmekin päivää tuntui pitkältä tauolta.

Eipä tässä ole kyllä juuri mitään kirjoittamisen arvoista edes tapahtunut. Perjantaina en ollut heppailemassa ollenkaan, enkä ollut tänäänkään. Eilen olin Netellä "tunnilla".

Nette pitäisi tosiaan saada siihen kuntoon, että se voisi olla kerran viikossa tuntiratsuna. Sillä on nyt kavioiden takia ollut melkein puolen vuoden loma, eikä se ole ihan siinä kunnossa että sen voisi suoraan tunnille laittaa.
Kävin kuitenkin nyt lauantaina kokeilemassa, että mitä se meinaa siitä olemme kentällä yhdessä kuuden muun ratsukon kanssa.

Se meni ihan hyvin, eikä mitään kovin kummallista tapahtunut. Vähän se otti kierroksia, kun aloitettiin ravailu mutta sekin meni ihan hienosti.
Tunnilla harjoiteltiin siirtymisiä ravista käyntiin ja käynnistä raviin. Lisäksi tehtiin taivutuksia ja vastataivutuksia isoilla ympyröillä.

Nette on kyllä kuin rautakanki, ja sen kanssa saa tehdä todella paljon töitä. Tämän lisäksi, se leikkii päänsä kanssa koko ajan ja se on todella herkkä suustansa.
Joko pää on ylhäällä ja minä istun kuopassa tai sitten se pakenee kuolaimen taakse. Se on hienoa, kun on hevonen joka katotaa kokonaan edestä.

Mutta jos noita edellisiä "pikkuvikoja" ei lasketa, niin meni kyllä hyvin. Ehkä se vielä jossain vaiheessa kykenee olemaan tuntiratsu.
Onneksi pääsen itse pitämään niitä tunteja, joilla Nette on niin tiedän sitten ainakin miten se käyttäytyy.

Huomenna pitäisi lukujärjestyksen mukaan olla koulupäivä ja Nettepäivä. Taikaakin olisi pitänyt mennä ratsastamaan huomenna, kun tiistai ei tällä viikolla käy.
Pitää nyt katsoa, että kumpi se sitten on.
Tiistaina menen sitten katsomaan Lounaa, kun Taika peruuntui. Saas nähdä kipuanko sen selkään ja olenko vielä sen jälkeen hengissä..

Omalla alueella

2012-01-12T12:55:00.002+02:00

Kuva: Jonna Merta

Kävin tänään tapaamassa uutta hevosystävää.
Ja vaikka olen jo hyvin monta kertaa sopinut, että ei enempää projekteja, niin ajattelin kuitenkin että jos yksi vielä?

Uusi hevosystävä on kahdeksanvuotias lämppäritamma, jonka ongelmaksi on muodostunut pystyynhyppely (my favorite) ja jonkin sorttinen kiukkuilu ratsastajan kanssa.

Kävimme tamman kanssa pienellä kävelylenkillä ja sitten vähän kokeilin mitä se minulle sanoo, kun laitan sen ympyrälle. Se on kuulemma juoksuttaessa tehnyt sitä, että se kääntyy kohti ja alkaa hyppiä pystyyn ja tulee päälle. Kuulostaa siis siltä, että se vähän haastaa ihmistä.

Taustoista ei ole ihan satavarmaa tietoa, niin kuin harvemmin on kun lämppäreistä puhutaan. Mutta sen verran tiedetään, että startannut se on ja vaihtanut myös kotia useampaan otteeseen. Ennen nykyistä omistajaa, se on ollut jollain tytöllä josta se sitten myytiin nykyiselle omistajalle.
Nyt se on ollut neljä kuukautta ollut uudella omistajalla, ja se on muuttanut kerran tänä aikana laitumelta tallipaikalle.
Tamma on siis kokenut suhteellisen paljon muutosta lyhyessä ajassa ja niin kuin yhtälöön sopii, niin se tietenkin myös stressaa uusia paikkoja, muita hevosia jne. Jolloin osasyyksi sen käytökseen voidaan varmasti laskea nuo muutokset, se on varmaan hyvin hämmentynyt ja vähän sekaisin kaikista muutoksista sen elämässä.

Olin jo unohtanut, kuinka tykkäänkään lämpöisistä. Niissä on sitä jotain mistä tykkään, jotain mitä en pysty sanoilla kuvaamaan.
Ja tämä tamma oli minulle oikein kiva, meni nätisti ympyrällä molempiin suuntiin, peruutti, seurasi ja kääntyi kun siltä sitä pyysin.
Oli sellainen olo, että olen todella sillä omalla alueellani nyt ja tiedän mitä teen.
Omistaja sanoi minulle, että minulla on itsessäni jotain tammageenejä.. Se voi hyvinkin pitää paikkaansa (vaikka kuulostaakin vähän kyseenlaiselta), jotenkin pystyn samaistumaan noihin hevosiin jotka ovat vähän ulalla kaikesta ja vastaavat moneen asiaan täydellä reaktiolla, joka on yleensä negatiivinen.

Ei tarvitsisi varmaankaan erikseen mainita, että tykästyin siis tähään uuteen ystävään ja näillä näkymin me tulemme tekemään yhteistyötä ainakin jonkun verran. Tämähän tarkoittaa myös sitä, että minun pitää mahduttaa tämä vielä lukujärjestykseen. Se taitaa kuitenkin toivottavasti olla vaan järjestelykysymys.

Uusi tamma tullee näkymään myös täällä blogin puolella.
Koska uusia lukijoita on taas tullut jonkin verran, suunnittelin tekeväni hevosystävilleni oman sivun, jossa esittelen niitä vähän. Näin uusien lukijoiden on helpompi päästä mukaan juttuun ja vanhat voivat tarkistaa sieltä faktoja tai katsoa niitä muuten vaan,miltä kuulostaa?
Alankin tehdä sitä samantien. Gradua oli tarkoitus kirjoittaa, mutta kyllähän sitä ehtii sitten vähän myöhemmin.

Ikäkriisi

2012-01-11T16:51:00.000+02:00

Mulla on tänään synttärit. Käytännössä se tarkoittaa, että olen nyt virallisesti lähempänä 50 kun nollaa.
Se tarkoittaa myös sitä, että tästä päivästä lähtien en vanhene enää vuosissa, vaan täytän joka vuosi tästä eteenpäin saman numeron.

Itseä huijaamalla se ikäkriisi pysyy vielä ehkä hetken poissa, 30-vuotiaana ollaan sitten jo menetettyjä tapauksia.
Huomannette kuinka positiivisesti tähän ikääntymiseen suhtaudun..

Hyvää syntymäpäivää siis minulle! :D

Taika ja Prinssi keskittyvät olennaiseen.

2012-01-10T20:19:00.000+02:00

Mielenkiintoisen näköinen Taika isolla etupäällä ja hyvin pienellä takapäällä

Ja sama uudestaan..

"Mää en nää, enkä kuule mittään kun mää syön"

"Ota yks korsi kans hei kaveri!"

Pinssi ja paholaisen silmät

"Okei, syödään samalta kasalta ku isommat kiusaa"

Kiirettä pukkaa

2012-01-09T20:24:00.000+02:00

Väsäsin tuossa viikonloppuna itselleni vanhan kunnon lukujärjestyksen. Totesin monen viikon sompailun jälkeen, että organisoin oman elämäni ja teen lukujärjestyksen, jota noudatan näillä näkymin huhtikuun loppuun.
Lukujärjestyksestä näkee selkeästi koska on opiskelua, koska on töitä, koska grauda, koska jumppaa ja mikä päivä on minkäkin hevosen päivä.

Voitte vaan kuvitella kuinka mielenkiintoisen näköisen lukujärjestyksen sain aikaan. Sanotaanko vaikka näin, että ei olisi mitään ongelmia jos ihmisen perustarpeisiin ei kuuluisi nukkuminen ja ennen kaikkea syöminen.
Jos olen syömättä tai minulla tulee nälkä. tulee minusta ihan sietämätöntä seuraa. Ja yleensäkin lyhyt pinnani on vieläkin kireämpi. Nyt siis pitäisi vaan keksiä, miten syön nopeasti jotain mahdollisimman terveellistä ja täyttävää.Jos teillä on tähän jotain ratkaisuja, niin antakaa tulla vaan? Mietin myös, josko olisi mahdollista asettaa itseensä joku tippa niin, että ravintoa tulisi itsestään eikä aikaa tarvitsisi käyttää syömiseen. Säästyisi yhdeltä oneglmalta siinäkin..

Maanantaisin on "koulupäivä"; käytännössä se tarkoittaa sitä, että aamulla on parin tunnin luento, sitten on neljän tunnin tauko, jonka aikana on Neten vuoro ja sitten menen iltapäivällä takaisin yliopistolle ja siellä menee ainakin seiskaan asti.

Ai että kun odotan sitä lottovoittoa.

Koska lukujärjestykseni käyttöönotto alkoi tänään, lähdin tallille luentojen välissä.
Oli taas ihana pakkassää, lähdettiin Neptunuksen kanssa metsään ja Jere lähti mukaan matkaan. Minä ajattelin leikkiä hengelläni ja lähdin ilman satulaa ja sidepull-suitsien kanssa, eli siis käytännössä ilman kuolaimia.
Vaikka en yleensä pystykään olemaan täysin rento Jeren ollessa mukanamme maastossa (Jeren omistaja ei aina oikein hallitse hevostaan), niin lähdin metsään luottavaisin mielin.

Nette olikin ihan mahtava, se meni minne pyysin ja pysähtyi kun halusin. Jopa episodi, jonka aikana Jere juoksi luoksemme ilman omistajaansa meni hyvin.
Metsäpolut joita käytämme sisältävät muutamia suo-osuuksia. Yleensä kun on ollut kuivaa, niin niistä pääsee hyvin yli eikä ongelmia ole. Nyt kun kuitenkin on ollut suhteellisen märkää, niin vettä on vähän enemmän kuin yleensä ja monesti polut ovatkin olleet ihan poikki.
Nyt kun on ollut pakkasta ja tuli lunta, niin ajattelimme että polkuja pääsee taas menemään. Ne olivatkin ihan hyvässä kunnossa muutamaa kohtaa lukuunottamatta.

Onneksi Nette on varmajalkainen menijä ja se menee yleensä sinne minne pyydän sen menevän. Tänään hyppäsimme muutaman kohdan yli, jotka olivat pikkupuroja, jotka olivat jäätyneet. Levein minkä yli mentiin oli varmaan vajaan metrin. Nette epäröi, mutta hyvin vähän ja yli mentiin.
Olin taas niin iloinen ja ylpeä siitä, kun se menee vaikka vähän jännittääkin. Ei tarvitse kuin vähän rohkaista.

Tässä päivityksessä ei ollut päätä eikä häntää, mutta oli pakko tulla vähän purkamaan tätä aikaongelmaa.
Viime yön unet olivat muutaman tunnin mittaiset ja syöminen on taas jäänyt, joten pää on ihan jäässä. Taidankin kaatua sänkyyn heti kirjoittamisen jälkeen, jotta jaksan huomenna herätä virkeänä kirjoittamaan gradua.

Huomenna menen myös katsomaan Taikaa, koska tiistaisin on Taikapäivä. Jos muistan, otan kameran mukaan niin olisi taas jotain katkoksia näihin romaanipostauksiin.
Jos joku jaksoi lukea tämän maailman sekavimman postauksen loppuun, niin nostan todella hattua. Palaan huomenna asiaan virkeämmin mielin!

Kunnon pakkaspäivä

2012-01-08T17:10:00.000+02:00

Okei, se näytti ehkä vähän hienommalta paljaalla silmällä..

Suunnitelmat tälle päivälle menivätkin ihan uusiksi heti aamusta. Tänään piti olla Sennipäivä ja uusi projektiheppapäivä, mutta molemmat peruuntuivat heti aamusta.
Vaihtoehtoisina tekemisinä olivat gradun teko ja Nette, villi arvauksenne meni luultavasti oikein. Lähdin siis Netteilemään.

"mitä sää teet?"

"Jaa, sää kuvaat.. No mää tuun sit lähemmäs"

Mums mums

Ulkona olikin vähän kirpsakampi ilma, miinusasteet olivat kaupungissa siinä 10 asteen kieppeillä, mutta kun pääsin tallille oli niitä jo melkein 20. Olin jo päättänyt, että tänään mennään vähän humputtelemaan pellolle ja niin myös tehtiin. Olisi ollut niin kiva, kun olisin muistanut ottaa kameran mukaan, oli niin hieno keli. Vielä hienompaa olisi ollut jos joku olisi ollut kuvaamassa meidän peltoriehumista.

Pellolle päästyämme, totesin, että pohja oli sellainen että siinä pystyi helposti menemään. Samalla testattiin ensimmäisen kerran bootsien lumen kestävyys. Ollaanhan me niillä lumessa menty, mutta ei sillä tavalla että ne kunnolla uppoavat hankeen pidemmän aikaa. Ne keräsivät aikamoiset jääkasat kantojen taakse bootseihin, en ollut ihan vakuuttunut. Varsinkin, kun meillä on nyt käytössä ne säärystimet.

"Kun laittaa silmät kiinni, niin voi melkein luulla, että tää on tuoretta ruohoa"

Nette olikin heti sitä mieltä, että pellolla voi mennä lujaa. Sitten se huomasi, että on suhteellisen raskasta kävellä, kun jalat uppoaa ja tyydyimme kävelemään hyvin rivakkaa tahtia ympäri peltoa. Alkukävelyjen jälkeen siirryttiin raviin ja tehtiin isoja ympyröitä molempiin suuntiin. Nette yritti aina kääntää liian aikaisin siltä reunalta mikä on kauempana tallista ja lähteä lujaa kotiin, mutta hyvin se oli kuulolla ja meni kuitenkin minne minä halusin.

Se on niin outo, kun sitä ei ikinäkun ollaan ihan kaksin, tarvitse ottaa kunnolla kiinni vaikka sen tuntee, että se haluaa mennä. Ja vaikka se menisikin lujaa, niin ohjailtavuus on silti huippuluokkaa, se kääntyy jo pienestä merkistä vaikka selkeästi tänäänkin huomasi, että se olisi itse mieluummin valinnut eri suunnan.
Huvittavaa on myös sen ääntely. Se alkaa "mylviä" kun se haluaisi mennä, mutta en anna sille lupaa. Ja kun se kerran yritti nostaa laukan, niin se veti pään alas ja päästi sellaisen hassun äänen. Se on kyllä äänekkäin hevonen, jonka olen tavannut. Se höriseekin miltei aina tallissa, kun kuulee ääneni jostain. Raukka taitaa luulla, että on se on unohdettu sinne. No niin, karkasin taas hiukkasen aiheesta..

Peltohumputtelumme kesti sen aikaa, kun minun varpaani kestivät ilman syväjäädytystä. Noin 45 minuuttia ehkä, enkä kyllä montaa minuttia kauempaa olisi kyennyt olemaankaan. Oli sen verran viluista ulkona.

Äiti ja lapsi

Neten äiti

Neten jälkeen, otin vielä Izbiliyan mukaan ja lähdimme metsäkävelylle. Meillä oli kavereina tallilta kaksi muutakin hevosta ja mentiin näppärästi kaikki yhes koos metsään. Lissu oli koko ajan vähän pörheenä ja puhisi koko ajan. Omasta mielestään se ei varmasti ollut koskaan metsässä eikä ainakaan koskaan nähnyt lunta!
Kohtasimme matkalla myös hevosensyöjäpotkukelkan, se olikin sitten viimeinen naula arkkuun ja arabivaihde meni päälle. Koitettiin sitten vähän hengitellä ja selvittiin hyvin takaisin talliin. Mutta kyllä taas huomaa, että se on saanut vaan seistä tarhassa. Pitäisi olla enemmän aikaa, jotta ehtisin sen kanssa touhuta.
Lisäongelmana on tietysti se, että sillä ei ole kenkiä ja kelit ovat olleet niin huonoja, että eipä tässä ilman kunnon hokkeja ole voinut liikkua juuri kukaan.

Lissu tutkii

Pari kuvaa otin tänään kännykällä, laatu on huono ja kuten huomaatte minun heposillani on kummallinen tarve tunkea turpansa niin lähellle kameraa kuin se vain fysiikanlakien mukaan on mahdollista.
Huomenna taitaa olla sitten taas Nettepäivä, jos mentäisiin kentälle vääntämään ja voitais vaikka harjoitella laukannostoja..

"Jaa sää halusit kuvan mun turpakarvoista, ota sit!"

P.S.Ei käy yhtään sääliksi Tätä tyyppiä. Hienosti hoidettu homma ja myös mukavan kokoiseen häkkiin ihmisten tuijoteltavaksi "pelastettu" pantteri. Näin meillä hoidetaan villieläimet, jotka hyökkäävät "syyttä suotta" ihmisten kimppuun. Ihan sama vaikka ihmiset olisivatkin valloittaneet noiden eläinten asuinalueet ja huonontaneet ruoan saalistus mahdollisuuksia. Kyllähän ihmiset tarvitsevat lisää tilaa ja nimenomaan juuri sieltä, missä nämä kaikki eläimet elävät. Ai että kun taas nyppii.

ARVONTA

2012-01-07T10:13:00.001+02:00

Noniin, koska olen niin hajamielinen, että en tajunnut että kuudes päivä oli jo eilen, suoritan arvonnan nyt.
Arvonnan virallisina valvojina toimivat kämppikseni sekä yksi ystäväni, näin takaamme rehdin kilpailun. :)

Ruskeat fleecepintelit voittaa...Viipi! Onneksi olkoon!

Ilmoitan Viipille henkilökohtaisesti ja paketti lähtee maanantaina postiin, kunhan minulla on tarkka osoite hallussa.

Kiitokset kaikille osallistuneille.

Huomenna lisää tarinointia Sennistä ja ehkä uudesta (joo, tiedän lupasin että ei enää) projektista.
Nyt lähden harjoittelemaan tulevaa combat fighterin uraani varten..

Netteilyä ja faceliftiä

2012-01-05T18:49:00.000+02:00

Olin yli viikon poissa tallilta ja tänään oli sovittuna Sennipäivä. Tarkoitukseni oli lähteä heti aamusta katsomaan, millä mielellä villiponi tänään on.
Ihanainen selkäni päätti toisin ja heräsin armottomaan päänsärkyyn. Sen siitä saa, kun yrittää tunnollisesti kirjoittaa gradua ja istuu päivät pitkät koneella. Päänsäryn takia, en aamulla päässyt kotoa mihinkään, joten jouduin perumaan Sennin luona käynnin. Aamulla oli ainoa aika kun sopi mennä ja se ei nyt sattuneesta syystä ollut mahdollista.

Koitin siis nukkua hieman lisää ja myöhemmin herätessäni alkoi olo tuntua suhteellisen normaalilta. Hetken jo mietin, että alan taas kirjoittaa, mutta sain vielä paremman idean istuttuani lasittunut katse naulittuna tyhjään word-dokumenttiin. Miksi en lähtisi katsomaan Netteä?

Ja siitä se ajatus sitten lähti, tallikamppeet päälle ja tallia kohti. Oli ihan mielenkiintoinen ajokeli ja siellä olikin motarilla joku venäläinen (ne tunnistaa kaukaa, ainakin jos on ollut miljoona vuotta töissä laivalla) miekkonen karvalakkinsa kanssa. Ambulanssin valot päällä ja katumaasturi väärinpäin menosuuntaan ja auton perä keskikaiteessa. Meinasi ihan alkaa hymyilyttää, kun äijä seisoi niin reteenä autonsa vieressä..

Tallilla siivosin ensin Neten karsinan, siivoan sen yleensä aina jos olen tallilla niin, että tallityöntekijä ei sitä vielä ole ehtinyt siivota. Olen sitä mieltä, että liike on lääkettä, joten tekee hyvää selälleni joutua tekemään muutakin kuin olemaan istumisasennossa.
Kun karsina oli siivottu lähdinkin hakemaan Neptunusta tarhasta. Se tulee nykyään aina tarhan portille asti vastaan, kun se näkee että tulen. Tänään sain tervehdykseksi vielä kovaäänisen hörinän ♥

Tepasteltiin talliin heinien kera ja alettiin hommiin. Netelle heinää eteen ja minä lähdin hakemaan kamppeita. Satula, suitset, bootsit, bootseihin säärystimet, jännesuojat, kypärä.. Niin siis mikä välineurheilu?
Neten syödessä laitoin sen valmiiksi ja sitten mentiin. Nette on aina menossa jo heti kun bootsit on jalassa tai viimeistään sitten kun satula on asetettu. Se näyttääkin joka kerta siltä että "valmiina, mennään (töppöstä toisen eteen..)" ja joudun muistuttamaan, että jotain suhteellisen olennaista puuttuu. Minä ja suitset.

Alakenttä oli sen näköinen järvi tänään, että menimme suosiolla yläkentälle. Maastoon ei voi taas lähteä ollenkaan, kun tiet ovat jäässä ja meidän bootseissa ei ole nastoja kiinni.
Yläkenttä olikin ihan ok kunnossa, eikä tilsojakaan tullut ollenkaan. Menimme ihan perus käynti- ja ravityöskentelyä. Netellä ei ole ratsastettu kentällä kesän jälkeen kuin muutaman kerran, joten en ollut varma kuinka se siihen hommaan taas suhtautuu. Aina välillä kun mieleeni palaavat ne ihan ensimmäiset ratsastuskerrat.

Käynnissä meni kaikki hyvin, tehtiin paljon voltteja ja harjoiteltiin pysähtymistä. Se on Neten mielestä tyhmintä ikinä. Lisäksi harjoittelimme tempon vaihtelua käynnissä, hyvin hitaasta vähän vauhdikkaampaan.
Ravia kun lähdettiin nostamaan, niin sitten tuli se tutumpikin Nette sieltä esiin. Pää vinossa taivaisiin ja sen jälkeen korvat luimussa eteen -vähän ylös pomppien. Muutaman metrin jälkeen se kuitenkin rauhottui ja laski päänsä. Se meni pätkiä todella hienosti ja taipuikin molempiin suuntiin ihan ok. Joskus se on sellainen rautatanko, mikä ei käänny mihinkään suuntaan muuta kuin lapa edellä, mutta tänään meni hienosti. Se myös ravasi pitkiä pätkiä rennosti ja reippaasti eteenpäin. Ei ollut merkkiäkään kiukkuilusta.

Hyvin rauhallinen reeni oli siis tänään. Tarkoitus oli vain kokeilla, minkälainen se on kentällä tällä hetkellä ja se vaikutti kyllä hyvältä. Voi kun kelit vaan sallisi, niin voisi alkaa taas enemmän työstää sitä.
Nämä lunta-loskaa-pakkasta-plussaa-lunta-pakkasta-loskaa-kelit eivät kuulu suosikkeihini tällä hetkellä.

Kesä tuu jo!!!

P.S. Otsikoinnin facelift tarkoitti ulkoasumuutoksia..
P.P.S ARVONNAN viimeinen osallistumispäivä on huomenna!

Johtajuudesta

2012-01-04T17:06:00.001+02:00

Koska en ole tallille alkuviikosta päässyt, eikä ole varsinaisesti mitään päivitettävää siihen liittyen, niin ajattelin hieman pohtia ääneen (eli kirjoittaa) johtajuudesta, mistä niin paljon hevosten koulutuksessa puhutaan.

Kuten kaikki yhtään hevosten koulutukseen perehtyneet varmaan tietävät, ovat valtaosa tämän alan "koulukunnista" niitä, joissa on tarkoituksena näyttää hevoselle, että ihminen on johtaja. Ja tämän johtajuuden avulla sitten aletaan ratkoa niitä ongelmia.
Tässä on perusajatuksena kärjistäen se, että hevonen on lauma- ja saaliseläin ja laumassa ratkaisut tekee aina lauman johtaja. Lauman muu jäsenet luottavat tähän johtajaan ja tekevät niin kuin tämä sanoo.

Yhtään näitä "koulukuntia" väheksymättä, olen itse jokseenkin eri mieltä. Koko johtajuuden käsite hevosten koulutuksessa on mielestäni aika kyseenalainen. Jokainenhan määrittelee johtajuuden hieman eri tavalla, toisille se tarkoittaa sitä että joku hallitsee yksinvaltiaan tavoin ja jollekin muulle se saattaa tarkoittaa enemmän demokraattista "alaisten" kuunteluun perehtynyttä johtajuutta.

Itsekin voin kyllä puhua johtajuudesta hevosten kanssa, mutta määrittelisin sen kuitenkin ennemmin sanoilla luottamus ja kunnioitus. Molemminpuolinen. Sillä yksipuolisella sopimuksella ei kovin pitkälle päästä.
Yksinkertaistettuna olen sitä mieltä, että kun luottamus ja kunnioitus on kunnossa, ovat myös nämä ns. johtajuusasiat kunnossa.

Se, minkä kyseenalaistan esimerkiksi Monty Robertsin opeissa on juuri tuo johtajuusajattelu, jonka perusteella johtajuus otetaan itselle. Siinä ja monessa muussakin teoriat perustetaan siihen asiaan, miten villihevoset toimivat ja miten ne käyttäytyvät. Myös siihen, miten ja mihin suuntaan hevoset ovat kehittyneet perustetaan monia asioita. Samaan aikaan kerrotaan, että mm. varsat, jotka eivät ole eläneet hevoslaumassa eivät osaa tätä equus-kieltä, josta Monty puhuu.

Itse olen vähän sitä mieltä, että hevonen ei koskaan pidä ihmistä kaltaisenaan. Jolloin ihminen ei voi myöskään toimia todellisena laumanjohtajana.
Hevonen ymmärtää erilaisuuden heidän ja meidän välillä. Ja uskon myös, että näiden vuosien aikana kun hevoset ovat tehneet yhteistyötä ihmisten kanssa ovat ne muuttuneet, samalla tavalla niin kuin laji on kehittynyt aikaisemmin, niin se kehittyy edelleen. Se sopeutuu.

Tähän mennessä olen ollut tekemisissä monenlaisten hevosten kanssa. Ja olen todennut että mitä enemmän aikaa hevosen kanssa kuluttaa sen paremmaksi sinun ja hevosesi välinen suhde tulee. Tämänkin ovat varmasti huomanneet kaikki.
Tämä on yksi asia, joka mielestäni kertoo sen että kyse on nimenomaan luottamuksesta ja kunnioituksesta. Sinä olet oppinut tuntemaan hevosen ja se on oppinut tuntemaan sinut. Aikojen saatossa olet voinut tehdä monia virheitä ja hevonen on voinut tehdä virheitä, mutta te opitte niistä ja tämän oppimisen aikana myös lujennatte sitä suhdetta mikä teillä eläimeen on.

Koen jotenkin vieraaksi sen, että 20 minuutissa joku hevonen tekee kaiken mitä haluan ja alistuu täysin tahtooni.
En ymmärrä miksi niin pitäisi olla? Jos/kun hevonen luottaa sinuun täysin, niin se tietää että et vie sitä mihinkään missä sille voi käydä huonosti. Joskus hevosellasi voi olla huono päivä ja mielestäni sillä on oikeus kertoa se meille ja meillä on velvollisuus kuunnella mitä niillä on sanottavana.
Tämän takia, en itse odota ikinä hevosten kanssa nopeita tuloksia, täydellisen yhteistyön saavuttamiseen menee vuosia. Luultavasti niin ei käy koskaan. En tiedä miksi nykyään se määränpää on matkaa tärkeäämpi?

En missään nimessä ole sitä mieltä, että hevosia pitäisi pitää kuin kukkaa kämmenellä ja rajoja ei aseteta, mutta kun tämänkin asian voi hoitaa niin monella tavalla. Rajat ja säännöt voi asettaa molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä. Aina ei kaikki mene niin kuin toivoisi ja joskus se vaatii paljon, että nämä rajat saadaan asettumaan. Sen huomasin Neten kanssa, se ei ollut mukavaa seuraa pyörössä aluksi, kun se uhmasi aina kun pyysit jotain. Se tuli pystyssä kohti, huitoen etusilla ilmaa edessäni. En minä tässä tilanteessa todellakaan silitellyt sitä, mutta en lyönytkään. Vaan seisoin paikallani, näytin sille missä on minun paikkani ja näytin että minä saan päättää kuinka lähelle minun tilaani saa tulla. Samalla tavalla kuin se voi joskus näyttää minulle, että nyt ei ole hyvä hetki.

Välillä minusta tuntuu, että osa ihmisistä yrittää oikeuttaa tekojansa sanomalla, että hevosen tulee tietää kuka on johtaja. Mutta hevosen pitää myös tietää, että se voi luottaa johtajaansa. Kuka luottaa sellaiseen johtajaan, joka satuttaa ilman syytä? Tai kuka alistaa ilman, että kukaan on edes yrittänyt "kaapata valtaa"?

Eikö olisi aina mukavampaa, kun voitaisiin hoitaa asiat yhteisymmärryksessä? Niin että työskennellessä yhdessä teillä on molemmilla hauskaa ja molemmat nauttivat olostaan.

Tällaista pohdiskelin tänään, jouduin vähän tiivistelemään ajatuksiani, kun oli taas postauksella romaanin mitta. Haluaisin kuulla mitä mieltä te olette tästä asiasta?

Huom. En todellakaan väitä että esim. Monty käyttäisi väkivaltaisia keinoja, käytin häntä vaan esimerkkinä.

Kanaa kerrakseen.

2012-01-03T20:15:00.001+02:00

Täältä löytyy kanamaisia uutisia.

Suhteellisen kuvottava ajatus, että tämä(kin) asia on viety ja tuotteistettu näin pitkälle.

En tykkää.

Kovat keinot käyttöön

2012-01-02T17:16:00.001+02:00

Tein eilen päätöksen, että en saa mennä tallille ennen kuin olen kirjoittanut tiivistelmäksi yhden kirjoista, joka toimii teoriapohjana gradussani.
Kirjassa on yli 200 sivua ja se on englanniksi, joten hommaa on jonkun verran. Joku porkkana oli kuitenkin keksittävä, että jotain saan aikaiseksi. Tallille pääsy on paras palkinto ja toivonkin, että olen viimeistään torstaina valmis tämän projektin kanssa.

Koska en mene tallille siis ainakaan ennen torstaita (liian optimistinen ei voi olla), niin nyt minulla olisi aikaa kirjoittaa jostain muusta kuin heposista.
Jos sinulla on siis postaustoiveita tai kysymyksiä, niin nyt olisi oiva hetki kertoa niistä minulle.
Ja muistakaa, että ARVONTA on vielä avoinna muutaman päivän.

Laitelkaahan ideoita tai kysymyksiä siis tulemaan!

P.S. Jos kiinnostaa katsoa dokumenttia, joka valaisee hieman mm. Yhdysvaltojen ruokapolitiikkaa ja sitä mihin maailma on menossa niin katsokaa Tämä (hieman tylsähkö alku, mutta mielenkiintoinen asia)
Tässä traileri mielenkiintoisemmasta dokumentista. Jos saatte käsiinne jostain koko elokuvan, niin katsokaa. On aika silmiä avaava kokemus.
Ja kun nyt kerran vauhtiin pääsin, niin vielä yksi(earthlings), tämä on näistä mielenkiintoisin (ja samalla kamalin).

Vuosikatsaus ja vähän seuraavaakin

2011-12-31T12:54:00.001+02:00

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Tämä vuosi on taas tuonut mukanaan niin paljon. Tuntuu, että on taas tapahtunut niin paljon, että en saata enää edes muistaa kaikkea.

Jos nyt yritän tiivistää vuoteni suhteellisen tiiviiksi paketiksi ja katsotaan mitä olen saanut aikaan.
Tammikuun olin vielä Suomessa, mutta odotin jo Belgiaan lähtemistä innolla. Tiedossa oli hieman alle puolen vuoden vaihto Antwerpenin yliopistossa. Tammikuussa kävin vielä katsomassa ja ratsastamassa Netteä, ennen kuin sitten oli aika lähteä. Haikeana sen jätin, koska siinä vaiheessa ei ollut ketään, joka olisi hevosta sillä aikaa hoitanut ja liikuttanut kun minä olin poissa.

Helmikuussa olin sitten jo Antwerpenissä ja vauhdikas vaihtoaikani alkoi. Yritin melkein alusta asti etsiä itselleni sieltä hevosta, jolla voisin silloin tällöin käydä ratsastamassa. Maaliskuussa se sitten löytyi, Silvan. Belgian puoliverinen, joka oli vanha kouluratsu. Muistan vieläkin sen ensimmäisen ratsastuksen, pitkästä aikaa ratsastin hevosella joka oikeasti osasi jotain eikä pomppinut joka ikiseen ilman suuntaan.



Silvanin kanssa kävin suurimmaksi osaksi vain maastossa. Omistaja halusi siitä maastovarmemman ja sen kanssa sitten tehtiinkin suhteellisen paljon hommia. Silvan kun pelkäsi kaikkea, oksia, lintuja, shetlanninponeja, listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kevään aikana pääsimme kuitenkin paljon eteenpäin ja Silvankin alkoi nauttia maastoista. Se sai todella paljon lisää itsevarmuutta ja se tykkäsi tehdä hommia.
Belgiassahan ei ole tapana käyttää kypärää, ja koska kaikki hevostavarani olin jättänyt Suomeen, ei minulla ollut kypärää siellä mukana, joten ratsastin ilman.

En tippunut kertaakaan (onneksi), mutta yhden kerran oli lähellä, kun Silvan veti liinat kiinni täydestä laukasta. Silloin hiukkasin sukelsin ja sain mustelman kaulaani (löin sen kai hevosen kaulaan?), en tiennyt sen olevan mahdollista, mutta näköjään se on.
Silvan oli ihana vanha herra ja sillä oli ilo ratsastaa. Kävi sääliksi, kun jouduin sen jättämään, kun sen omistaja ei kerennyt sillä paljon mitään tekemään. Toivonkin, että se löysi uuden kodin. En tiedä mitä sille tällä hetkellä kuuluu.


Pääsiäisenä kävin Suomessa kääntymässä muutaman viikon ja näin Neten. Taisin siinä pari kyyneltäkin vuodattaa kun sen pitkästä aikaa näin. Kävin sitä vaan nopeasti katsomassa, enkä ottanut sitä tarhasta ollenkaan pois. Nette otti kuitenkin ilmeisesti kierroksia käynnistäni sen verran, että oli lähdettyäni laittanut aitauksensa uuteen uskoon.

Neptunus pääsiäisenä

Kävin sillä pääsiäisenä ratsastamassa monena päivänä ja kävimmä myös vauhtimaaston, jonka aikana reviteltiin kunnolla. Muistaakseni ehdin käväistä myös yhdellä tunnilla noiden parin viikon aikana. Liian nopeasti aika kuitenkin kului ja minun oli aika lähteä viettämään viimeiset viikot Belgiassa. Pääsiäisen aikoihin kuitenkin löytyi Netelle uusi ratsastaja, joka piti huolta hevoisesta sillä aikaa, kun minä olin poissa. Tämä ratsastaja tekikin paljon hommia Neten kanssa ollessani poissa ja Nette oli todella hyvässä kunnossa kun tulin takaisin. Olen tälle ihmiselle todella kiitollinen hänen panoksestaan.

Juhannuksena tulin sitten lopullisesti Suomeen ja arki alkoi pikkuhiljaa rullaamaan. Kesä oli kuuma ja paljon tehtiin hommia, ratsastin Gamillaa ja totuttelin Izbiliyaa satulaan.

Heinäkuussa oli myös Tampereella kuninkuusravit ja sinne oli luonnollisesti mentävä. Olimme kaverini kanssa ostaneet liput jo talvella. Kunkkarit olivat mahtavat ja näin alltimefavorite-suokkini Vieskerinkin kärryjen edessä. Se on vaan niin hieno.


eläkeikään ehtinyty Viesker vielä kerran töissä

Kesästä tähän vielä muutama kuva, ihan vaan sen takia että alkaa jo nyppimään tämä mustaakin mustempi talvi.

Kesällä alkoi myös Taikailu. Pitkästä aikaa suokin kanssa touhuamista. Taika on ihana symmpistamma, jolla kyllä välillä vähän liiaksi tulee esiin minulle suokkimaiset piirteet jyrääminen ja muu ylimääräistä päänvaivaa aiheuttava toiminta. Mutta Taikasta tulee hieno ja herkkä ratsu ja se on ihana, kun se on niin lunki ja peloton aina. :)

eka ratsastus

Surua, stressiä ja ahdistusta on tähänkin vuoteen mahtunutei sitä kai ihminen osaisi nauttia mistään ilman vastoinkäymisiä. Nehän ne ovat niitä kasvattavia kokemuksia.
Tämän vuoden mieleenpainuvimmat surua aiheuttaneet tapahtumat ovat; meidän ihanan mummokoiramme pois meno sekä Neten kavio-ongelmat (jotka jatkunevat ensi vuonna).

Rakas jätti

Vuoteen mahtuu muutakin mm. paljon muitakin uusia hevosystäviä, Horzen blogikilpailun voitto, joka oli todellinen yllätys ja paljon paljon muuta. Niin tapahtumarikasta, että hiukan kauhulla seuraavaa vuotta tässä odotellaan.

Kun tämä vuosi on paketissa niin vielä katsotaan mitä uusi vuosi tuo tullessaan.

Graduni pitäisi valmistua tänä vuonna, se tarkoittaa sitä että vielä joskus jopa valmistun oikeasti hallintotieteiden maisteriksi

Jos suunnitelmat pitävät paikkansa, niin minusta tulee keväällä hevosen omistaja, mutta tämä jää nyt nähtäväksi

Jos nämä kaksi asiaa tapahtuvat olen todella tyytyväinen ja onnellinen. Olettaa voidaan että paljon muutakin tapahtuu, mutta nämä kaksi ovat ne pääjutut. Vuoden päästä sitten katsotaan miten minun kävi..

Onnekasta Uutta Vuotta kaikille lukijoilleni!
Osasta kuvia kiitos kuuluu Erika Joukaiselle (Izbiliya ja yksi Neten kuva) ja Taikan kuvan ottanut Jenni Mantila

Ota rennosti vaan, vaimitensenytmeni

2011-12-29T18:31:00.000+02:00

Jännästi taas hujahti koko päivä talleilla. Kävin tänään ensin aamusta moikkaamassa Senniä ja sitten olikin Neten vuoro.

Ja se Senniläinen, voi että mikä poni.
Tehtiin tänään sellainen todella tyylikäs pyörö, joka oli suoraan kuin paremmistakin oppikirjoista. Tarkoituksena oli juoksuttaa se, laittaa sille "satula" ja ehkä jopa kivuta sinne selkään.

No ainahan kaikkea voi suunnitella, Sennillä oli hyvin erilaiset suunnitelmat. Ensin oli hätä, kun kaikki kaverit jäi sisään. Kaverit haettiin kaveriksi, ja jatkettiin hommia. Ihan siis perusjuoksutusta pyörössä, välillä suuntaa vaihtaen.
Ja se kuunteleekin todella hyvin, kääntyy hyvin pienestä merkistä, ainakin useimmiten. Mutta se kaikki muu "oheismateriaali" eli seuraus ja kiinnianto eivät olletkaan ihan niin simppeleitä juttuja.

Kyllä se pysähtyi aina kun annoin siihen luvan, mutta ei ottanut kuin enintää neljä askelta luokseni ja jäi siihen. Jos menin sen luokse, niin se useimmiten lähti karkuun. Muutaman kerran sain mennä sen viereen ja pari kertaa se tuli luokseni, mutta kiinni se ei antanut.
Se ennemmin juoksi, kuin antoi kiinni ja lopulta koko poni olikin hiestä märkä, kun se vaan juoksi ja juoksi.

Totesimme, että ajat eivät ole otolliset ratsastukselle ulkona, joten jatkoimme hommia sisällä. Karsinassa sitten vaan ponin selkään muutamia kertoja ja sitten myös käveltiin karsinaa ympäri muutaman kerran minä selässä, Kyllä sekin oli ponin mielestä niin kovin jännää, mutta suuremmilta paniikeilta vältyttiin ja lopetettiin hyvissä tunnelmissa.

Minä en vaan pääse yhtään mukaan sen ajatusmaailmaan, enkä tiedä onko se itsekään perillä siitä mitä se tekee.
Tänäänkään se ei ollut missään vaiheessa paniikissa, niin kuin se tuntui olevan toisen tapaamisemme aikana. Se ei vaan yksinkertaisesti halunnut antaa kiinni. Mutta kuitenkin se oli samaan aikaan hyvin kiinnostunut siitä mitä minä teen ja mihin minä menen. En keksi muuta selitystä, kuin se että ne villiponivuodet ovat sillä vain hyvin syvällä sen mielessä. Ehkä yritän vaan uskotella itselleni niin, mutta toistaiseksi en muutakaan keksi.

Se valitsi aina ennemmin juoksemisen kuin luokseni jäämisen. Tai olisi se seissyt mielellään parin metrin päässä minusta ja tarkkaillut sieltä tilanetta. Se ei nyt vaan ollut vaihtoehto. Mitä tänään siis opimme: Meillä on jonkinsortin kontaktiongelma, joka pitäisi ratkaista jotenkin. Saas nähdä mitä tässä keksitään.

Sennin jälkeen lähdin Neten tallille. Sää alkoi jo muistuttaa taas kunnon syysmyrskyä. Mutta lähdimme silti tekemään maastolenkin kaverin kanssa.
Ajattelin että pääsen rentouttavalle maastolle ei-niin-rentouttavan aamun jälkeen, mutta en päässytkään. Alkumatkan Nette tuijotteli kaikkea ja yrmyili Jerelle, joka käveli liian lähellä takanamme. Se ei ole aikaisemmin sitä tehnyt, mutta Jere on pureskellut Netteä nyt pari kertaa ja Nette on, ymmärrettävästi, vetänyt tästä herneet nenukkiin.

No minulla oli allani viulunkieli joka tuntui olevan valmis lähtemääm litomaan koska vaan. Se siitä rennosta maastota sitten. Saan kyllä ehkä(?) syyttää ~~myös~~ vaan ja ainoastaan itseäni tuosta hermostuneisuudesta. Itse kun en kuitenkaan tainnut olla sieltä rennoimmasta päästä kuskina tänään. Että peiliinkin voi katsoa. Päästiin talliin kuitenkin ehjin nahoin, vaikka ~~miljoona~~ pari keskustelua käytiinkin. Ilman satulaakin se Neten selkä oli siltikin niin kovin mukava, ja sen liikkeet niin tutut. Netestä on yllätäen tullut helpoin hevoseni, mietin vaan että miten ihmeessä tässä näin kävi? :)

Arvonta, haaste ja vähän muutakin

2011-12-27T21:03:00.000+02:00

ARVONTA!

Tärkein ensin, eli arvonta jonka lupasin 50 lukijan kunniaksi.
Juuri mietin yksi päivä, että kun aloin blogia kirjoittaa en todellakaan uskonut että lukijoita tulisi kovin montaa. Mutta olen yllättynyt monesti, kun lukijat ovat lisääntyneet. Kiitos teille kaikille ja osallistukaa arvontaan!

En ole aikaisemmin tälläistä arvontaa suorittanut, joten otan oikeuden omiin käsiini ja teen omat säännöt. Jotka tulevat tässä:

Jokainen blogin virallinen lukija, joka kommentoi tähän jotain on mukana yhdellä arvalla
Jokainen, joka linkittää arvonnan omaan blogiinsa saa toisen arvan mukaan.
Laitathan kommenttiisi linkin blogiisi, jotta voin ilmoittaa mahdollisesta voitosta sinulle sitä kautta (jos et kirjoita blogia, niin spostikin käy)
huom. pelaathan reilusti etkä ryhdy lukijaksi vain arvonnan takia ja poistu heti arvonna päätyttyä, kiitos.
Arvonnan palkintona ovat ruskeat fleecepintelit (merkki riding house), mukana säilytyspussi.
Pintelit ovat kerran kokeilussa jaloissa, josta johtuvat muutamat valkoiset karvat. Muuten täysin käyttämättömät eli siis uudet.

Aikaa osallistumiseen on 06.01.2012 saakka. Onnea kaikille tasapuolisesti!

Sitten siihen haasteeseen, jonka sain ihanalta Viipiltä.

Haasteen tarkoituksena on kertoa yhdestä suosikkiblogistasi, jota luet.

Lopuksi haastat kolme muuta bloggaajaa tekemään saman,

eli kertomaan lyhyesti yhdestä omasta suosikkiblogista.

Koska Viipi tämän haasteen oli saanut ja tehnyt niin valitsen jonkun muun suosikkiblogini. Joka on Pauliinan blogi, aloin lukemaan blogia ollessani Belgiassa. Oli kiva lukea jonkun muunkin ulkomailla olevan heppailijan blogia. Pauliina muutti vähän aikaa sitten miehensä kanssa ja alkoi pitää omaa tallia. Blogi kertoo hänen joka päiväisestä elämästään hevosten kanssa ja itse ainakin tykkään sitä lukea. Jossain vaiheessa selvisi myös, että olemme samalta paikkakunnalta kotoisin, hassu yhteensattuma! Nyt talli on myös täynnä nuoria hevosia ja sattuneesta syystä olen niistä kiinnostunut, kun itsekin olen nuorien kanssa ollut nyt paljon tekemisissä.

Haastan kaikki lukijani tekemään tämän haasteen! ..Olkaatte hyvät :)

Ja sitten se muu.
Joulu oli ja meni. Eilinen ja tämänpäiväinen myrsky ovat olleet hyvin mielenkiintoiset, eikä ole juuri tehnyt mennä ulos. Kävin kuitenkin tänään kotimatkallani katsomassa Senniä.

Jutustelin sen kanssa karsinassa yli puoli tuntia. Se on niin hassu, se haluaisi niin kovasti tehdä tuttavuutta, mutta joku laittaa hanttiin. Rapsuttelin sitä ja se haisteli (ja maisteli) minua vaikka kuinka paljon. Se otti kontaktia ja halusi olla seurassani, mutta aina välillä se vetäytyi miettimään. Siitä melkein näki sen henkisen taiston mitä se kävi itsensä kaknssa. Mieli teki kamalasti luottaa ja tulla luokseni ja olla siinä, mutta yht'äkkiä se olikin taas tosi jännää. Jotenkin se villiponi vaan tulee esiin jostain sieltä syvältä, sellainen luontainen epävarmmuus.

Se on kyllä aivan mainio poni, tykkään tuollaisista hevosista. Luultavasti on pitkä tie siihen, että ollaan sinut. Mutta kun siihen päästään, niin luulen että se luottamus säilyy ikuisesti. Aikaa menee jo sen takia, että pääsen käymään tallilla vain muutaman kerran viikossa, mutta hiljaa hyvä tulee.
Täytyy tunnustaa, että omat odotukseni ovat kuitenkin korkealla tämän ponin suhteen.

Ei taida olla muuuta raportoitavaa. Huomenna menen katsomaan Netteä ja katsotaan mennäänkö metsään vai kentälle (yök). Onkin jo vähän ikävä sitä epeliä.

Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille!

2011-12-23T14:56:00.001+02:00

Nette on toivotuksessa mukana..
(Ylempi kuva viime talvelta, ei näytä näillä leveysasteilla ihan tolta tällä hetkellä..)

Senni ja Nette

2011-12-22T17:29:00.001+02:00

"..ja sitten mä meen selkään ja se on ihan ok, mä en syö sua.."
..Senni kuuntelee korvat tarkkana ohjeita

Tämä viikko on ollut kyllä mahtavin pitkiin aikoihin, kaikkea kivaa vaan koko ajan.

Kävin tänään aamulla katsomassa Senniä, eli uutta projektiponia. Viime kerralla kävin selässä, joten sama suunnitelma oli tälle päivälle..

Siispä kamppeet niskaan (eli suitset) ja kentälle. Juoksutin sitä ensin molempiin suuntiin ravissa ja se oli kuin eri poni, ainakin jos vertaa viime kertaan. Nyt se meni nätisti ja rennosti molempiin suuntiin, eikä näyttänyt yhtään siltä, että kohta napsahtaa päässä.
Se ei tainnut edes kertaakaan huudella varsoillee, jotka huutelivat sille tallista.

Kun juoksutus oli tehty, otettiin penkki avuksi ja omistaja liinan päähän. Minä kipusin ponin selkään. Ensimmäisillä kerroilla, se oli selkeästi hyvin jännittynyt, mutta toistin selkään menon ja sieltä pois tulon monta kertaa. Lopuksi se oli ihan ok.
Mutta ponipa päättikin, että nyt voisi vaikka ottaa askeleen eteenpäin ja siitä se riemu ratkesi. Kun se lähti liikkeelle, se jännittyi todella paljon ja sitten mentiin. Se otti vähän spurtteja ja lopulta, kun päädyimme aidan viereen, päätin jalkautua vapaaehtoisesti, koska minulla ei tietenkään ollut kypärää päässä. Yleensä minulla on AINA, mutta nyt jostain syystä kumpikaan kypäröistäni ei ollut autossa, joten se jäi laittamatta päähän.

"No nyt mä poseeraan, ota se kuva si"

Jalkautumisen jälkeen, otettiin uudestaan alusta, eli taas vaan kipusin selkään ja pois. Toistin tämän vielä muutamia kertojan ja lopetettiin kun Senni oli suhteellisen rauhallinen. Positiivista on se, että tämä "kohtaus" ei jäänyt päälle. Mielenkiinnolla kyllä odotan ensimmäistä "oikeaa" ratsastusta, aikooko se jatkaa hurlumheinä olemista siihen asti etttä minä lennän alas.. Se jää nähtäväksi. Mutta on se vaan aika ihana poni, vaan niin kovin arka.

Se tuntuu itsekin jotenkin hätääntyvän, kun sillä napsahtaa päässä eikä se tiedä keinoja, joilla tilanteesta pääsee pois. Nyt tarvitseekin vaan keksiä ne keinot, joilla saadaan tilanne nollattua, jos/kun noita tilanteita eteen tulee. Tietysti sekin auttaa, kun ratsastuksesta tuleee rutiinia, mutta joku muu rutiininomainen toimenpide voisi toimia stressin laukaisijana, on vaan vielä vähän vaiheessa, että mitä se voisi olla.

"Mikä sulla on siinä, onko se jotain syötävää??"

Kun Senni oli päästety piinasta takaisin talliin, niin lähdin sitten kohti toista tallia. Lähdin siis katsomaan Netteä ja salaa toivoin, että säärystimet ja pohjalliset olisivat jo tulleet postissa. Hain Neten sisään ja sitten tulikin tallinomistaja paketin kanssa! Jee, saatiin siis bootseihin nyt pehmeät pohjalliset ja säärystimet, että niihin ei mene sisälle hiekkaa tai muutakaan ylimääräistä.

Uusien välineiden kanssa lähdettiin sitten ensimmäiselle oikealle ratsastusretkelle neljään kuukauteen. Mahtavaa, virnistelin jo pihasta lähdettäessä niin kovin, että joku kun olisi seurannut vierestä olisi varmasti ollut valmis viemään minut hoitolaitokseen.

Kipusin selkään ja sitten mentiin, Nettekin tuntui olevan innoissaan. Se kulki vauhdikkaasti korvat pystyssä eteenpäin ja tutkaili maisemia. Se ei ollut tippaakaan jännittynyt vaan päristeli tyytyväisenä menemään.♥
Päästiin metsään ja vähän ravailtiin, Nette nosti itse laukan ja annoin sen mennä jonkin matkaa, kunnes laskettiin takaisin raviin ja jatkettiin matkaa. Vähän käyntiä välissä ja sitten Nette alkoikin olla sitä mieltä, että jo riittää hidastelu voidaan mennä jo! Koitin kuitenkin vähän pidellä sitä, en ole alamäkiravailun suuri ystävä, joten käyntiä mentiin. Ennen viimeistä nousua nostettiin taas ravi, joka muuttuikin laukaksi aika nopeasti. Vauhtikin siinä vähän nousi, mutta ei se haitannut kumpaakaan, kunhan nautittiin menosta. Oltiin lenkin päässän ja tarkoitus oli siirtyä käyntiin. Nette ole tietenkin eri mieltä, olisi ollut niin mukavaa vaan kiitää takaisin tallille.

Parit keskustelut ja miniympyrät siinä käytiin matkan aikana, kun ei päästy yhteisymmärrykseen askellajista. Mutta taas olin niin ylpeä, kun se kuunteli kuitenkin koko ajan ja eikä alkanut pomppia mihinkään suuntaan. Se olisi vaan tahtonut mennä lujempaa, mikä on ihan ymmärrettävää, kun on ollut niin paljon lomaa.
Olen taas vaan niin fiiliksissä koko hevosesta, se on niin mahtava silloin kun se haluaa edetä itse ja se tykkää mennä. Voi kunpa kaikki menisi hyvin ja saisin sen omaksi!

Huomenna lähdetään vielä Jeren kanssa käyntimaastoon ennen joulua, sitten olenkin muutaman päivän pois tallikuvioista. Ensi viikolla sitten uudella puhteella.
Tätä viikkoa ei kyllä voi enää mikään pilata..*koputtaa puuta*

Mukana myös pari kuvaa.. Taas kännykkäkameralla otettuja joten laatu ei paras mahdollinen, pahoittelen..
Ja uusia lukijoita on taas tullut, mahtavaa! Tervetuloa :)

Ylimmäinen kuva: Sari Seppälä

Tällainen söpistelijä oli kyläilemässä Sennin tallilla

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Neptunuksen kanssa

2011-12-20T19:07:00.000+02:00

Ilon päivä!
Menin tänään tallille, missä Nette asustaa ja olin jo ehkä vähän päättänyt, että halusin ratsastaa sillä edes vähän.
Tallin pihan päästyäni huomasin, että ratsastus voisi onnistuakin, koska piha ei ollut enää peilijäätä (kiitos yli viikon kestäneen vesisateen), ja metsään menevä polkukin oli sula. Ja koska tämä ajatus oli päähäni pälkähtänyt, niin niinhän siinä kävi, että hinku Neten selkään kävi niin kovaksi, että oli ihan pakko mennä.

Hain Neten sisään ja juuri kun astuin talliin niin Neten kaverin Jeren omistaja saapui myös tallilla ja hän halusi lähteä meidän mukaan.
Harjasin Neten, vaikka se oli yhtä kurainen harjauksen jälkeen kuin se oli ennen harjausta, nakkasin satulahuovan selkään ja suitset päähän. Poni käytävälle, popot jalkaan ja menoksi.

Jeren omistaja lähti vaan taluttamaan omaansa. Minä kävelin metsään, jossa tiesin olevan yhden kiven, jonka päältä aina kipuan selkään, ja sitten mentiin. Nette katseli ensin vähän hölmönä, että miten sä ny sinne menit, mutta sitten lähdettiin matkaan. Ja voi että, sitä ilon ja riemun määrää. Oli niin ihanaa olla sen selässä, kun siellä on niin kovin kotoisa olo!
Jere tuli perässämme ja matka eteni ihan sutjakkaasti.

Jotta kaikki ei kuitenkaan menisi niin kuin elokuvissa, niin tietysti sitten yhden mäen päällä Nette pysähtyi tuijottamaan jotain ja me otimme pari askelta taaksepäin. Jere hermostui takanamme tästä sen verran, että alkoi monottaa Netteä ja mitä Nette siihen muuta, kuin vastaa samalla mitalla takaisin. Itse siinä pysyttelin kiljuvan ja potkivan poniinin selässä ja koitin saada omani eteenpäin ja Jeren omistajalle huusin, että siirtää sen hevosensa muualle. Tilanne meni ohi ja kaikki ok, matka jatkui.

Kävelimme rauhassa muutamia satoja metrejä (minulla oli pitkät ohjat) ja sitten. Nette pysähtyy ja tuijottaa jotain mikä oli edessä ja salamana taaksepäin, 180 astetta ympäri ja kotiinpäin. Mutta Jerepä olikin (taas) edessä ja alkoi samanlainen monotus kuin hetkeä aiemmin. Siinä sitten taas selviteltiin hetki tilannetta ja järjestettiin rivit. Tässä vaiheessa Jeren omistaja oli jo ihan suu auki, kun minä en tippunut. Minulla ei kyseinen ajatus ollut juolahtanut edes mieleen, onneksi.

Taas jatkettiin matkaa, tällä kertaa Nette oli vaan jo kerännyt itseensä sen verran kierroksia, että me mentiin eteenpäin kauhealla puhinalla, mutta mikäs siinä mennessä.
Koska tämä oli tosiaan ensimmäinen ratsastus noin neljän kuukauden tauon jälkeen, niin kohta käännyimmekin takaisin ja alkoikin tulla myös hieman pimeää. Joten matka kotia kohti alkoi, Netellä oli vauhtia ja Jere vähän jäi, mutta kyllä se siellä perässä hipsi.

Kotiin päästiin turvallisesti ja minä olin niin onnellinen, maasto kesti kaikenkaikkiaan varmaan noin puoli tuntia, mutta sekin oli parempi kuin ei mitään.
Hämmästyin itse sitä, miksi en pelästynyt ollenkaan niistä Neten tempauksista, enkä todellakaan ollut edes lähellä pudota. Onneksi ei ole tuo tasapaino kauheasti siis huonontunut, vaikka onkin ollut taukoa tuosta Neptunuksella menemisestä. Sen kyllä taas huomasin, että on se vaan niin saakelin nopea niissä liikkeissään, onneksi siihen alkaa jo tottua ja hiukkasen pystyy jo lukemaan että mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kaiken kaikkiaan siis oli iha huippumaasto. Nyt odottelen, että bootseihin tulee postin kautta säärystimet ja pehmeät pohjalliset niin päästään kunnolla menemään.
En ollut edes tajunnut ikävöiväni sillä ratsastusta niin kovasti ennen tätä päivää, onneksi tuo puoli tuntia auttoi kuitenkin pahimpiin vieroistusoireisiin. Sen voimalla jaksaa taas muutaman päivän. :)

Höpinöitä

2011-12-19T20:45:00.001+02:00

Ensimmäiseksi on ihan pakko vähän fiilistellä tätä päivää. No, aamu ei alkanut niin lupaavasti, kuudelta ylös ja kahdeksaksi tekemään kaksi tenttiä, joihin luin ruhtinaalliset puoli tuntia aamulla, voitte siis kuvitella kuinka hyvin ne meni.
Sitten töihin väsäämään gradua, joka on vähintäänkin yhtä mieltä ylentävää puuhaa, kuin tentteihin vastaaminenkin.

Mutta, töiden jälkeen kävin kahvilla vanhan kämppikseni kanssa, joka oli jo sinänsä todella mukava juttu. Sitten vielä kun pääsin kotiin, ilmeni yksi toinen iloinen asia. Koko päivän kruunasi kuitenkin blogin tarkistuskäynti, kun kommentteja oli tullut ihan valtavasti.
Olen vilpittömän onnellinen jokaisesta niistä ja ne lämmittävät kovasti mieltäni! :)
Pisteenä i:n päälle olen saanut Viipiltä haasteen, jonka koitan toteuttaa mahdollisimman nopeasti. Tässä alkaa nyt kasaantua näitä postauksia, kun se arvontakin on vielä suorittamatta. Yritän parhaani mukaan tehdä ne ennen aattoa.

Koska halusin tulla vaan fiilistelemään tänne ihania lukijoitani ja ajattelin, että ehkä minulla pitäisi välillä olla muutakin asiaa, ettei tämä nyt mene ihan siirappiseksi, ajattelin vähän kertoa siitä miten esimerkiksi olen Neten kanssa harjoitellut pysähtymistä ja liikkelle lähtöä. Idean tähän sain Miaw:lta, joka kysyi sitä erään postaukseni kommenttilootassa.

Tapojahan on varmasti yhtä paljon kuin on tekijöitäkin, enkä missään tapauksessa väitä että tämä minun tapani on ainoa oikea.
Itse yritän tehdä kaiken mahdollisimman hevosystävällisesti ja siksi minun tapaani eivät kuulu ohjat ollenkaan. Ja nyt puhun siis normaalista tilanteesta, missä hevonen on muutenkin kuulolla. Paniikkitilanteet ovat sitten asia erikseen.

Neten ja kaikki muutkin hevoset, joilla ratsastan pysäytän siis pelkällä istunnalla. Melkein voisin sanoa, että hevosen pysäytys on yksi lempiharjoituksistani, se kun onnistuu yleensä aina ja sillä saa hevosen kuuntelemaan pieniä apuja.
Hevonen pysähtyy, kun istun syvemmälle satulaan ja mietin että hevonen pysähtyy ja niin se tekee. En kyllä osaa sen tarkemmin kertoa, mitä kropassani tapahtuu. Mutta väittäisin, että jännitän syvät vatsalihakset, jolloin hevosen vauhti automaattisesti hidastuu ja liike loppuu, kun oma kroppasi on liikettä vastaan.

Mielikuvaharjoitteluiksi sopii mielestäni parhaiten se, että mietit että hypit trampoliinilla ja lopetat pomppisen, jolloin kroppa automaattisesti alkaa toimia liikettä vasten. Jos hevonen on hyvin kuulolla se tietysti pysähtyy jo kun aloitat ajattelun..
Nyt noilla uusilla tunneilla, ollaan myös kovasti keskitytty ihan vaan hengittämällä pysäyttämiseen. Joko hengittämällä syvään ulos tai sisään. Tuossa on ollut ihan hevoskohtaista, että kumpi tapa toimii paremmin.
Samantien kun hevonen pysähtyy, on avut tietysti lopetettava. Eli rentouttaa lihakset, ei tietenkään niin, että kaikesta tulee löllöä, mutta ymmärsitte varmaan?

Liikkeelle lähdetään pienellä pohkeiden puristuksella ja paine poistetaan heti kun hevonen liikkuu. Tällä yksinkertaisella harjoituksella saa hevosen aika nopeastikin kuulolle ja herkäksi avuille. Kun tämä harjoitus onnistuu käynnissä, voi siirtyä raviin ja tehdä samaa ravi-pysähdys-ravi, tai vaikka ravi-käynti-pyähdys etc. variaatioita on paljon.
Tähänkin on taas käymilläni tunneilla opetettu uusi tapa ja pidän siitä kyllä kovasti. Koska siellä ei pohkeilla saa puristaa, niin liikkeelle lähdetään ns. lonkkien liikkeillä. En osaa tämän paremmin selittää, mutta kärjistetysti siis aletaan liikuttaa lonkkia käynnin tahtiin, ja se jalka lähtee hevoselta ensin liikkeelle kummalla lonkalla liike on aloitettu.

Niin kuin on jo varmaan ilmennyt, perustan ratsastukseni suurimmaksi osaksi perusasioihin. Olen myös ehdottomasti sitä mieltä, että käynti työskentelylle annetaan ihan liian vähän arvoa.
Sitten kun perusasiat ovat kunnossa, on niitä helppo mukauttaa myös muihin askellajeihin. Tässäkin sisäinen perfektionistini nostaa päätään, ennne kuin ollaan "täydellisiä" ei voida mennä eteenpäin, koska epäonnistun.
Tietenkään en oikeasti ratsasta pelkkää käyntiä, vaan ihan kaikkia kolmea askellajia, mutta pääsääntöni on, että kaikki lähtee toimivasta käyntityöskentelystä.

Tilanteiden mukaan tietysti eletään, eli jos joskus tuntuu siltä että joku asia menee paremmin perille vaikka ravissa, niin sitten mennään ravia. Hevosen ehdoilla, se on toinen mottoni.

Tässä tuli kaikessa lyhykäisyydessään (yritin tosissani kirjoittaa tiiviisti, epäonnistuen täydellisesti) miten minä harjoittelen hevosilla pysähtymisiä ja liikkeelle lähtöjä. Mutta kuten sanoin, tapoja on varmasti miljoonia ja eri hevosilla toimivat eri avut.
Minulla ja vanhalla hevosellani oli mm. ihan omat laukka-avut, en edes tiedä tarkalleen mitkä ne olivat. Yleensä vaan laukattiin, kun niin oli päätetty. Eli tapoja tosiaan siis on.
Itse en perusta sille, että kaiken pitäisi tapahtua niin kuin oppikirjoissa, vaan jokainen etsii ne itselleen ja hevoselleen sopivimmat konstit.
Miten te muuten teette nämä samaiset harjoitukset?

Teidän bloginne

2011-12-18T19:52:00.000+02:00

Kiitos kaikille bloginsa linkittäneille! Oli kiva lueskella teidän blogeja, ja olisin mieluusti lukenut enemmänkin!

Jos et jostain syystä omaasi vielä linkittänyt tai luet tätä myöhemmin, niin voit tietysti edelleen laittaa minulle linkin blogiisi. Luen mieluusti lukijoideni blogeja jatkossakin.

Muutamaa linkitettyä blogia luinkin jo valmiiksi ja ne saavat erikoismaininnan. :)
Ne ovat:

Vilriikan blogi sekä Jennin blogi.
Näitä kahta blogia olen lukenut jo jokusen hetken. Kuuluvat ehdottomasti suosikkiblogeihini.
Se on jännä, miten olen näiden blogien kirjoittajia jo alkanut pitämään kavereinani. On kiva lukea mitä heille kuuluu ja myös vaihdella kuulumisia ja mielipiteitä.
Nämä taitavat myös olla blogit, joihin eniten kommentoin ja usein ihan "turhia" kommentteja (anteeksi niistä), mutta itse tykkään kaikista kommenteista, joten laitan vahingon kiertämään ja toivon, että muutkin niistä tykkäävät. :)

Sitten näihin uusiin tuttavuuksiin, osaan liityin lukijaksi. Ja osaa aion hetkisen aikaa vielä lueskella anonyyminä..

Linkittämistänne blogeista omiksi suosikeiksi nousivat (Nämä eivät siis ole missään parhausjärjestyksessä):

AnnemariKo:n blogi , blogi kertoo Irlannin cobista ja se on rotuna aina kiinnostanut minua. Ehkä vielä joskus pääsen myös sellaisella hevosella johonkin ratsastamaan. Toiveena blogin kirjoittajalle: Tee sivut joissa esittelet hevosta tarkemmin. Itse aina tykkään, kun uudesta blogista pystyy nopeasti tarkastamaan ns. perusjutut. On sitten helpompi päästä mukaan kirjoituksiin..

Irtsulin blogi, kertoo lämminverisen elämästä, jonka takia blogista kiinnostuin. Lämminveriset ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan sydäntäni lähellä.

Anzun blogista tykkäsin myös, täältäkin löytyy tarinaa lämminverisestä. No, tarvitseeko minun enempää edes sanoa.. :)

Hienoja valokuvia löysin Miisan blogista, käykää katsomassa.

P.S. Koitan tosiaan saada sitä arvontaa aikaiseksi 50 lukijan kunniaksi. On vaan vielä hiukkasen vaiheessa se arpajaisten palkinto. Tämä siis väliaikatiedotteena, homma on hallussa.

Käykäähän allekirjoittamassa

2011-12-18T09:46:00.000+02:00

http://www.8hours.eu/

Miksi perfektionisti menee ratsastustunnille?

2011-12-16T18:33:00.002+02:00

Siinäpä vasta kysymys. Vastauksena ehkä joku hetkellinen mielenhäiriö, jonka aikana hän on keksinyt, että se olisi todella huikea idea. Aina on hyvä oppia uutta ja kehittää itseään. Ei tullut mieleen, että aina on myös yhtä mieltä ylentävää tajuta, että osaamisen taso on jossain todella syvässä kuopassa.

Joo, olin tänään siis tunnilla.
Sain hevoseksi sen samaisen PRE:n andalusialaisen, joka ensimmäisellä tunnilla aiheutti minulle sydämen tykytyksiä. Tällä kertaa tunti alkoi ihan hyvin, tai siis alkukäynnit meni hyvin. Sitten alettiin taas hevosia tuoda ja viedä ja heinääkin ne sai, ja mitä tekee minun ratsuni? Luonnollisesti oli sitä mieltä, että hänen kuuluu myös osallistua noihin toimenpiteisiin. Ja koska meillä oli tästä jokseenkin eriävät mielipiteet, niin niinhän siinä kävi, että hyppytunniksi tämäkin sitten meni.

Poukkoiltiin suuntaan jos toiseen ja koitettiin liikkua enemmän eteen kuin ylös, tämä oli siis minun toiveeni. Kyllä se sitten menikin eteenpäin, mutta silti piti vähän testailla, että jos kuitenkaan ei tarvitsisi vaan saisi vaan mennä sinne minne haluaa. Kyseessä on kuitenkin sellainen ihan kohtuullisen kokoinen hevonen, jonka liikkeet ei ole sieltä pienimmästä päästä. No mutta yhtenä kappaleena selvittiin, sekä minä että hevonen, ja taisin saada myös erävoiton.

Näiden hyppelyiden välissä tehtiin väistöjä molempiin suuntiin ja se se vasta mielenkiintoista olikin, kun pohkeitahan ei saa käyttää. Kyllä me jonkunlaisia väistöjä saatiin aikaiseksi, mutta itse en ollut tyytyväinen itseeni.
En myöskään ollut tyytyväinen omaan toimintaani tuon hyppelyn aikana. En missään vaiheessa ollutkaan aikeissa tippua tai mitäkään muutakaan, vaan koitin vaan pysyä rauhallisena ja saada tilanteen hallintaan. Huom. koitin.

Ärsyttää huomata ja tajuta siellä selässä, että alan keskittyä ihan vääriin asioihin kun se hevonen alkaa pomppia. Tai no vääriin ja vääriin, mietin miten saan sen loppumaan. Mutta kun samaan aikaan pitäisi istua syvällä satulassa, katsoa eteenpäin, HENGITTÄÄ ja suorilla ohjasotteilla saada se hevonen jonkunlaiseen ruotuun.
Nyt miettiessäni tilanteesta pois pääsyä, jännityn, en todellakaan hengitä ja menen etunojaan. Siinä on sitten helppo saada heppa rennoksi kun itse olet kuin viulunkieli. Tässäpä onkin siis työmaata: Kuinka opetella olemaan rennosti kun hevonen poukkoilee.

Opettaja kyllä sanoi, että ratkaisin asian hyvin. Mutta silti, en ole tyytyväinen. Tunnistan liian selvästi omat virheeni ja vihaan sitä, kun en saa itseäni ruotuun. Ei tässä kyllä kai muuta voi todeta, kuin että harjoitus tekee mestarin. Pitäisi siis poistua omalta mukavuusalueelta ja pyytää varmaan joka kerraksi tämä ratsu. Mutta kun tykkäsin niin paljon enemmän siitä mustasta!

Tämän päivän ratsastustunnin opetus: Harjoittele lisää, lisää ja lisää.
Uuden vuoden lupaus voisi olla: Älä ole niin ankara itsellesi ( not going to happen)

Uusi projektiponi!

2011-12-15T12:39:00.000+02:00

Kävin tänään toisen kerran katsomassa uutta projektia ja kävin jopa sen selässä.
Uusi tuttavuus on siis Welshponi Senni nimeltään (sektio c), ja hän on elänyt kaksi ensimmäistä ikävuottaan lähes villinä Englannin nummilla.

Nyt neiti on jo viisi ja sen pitäisi alkaa ratsuksi. Ongelmaksi on muodostunut suhteellisen nopeat lähdöt maatakiertävälle radalle.
Ja tästä johtuen, minulla on nyt (taas) uusi projekti. Tästä projektista olen kyllä hyvin innoissani. Senni on juuri sellainen hevonen mistä minä tykkään. Todella herkkä, tamma ja vauhtia löytyy, mutta kuitenkin samaan aikaan se on hyvin luottavainen ja ystävällinen.

Se on ollut ratsutettavana neljä kuukautta syksyllä ja palasi sitten kotiin, mutta sittemmin ratsastus vähän jäi. Osasyynä siihen oli juurikin tuo ylimääräinen hötkyily mitä poni harrastaa. Tänään päätettiin, että kokeillaan mitä se on minusta mieltä siellä selässä. Ensin juoksutettiin sitä hetki ja Senni otti siinä vähän liikaa kierroksia, ja sillä meni villiponivaihde päälle (dejavu). Omistaja oli sitä mieltä, että ulkona ei ainakaan mennä selkään, joten päätettiin että juoksutetaan sen verran että se on ok ja mennään sitten sisään, missä voidaan jatkaa harjoituksia.
Minä otin sitten vuorostani juoksutusliinan ja juoksutin Senniä muutaman hyvin pienen kierroksen, niin että se meni oikeaan suuntaan ja tasaista tahtia. Yksi kunnollinen kierros riitti ja siihen lopetettiin juoksutus.

Se oli hassu, kun se yritti koko ajan vaihtaa suuntaa ja otti sellaisia ihmespurtteja pidemmän liinan päässä. Siksi otin sen sitten itse lyhyemmälle, että sain sen helpommin menemään nätisti eteenpäin eikä se pystynyt niin helposti kääntymään. Ja tosiaan muutama onnistunut kierros tehtiin ja sitten takaisin sisään.
Sitä on kyllä juoksutettu paljon, mutta mikä lie ufovaihde oli tänään päällä. Veikkaisin, että se stressasi uutta ihmistä eli minua ja koko tilannetta yleensäkin.

Ilmakin oli kuin morsian, vettä siis tuli kuin esterin p:stä ja tuuli myös, eli ei tainnut haitata ketään, että niinkin nopeasti oltiin takaisin tallin suojissa.
Karsinassa sitten jatkettiin harjoituksia. Ihan perusjuttuja; selkään ja kylkiin taputtelua molemmilta puolilta ja hyppimistä ponin vieressä. Senni oli hiukkasen epäluuloisen näköinen ja eritoten kyljistä se on hyvin herkkä. Ja oikeastaan säpsähtää kun sitä koskee mihin vaan.

Se oli kuitenkin sen verran rauhallinen, että päätin käydä sen selässä. Siispä satulahuopa selkään ja minulle ~~roskis~~ penkki, jolta pääsin kyytiin. Kävin ensin selässä makaamassa eikä se sanonut siitä mitään. Joten menin sitten selkään myös istumaan.Vähän se vaikutti epäluuloiselta, mutta oli kuitenkin ihan rauhallinen. Toistin selkään nousun kerran ja olin siellä muutaman minuutin ja vähän myös koskin pohkeilla kylkiä, eikä se välittänyt siitä ollenkaan.

Tämän jälkeen tulin sitten alas ja jatkoimme Sennin kanssa jutustelua maasta käsin. Koitin vähän myötääkö se niskasta ja muuta.
Se oli jo paljon yhteistyö haluisempi kuin viimeksi. Viimeksi se vähän vaan kyräili minua, mutta nyt se jo tuli luokseni ja haisteli kunnolla. Otti siis oikeasti kontaktia.
Olenkin tästä projektista nyt todella innoissani, se poni on kuin tehty minulle. Siinä on haastetta, mutta se on samaan aikaan kuitenkin niin halukas ottamaan kontaktia ja se on oikeasti kiltti. Ensi viikolla sitten uudestaan taas.

Lupaan, että tämä on viimeinen projekti, jonka tänne enää lisään, alkaa olemaan suhteellisen paljon noita heposia jo esillä tässä blogissa.
Huomenna minulla olisi Taikailu päivä ja ratsastustunti, jee. Viime viikolla en päässyt ollenkaan, kun oli niin huonot kelit. Saas nähdä miten siis huomenna käy, sormet ristissä toivon että saan saman hepan kuin viime kerralla..

P.S Olen nyt lueskellut teidän linkittämiä blogeja, kiitos niistä! Teen niistä postauksen ihan lähipäivinä, vielä siis ehtii.. :)

50 lukijaa!?

2011-12-13T21:15:00.001+02:00

Oli pakko tulla fiilistelemään vielä toisen kerran tänään, kun huomasin että minulla on jo 50 lukijaa!
Siis aivan mahtavaa, kiitos teille kaikille. :)

Kun aloin blogia kirjoittaa, olin ihan varma että kukaan ei jaksa raapustuksiani kauaa lukea.
Hmm. voisin koittaa kehittää jotain vähän erilaista tämän kunniaksi, onko toiveita..?

Maastakäsin työskentelyä

2011-12-13T09:04:00.003+02:00

Taikan käytöskoulu alkoikin vasta eilen, kun en perjantaina tallille sitten päässytkään. Nette sai etusiin perjantaiaamuna uudet kengät ja samalla tarkasteltiin taas takasiakin. Juuri mitään muutosta ei ole tapahtunut. Anturat on edelleen liian pehmeät, joten ilman kenkiä jatketaan. Nyt tilattiin sitten bootseihin säärystimet ja pohjalliset, jos vaikka päästäisiin sitten edes vähän ratsastamaan. Nette on nyt kuitenkin lomaillut jo todella kauan ja tietysti minulla on ihan kamala hinku ratsastamaan sillä. Ei se, että ratsastaa muilla hevosilla ole kuitenkaan yhtään sama asia.

Mutta tosiaan siis, eilen lähdin tallille missä Taika on, ja olin päättänyt, että jos kenttä näyttää siltä, että siinä ei juuri uskalla kunnolla ratsastaa, niin me teemme vähän maastakäsin harjoitteluja, joilla saadaan myös meidän välisiä pelisääntöjä selväksi.
Ja kun pääsin tallin pihaan, lunta tuli melkein vaakatasossa ja kenttä näytti siltä, että en siinä viitsi kauhean vauhdikasta treeniä selästä käsin vetää.

Siispä liina ja raippa mukaan ja poni ulos tarhasta kentän puolelle. Juoksutin sen ensin molempiin suuntiin ja katsoin vähän, että millä mielellä se on. Ravasi ihan ok, mutta oli hieman omissa maailmoissaan. Kerran se uhitteli oikein kunnolla, kun pyysin sitä eteenpäin. Se lurjus tarjosi vaan takapäätä minulle, ei siis potkinut eikä mitään, mutta asento oli sellainen että kohta lähtee. Eikä se edes antanut heti periksi vaan tilannne kesti hetken, kuitenkin kun tästä päästiin niin minusta tuntui että olin voittanut ensimmäisen "erän".
Muuten se kyllä toimii hienosti liinassa, kääntyy ja pysähtyy ja vaihtaa askellajit suhteellisen hyvin.

Koska en ollut varma, mitä sen kanssa on tehty niin aloitin niin sanotusti aika nollasta. Eli siitä, että se myötää niskasta. En tiedä onko sitä sille opetettu, mutta ei se sitä ainakaan heti minulle suostunut tekemään. Siispä harjoiteltiiin sitä, ja kyllä se nopeasti sen oppikin. Taika on kyllä siitä mahtava, että se oppii todella nopeasti ja (yleensä) se haluaa tehdä yhteistyötä eli se tekee kyllä sen mitä pyydetään. Nyt tuosta myöstäyksestä pitää vaan tehdä niin automaatioa, että se toimii tilanteessa kuin tilanteessa, koska juuri sen avulla päästään tuosta karkailuongelmastakin eroon.

Niskasta myötäämisen lisäksi, pyysin sitä väistämään sivulle eli myötäämään painetta joka tulee kylkeen. Ensin se ei meinannut liikkua ollenkaan, sitten se tarjosi peruutusta, sitten eteenpäin ja sitten se työnsi vastaan. Lopulta löydettiin se oikeakin suunta eli sivulle.

Myötäämisen lisäksi, tein vähän ihan perus talutusharjoituksia. Eli ihan vain pyysin sitä seuraamaan kun liikuin ja pysähtymään kun pysähdyn. Tässä ongelmaksi muodostui vähän se, että se tykkää niin kovasti tulla ihan ihmiseen kiinni ennen kuin se pysähtyy. Minä taas tunnen oloni turvallisemmaksi, jos jätetään edes jonkunlainen hajurako. Siispä, pyysin sitä aina kun se tuli liian lähelle niin väistämään tai peruuttamaan vähäsen. Tästä se oli hyvin hämmentynyt, mutta kyllä se sitten aina otti sen tarvittavan askeleen johonkin suuntaan. Ja silloin myötäsin paineen samantien.

Siksi halusin harjoitella tuota minusta kaukana pysymistä, koska silloin kun se välillä on päättänyt johonkin lähteä, niin minusta on välillä tuntunut siltä, että se ei oikein kunnioita minun tilaani. Se ei varsinaisesti tule päälle tai juokse yli, mutta se tulee hyvin lähelle ja noissa tilanteissa en pidä siitä, koska minusta tuntuu että tilanne ei ole hallinnassani.
Joten tuollakin vaan yritän saada sen oppimaan, että minulla on oma tilani, mihin ei saa tulla ilman lupaa. Edes silloin kun se on sitä mieltä, että hän lähtee nyt mihin haluaa.

Vaikka harjoittelumme ei ollutkaan fyyisesti raskasta, niin henkisesti se on. Siksi vielä lopuksi juoksutin sitä hetkisen molempiin suuntiin, jotta saatiin nollattua tilanne.
Taika on työskentelyn jälkeen vähän samanlainen kuin arabit tai Nette, vaikka olisi tehty mitä niin se vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä itseensä. Ja vaikka olisi raskastakin niin se tuntuu olevan kovin iloinen kun oli jotain aktiviteettia.
Nyt olen myös huomannut, että se on alkanut itse ottaa kontaktia minuun. Aluksi sitä ei paljon kiinnostanut, mitä teen tai missä menen. Nyt jos olen kentällä sen kanssa, niin se tulee luokse ja seurailee mitä touhuan. Kyllä se on sittenkin vaan olevinaan tamma.:)
Vaikka se on suhteellisen helppo hevonen ja se luottaa ihmisiin, niin olen ollut huomaavinani, että ei se kuitenkaan luota samalla tavalla kaikkiin, eikä annan huomiotaan kaikille. Eli tässä tapauksessa minulle, nyt kun sen kanssa jo jonkun aikaa hommia tehnyt, niin se on alkanut pikkuhiljaa ottamaan enemmän kontaktia.

Vielä kun saataisiin nuo "käytöshäiriöt" kuriin, niin olisi mahtavaa. En kyllä jaksa edelleenkään uskoa, että siitä tulee ongelmaa. Se oppii niin nopeasti, eikä ainakaan toistaiseksi ole kokeillut kuin korkeintaan kerran, että onko pakko. Se ei siis testaile joka päivä niin kuin Nette tekee, vaan kun joku asia on kerran käsitelty niin se asia myös pysyy niin. Voihan se tilanne tuosta muuttua, jos/kun sille tulee murrosikä, mutta ehkä ei. Toivossa on hyvä elää..

Minulla oli jotain muutakin asiaa, mutta en kuollaksenikaan muista enää että mitä se oli, joten eiköhän tämä romaani riitä tälle päivälle.
Laitelkaahan vielä niitä blogejanne tulemaan, on kiva lueskella teidänkin kirjoituksia!

Nyt muistan!
Sitä piti vielä sanoa, että kamalaa kun on tottunut siellä Neten tallilla käyttämään pyöröä ja tuolla Taikan tallilla ei sellaista ole. Huomaan, kuinka nopeasti olen oppinut pitämään itsestään selvyytenä sitä, että lähes kaikki maastakäsin työskentely, varsinkin tämän kaltaiset harjoittelut tehdään siellä. Nyt olen ihan kädetön kun kädessä on liina! Pakko alkaa reenaamaan enemmän muualla kuin pyörössä.
Vielä enemmän tykkäisin kyllä picaderosta, mutta niitä ei Suomessa taida kovin monella tallilla olla ollenkaan..

Linkittäkää bloginne!

2011-12-09T18:33:00.001+02:00

Olisi kiva tietää minkälaisia blogeja lukijoillani on.
Jos siis kirjoitatte itse blogia tai luette jotain omasta mielestänne hyvää blogia, niin laittakaa linkkiä kommenttilaatikkoon.

Voisin vaikka tehdä sitten oman top 5 blogilistan linkittämienne blogien perusteella jossain vaiheessa.

Nyt siis vaan blogeja linkittämään! :)

Problematiikkaa

2011-12-08T19:49:00.001+02:00

TaikaLaika on keksinyt uuden tempun kanssani, joka ilmeisesti sen mielestä on hyvin hauska, minun mielestäni ei.

Se on tässä kuukausien aikana muutaman kerran päässyt minulta karkuun. Viimeksi tänään. Lähdettiin pikku kävelylle ja kaikki meni hyvin kunnes käännyimme takaisin kotia kohti. Melkein kotiin asti päästiin, ennen kuin se riuhtoi itsensä irti ja juoksi villihevosena takaisin tallille.
Oman jännitysmomenttinsa hommaan toi tietysti se, että pihassa oli lankatarhassa myös ori. Kyllä siinä jätti taas sydän muutaman lyönnin väliin, mutta monien mutkien kautta (oli katkennutta lankaa ja muuta mukavaa muuttujaa) oli Taika minulla tukevasti taas kiinni.

Taikan omistajan kanssa ollaan tätä asiaa pohdittu ja ihmetelty, kun se ei ole aikaisemmin tehnyt tuollaista. Nyt se on riuhtonut itsensä minulta irti ja ilmeisesti joltain muultakin. Asiaa ei tietenkään helpota se, että sillä on sen verran voimaa että kun se päättää lähteä, niin minulla ei siihen ole paljon sanottavaa. Ei näillä naruilla pysäytetä sitä ponia.

Ja siis se problematiikka. Se toimii omistajallaan kuin unelma, ei riuhdo ja mene minne sattuu. Ja niin se toimii minullakin, niin kauan kuin haluaa.
Sitten kun se on sitä mieltä, että nyt mennään niin sitten mennään. Huomenna alkaakin siis käytöskoulu naruriimun kanssa, sen on opittava että joku muu päättää suunnan ja vauhdin kuin se.

Olen tässä syksyn mittaan miettinyt, että mistä se johtuu että se tekee noin. Ja olen tullut siihen tulokseen, että vaikka sitä on niin paljon käsitelty niin sen ylin ystävä on omistaja ja häntä totellaan. Muut eivät yletä Taikan asteikolla niin ylös.
Suomeksi: tässä on vähän hommaa, että saadaan Taikasta salonkikelpoinen poni myös minulle. Vaikka se on helppo ja toimiva, niin se omaa myös vahvan tahdon jota se ei pelkää toteuttaa, kun sille päälle sattuu.

Se on kuitenkin nopea oppimaan, joten luulen että ei tästä mitään ongelmaa tule. Pääasia että sen tiedostaa, niin tehdään asian eteen jotain. Ja luottamuksesta ja yhteisistä pelisäännöistähän tässä on kyse, me ei olla vielä ihan yksimielisiä Taikan kanssa vaan siitä, että miten meidän säännöt toimii.
Huomenna se siis alkaa. TaikaLaikan käytöskoulu osa I. Toivottavasti me ollaan samoilla linjoilla..:)

Heppastelua hela dagen

2011-12-07T20:55:00.001+02:00

PikkuPrinssi. Miksi oi miksi en ole lyhyempi?!

Yritin olla tänään tehokas. Kävin Taikailemassa, Katsomassa Netteä ja sitten vielä sokerina pohjalla taistelin hullun lailla tunnin body combatissa. Mahtava päivä siis!

Lähdin Taikailemaan aamupäivästä. Otin Taikan tarhasta, kentän puolelle ja laitoin sen siinä valmiiksi.
Se vaati paljon, harjaus ja suitset päähän, menin siis ilman satulaa. Oli sen verran muhkurainen pohja kentässä, että totesin käyntityöskentelyn olevan tarpeeksi.
Jotta Taika ei kuitenkaan päässyt ihan liian helpolla, niin juoksutin sitä ensin irti hetkisen. Tuntui sillä olevankin vähän virtaa, vaikka pienien pudonneiden heinätuppojen syöminen olisi ollut vielä kivempaa.

Juoksuttamalla Taikan saa aina hyvin kuulolle ja se tuntuu olevan hyvin tyytyväinen itseensä sen jälkeen. Nyt laitoinkin siis juoksun jälkeen suitset päähän ja hyppäsin selkään (eli siis kipusin tuolilta). Käyntiä molempiin suuntiin, paljon voltteja ja käännöksiä, pysähdyksiä ja peruuttamista. Peruutus sujui lopulta ihan hyvin, ensin Taika oli kyllä sitä mieltä että peruuttaminen on tyhmintä ikinä. Sinänsä hassua, kun yleensä se tarjoaa sitä hyvinkin usein. :)

Ratsastin puolisen tuntia sen juoksutuksen lisäksi ja sen jälkeen lopetin hyvään peruutukseen. Palkinnoksi Taika sai leipää, nam.
Se on kyllä aina töiden jälkeen niin tyytyväisen oloinen. Ja se rakastaa sitä kun sitä kehuu, melkein näkee kun se kasvaa kymmenen senttiä kun se tajuaa tehneensä jotain oikein.

Laitettuani Taikan takaisin kavereiden seuraan, heitin hevosille hiukkasen heiniä ja suuntasin seuraavalle tallille. Kävin siis tervehtimässä myös Netteä tänään.

Tätä mieltä Taika oli työnteosta

En ole ottanut Netteä pois tarhasta moneen viikkoon, kun en halua katsoa kun se könkkää. Siispä, joka kerta kun tallilla käyn, otan heinää ja harjat mukaan ja menen hengailemaan sen tarhaan.
Toissa kerralla kun kävin sain puolentunnin kasvo- ja päähieronnan, se oli iloinen yllätys. Nette ei kovin usein tuota harrasta, sillä taitaa olla tylsää.

Tänäänkin siis vaan harjasin sen ja hengailin siellä tarhassa. Sain myös kunkkuidean ja kipusin selkään, Nette oli heti lähdössä liikkeelle sillä meiningillä, että nyt mennään! Pienen lenkin tehtyään se kuitenkin totesi heinien olevan hyvä parkkipaikka.
Siellä minä sitten istuin, tarhassa hevosen selässä ja mietin, että juuri tässä minun kuuluukin olla. Olen tottunut siihen, että saatan olla pitkiäkin aikoja ratsastamatta jos ei vaan huvita ja teen jotain muuta. Nyt olen kuitenkin jopa ratsastanut koko ajan, mutta silti on vaan ihan kamala ikävä Neten selkään. Siksi sinne kai oli tänään pakko kivuta, jotta sai edes pienen hetken istua sen hevosen selässä missä olen kuin kotonani.

Saa nähdä kuinka tulevaisuudessa muutenkin käy. Loppuuko meidän yhteiselo pian, vai jatkuuko se hamaan loppuun asti. Toivossa on hyvä elää, että keväällä minulla on oma hevoinen muutaman vuoden tauon jälkeen. Tai hevonen tulee olemaan, se on kysymysmerkki että mikä hevonen.

Sellainen päivä siis tänään. Huomenna taitaa olla luvassa TaikaLaika ja perjantaina aamusta tulee kenkääjä Netelle kun sillä on taas etukenkä irti. Jospa kohta jo saataisiin niihin takasiinkin popot takaisin.

Pyry

Oi maamme!

2011-12-06T15:43:00.001+02:00

Minut on kasvatettu kunnioittamaan sotiemme veteraaneja ja sitä työtä, jonka he tekivät jotta me voimme tänä päivänä asua itsenäisessä Suomessa.
Olen ylpeä suomalaisuudestani.

Tänään pääsinkin sattumalta katsomaan Itsenäisyyspäivänparaatia, joka järjestettiin tänä vuonna Tampereella. Se sisälsi ylilennot ja kaikki, oli aika hienoa vaikka syväjäädytinkin itseni, kun en ollut varautunut. Sitten vielä siihen päälle Tuntematon sotilas ja Finlandia-hymni.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

"Ilman heitä, selvinneitä jostain sieltä,
puhuisimme nyt vierasta kieltä.
Ilman heitä, joiden ristit on puuta,
Arkipäivä olisi kuudes jouluuuta"

Kiitos myös suomenhevoselle, ilman niitä emme olisi nyt tässä
(kuvat: google)

P.S. Tervetuloa uusille lukijoille, aina yhtä palkitsevaa huomata että teitä kiinnostaa lukea turinoitani. :)

Joulukorttikuvausten satoa

2011-12-04T11:05:00.001+02:00

Nette keskittyi olennaiseen

Heiluvainen malli aiheutti vähän naurua..

♥

Kuvaajana Tuike Ekroos, Valokuvaus Tuiketta. www.tuiketta.com

Dooris 24.4.1999-02.12.2011

2011-12-02T11:45:00.001+02:00

♥

                                                  "Kerran on kuoltava parhaidenkin,
                                                    ystävän syliin tai kesken lenkin.
                                                    Yhdessä touhuttiin niitä ja näitä,
                                                    pelättiin teltassa ukkossäitä.
                                                    Ikää kai kertyi molemmille,
                                                    ... ei piitattu siitä, me naurettiin sille.
                                                    Yhdessä vuosia kaksitoista.
                                                    Kuluivat hetkessä. Uskotko moista?
                                                    Kevät herää, sulaa maa.
                                                    Vain mummokoiraa nukuttaa.
                                                    Tuttuun pihaan sä päätit retken.
                                                    Olisit vielä viipynyt hetken."

                                                    Lepää rauhassa rakas.

Tänään on hyvä päivä! :)

2011-12-01T19:59:00.001+02:00

Pitkästä aikaa on ollut oikein kiva päivä, eikä ole edes mitään sen suurempaa syytä. Veikkaisin että äsken tekemälläni lenkillä on osuutta asiaan, jyllää vielä endorfiinit kehossa jonkun aikaa.

Olin tiistaina ratsastustunnilla ja tällä kertaa sain ratsukseni täysin mustan puoliverisen, jonka säkä lähenteli 170 senttiä. Olemusta paransi myös todella korkea kaula, kutsuinkin sitä kirahviksi. Se näytti omaan silmääni paljon friisin, andalusialaisen ja pre:en risteytykseltä. Suvusta ei ole sen enempää kuitenkaan tietoa, muuta kuin että täykkäriä löytyy toisesta polvesta. En olis kyllä arvannut.

Tamma oli aivan mahtava. Ihastuin siihen kovasti. Se oli todella herkkä, omalla moottorilla varustettu ja aika kuumuva tyyppi. Kuin minulle tehty siis! Ja se olisi myynnissä..

Tunnin aikana harjoiteltiin taas siirtymisiä ja yllättäen avoja. Minun pitäisi olla niissä kohta mestari, mutta ei. Varsinkin oikealle tehtäessä, jalkani elävät ihan omaa elämäänsä eikä siitä meinannu taas tulla mitään.
Siirtymiset sen sijaan menevät jo suhteellisen ok. Alan pikkuhiljaa päästä jyvälle siitä, että jalka vaan makaa rennosti paikallaan ja myötäyksillä ja puolipidätteillä vaihdetaan askellajia ja hallitaan tempoa. Ne puolipidätteet ja myötäyksetkin on ihan erilaisia kuin mitä ne silloin oli kun viimeksi tunnille kävin silloin joskus vuonna miekka ja kirves.

Ongelmaksi muodostui oikean pohkeen lisäksi se, että olin aina myöhässä siirtymisissä. En paljoa, mutta sen verran että se alkoi ärsyttää. Pakko vaan reenata lisää.
Täytyy laittaa taas lotto vetämään, että voisi keskittyä olennaiseen, eikä tarvitsisi stressata gradua ja opiskeluita ja muita ~~toisarvoisia~~ asioita.

Tunnin jälkeen oli tarkoitus lähteä Taikailemaan, mutta aamusta saakka tuntunut päänsärky muuttui sen verran pahaksi, että menin sitten suosiolla takaisin kotiin ja olin sänkypotilaana loppupäivän.
Nyt taitaa olla pakko tosissaan soittaa ja varata aika sinne akupunktioon. Jos ne vaikka osaisivat auttaa minua tuon niskan kanssa, kun ei normilääkäreillä ole asiaan mitään mielipidettä.

Tänään kävin sitten tutustumassa uuteen projektiin. Joo, tiedetään niitä on jo liikaa! Mutta jos yksi vielä?
Tämä on viisivuotias c-sektion welsh, joka on elänyt villiponina Englannin nummilla kaksivuotiaaksi asti. Herkkä, tamma ja luonnetta löytyy, siis aivan mahtava pakkaus. Katsotaan olenko vielä ensi viikolla samaa mieltä, kun pitäisi sen selkään kivuta.

Ehkä siis sekoitan pakkaa sen verran, että lisään blogiini vielä yhden hevoisen jos näyttää siltä että siitä minun projektin tulee.

On tässä viikon aikana tapahtunut taas vaikka mitä, mutta en jaksa kirjoittaa taas romaania.
Se täytyy vielä paljastaa tosin, että nyt on ehkä jonkin sortin hevoskaupat menossa.. Katsotaan miten homma etenee ja minkälainen lopputulos tässä on. Jännittää oikein! :)

Vaihdoin muuten hieman bannerin kuvaa. Mitä mieltä olette, onko huonompi vai parempi kuin vanha? Ja onko liian sekametelisoppa?

Tuotantoeläimet, Suomen eläinsuojelulainsäädäntö ja muuta mukavaa

2011-11-30T13:43:00.001+02:00

Alunperin suunnittelin, että olisin kirjoittanut lähiaikoina paljon julkisuutta saaneista sioista ja niiden elinoloista. Aihetta on kuitenkin käsitelty niin monessa mediassa, että totesin, että ne ihmiset joita se kiinnostaa, ovat varmasti saaneet tarpeeksi tietoa tuosta asiasta.
Siispä päädyin kirjoittamaan omia mielipiteitäni tuotantoeläimistä ja vähän muustakin.

Jos on siis yhtään katsellut uutisia, tietää että sikatiloilta on näytetty julkisuuteen videokuvaa, jossa näkyy sairaita tai jopa kuolleita eläimiä. Pari vuotta sitten oli samansuuntainen skandaali ja luultiin, että asiat olisivat menneet parempaan suuntaan, mutta ei. Tämä on enemmän sääntö kuin poikkeus. Media myllyttää jotain asiaa muutaman viikon ja tämän jälkeen asia jää unholaan. Sama kaava näkyy mm. Euroopan teurashevoskuljetuksissa, jonka uusin käänne on muuten se, että komissio ei suostunut viemään asiaa eteenpäin. Lyhyempiä kuljetusmatkoja ja inhimillisempiä oloja ei siis ole luvassa noille koko Euroopan läpi kuljetettaville hevosille. Näyttäisi siltä, että kun media lakkaa asiasta vaahtoamisen, "unohtuvat" myös kaikki lupaukset ja toimenpiteet, joita asioiden hyväksi on luvattu tehdä.

Siat ja muut tuotantoeläimet voivat huonosti, joka puolella maailmaa. Joissain paikoissa huonommin kuin toisissa, mutta pääsääntöisesti tehotuotanto on vienyt viimeisetkin inhimillisyyden rippeet tästä taloudesta. Oikeutta eläimille, joka kuvasi esitetyt videot, on myöntänyt että heidän perimmäinen tarkoituksensa on lopettaa lihantuotanto Suomessa. Vaikka on hyvä, että asioita tuodaan julki, niin ihan tuolle linjalle en lähtisi. Suomessa sentään asiat on edes jollakin tolalla jos verrataan esimerkiksi Yhdysvaltoihin.
Itse en lähde siis jakamaan samaa mielipidettä, vaikka monet näkemykset allekirjoitan. Minä ymmärrän sen, että tiettyjä eläimiä kasvatetaan ruoaksi, niin on tehty jo pitkään. Minä myös hyväksyn sen, että näin tehdään. Mutta sitä en hyvksy, millä tavalla noita eläimiä kohdellaan tällä hetkellä. En vain ymmärrä kuinka vaikeaa on antaa tuotantoeläimille heidän elinaikanaan hyvät elinolosuhteet ja vielä kivuton ja nopea loppu.

Valitetaan resurssipulaa ja muuta ja silti samaan aikaan ylituotantoa tapahtuu koko ajan. Näen ristiriidan. Ylituotannollahan se liha saadaan pysymään halpana.
Toinen asia mitä en ymmärrä, ovat nämä standardikoot esimerkiksi broilerintuotannossa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jokaisen kananrintafileen on oltava samankokoinen jne. Tämä taas aiheuttaa sen, että kanat joutuvat kantamaan suhteettoman suurta painoa pienillä jaloillaan, jolloin ne voivat kävellä maksimissaan muutaman askeleen, koska eivät jaksa enempää. Tai naudanlihan tuotannossa ne kaameiksi kasoiksi jalostetut lehmät, jotka ovat lähestulkoon neliön mallisia.

Noiden edellä mainittujen lisäksi en myöskään ymmärrä sitä miksi eläimet tarvitsee tunkea niihin pienenpieniin häkkeihin ja karsinoihin? Siat elävät niissä, broilerit elävät niissä, ketut ja minkit elävät niissä. Miksi?

Missä vaiheessa ihminen vieraantui noin paljon eläimistä? Jos jokainen ihminen näkisi miten ja missä eläimet elävät ja kuinka ne kuolevat, niin kuinka moni söisi ylipäänsä lihaa?
Paras tapahan on sulkea silmänsä tältä kaikelta pahalta a vetää sitä lihaa nassuun minkä kerkiää.

Ja mitä tulee Suomen eläinsuojelulainsäädäntöön? Se on läpimätä. Jonkun kaupunkilaisen kehittämä lätinä, jossa ei puututa mihinkään keskeiseen asiaan.
Se on kumma juttu, että mm. muissa Pohjoismaissa (sivistysvaltioissa) puhutaan eläimen hyvinvoinnista, Suomessa jauhetaan siitä kuinka eläimen ei pidä kärsiä?! Suomen eläinsuojelulaissahan ei mm. sanota, että hevosen tulisi päästä ulos tai että sillä tarvitsee olla koko ajan vettä. Siis mitä v****a? Kysyn vaan, että kuka tämän maanmainion lain on oikein väsännyt, se on saletisti ollut joku guru, joka ymmärtää jotain eläimistä.

Lainsäädäntöön on lupailtu muutoksia jo monia vuosia ja silti mitään ei tapahdu. Siinä ei kauaa nokka tuhisisi kun ne säädökset laittaisi kuntoon ja se esitettäisiin eduskunnalle. Tuntuu vain työryhmillä olevan jotain aivan muuta tekemista, jotain todella tärkeää veikkaisin.

Ja kun nyt sain angstata parin kappaleen verran, niin koitetaan taas asiallistua (onhan tuo sana?).
Tässähän on edelleen kyse kysynnän ja tarjonnan laista. Kaupoissa myydään sellaista tavaraa mitä ihmiset sieltä haluavat ostaa. Etsikää siis lähitiloja joista saisi suoraan lihaa, syökää riistaa ja ennen kaikkea syökää suomalaista lihaa! Mitä enemmän kaupoissa ja ravintoloissa kysellään suomalaisen ruoan ja lähiruoan perään, sitä enemmän sitä aletaan tarjota.

Kirjoitin taas niin kamalassa vimmassa, että osa asiasta jäi varmasti pois. Kommentoikaa siis ja herättäkää keskustelua.

Ainiin, tiesittekö että subwayn kanaliha tuodaan Thaimaasta asti? Se on eettistä se.

Loppuun muutama hyvä artikkeli:
En kannata demareita, mutta Rakel on kirjoittanut hyvän tekstin
Ruokatieto sivuilta löytyy paljon mielenkiintoista asiaa: mm. tämä ja tämä
Tämä on myös keskustelua herättävä kirjoitus

Ja tässä vielä video vapautetuista koirista, joita on käytetty eläinkokeissa.
Ei varsinaisesti liittynyt aiheeseen, mutta hyvin koskettavaa.